Kunnanhallitus, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 312 Valtuustoasiain valmistelutoimikunnan asettaminen

TUUDno-2021-1925

Valmistelija

  • Harri Lipasti, hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Hyväksyessään pormestariohjelman vuosille 2017–2021 valtuustoryhmät ovat samalla hyväksyneet pormestarimallin poliittisen päätösprosessin, jonka mukaan tiedonkulku ja valmistelu on kahden suuntaista ja mahdollisimman avointa. Valtuustoryhmien puheenjohtajien rooli on korostunut siten, että heidän tehtävänään on välittää tietoa ja hakea sopua omien ryhmiensä sisällä, jotta poliittinen päätösprosessi voi edetä mahdollisimman sujuvasti. Pormestariohjelman mukaan poliittisen johtajuuden taso 1:n eli poliittisen johtoryhmän muodostavat pormestari, kunnanhallituksen varapuheenjohtajat (nyk. apulaispormestarit), valtuuston puheenjohtaja ja kansliapäällikkö. Poliittisen johtajuuden taso 2:een kuuluvat edellä mainittujen lisäksi valtuuston varapuheenjohtajat, lautakuntien puheenjohtajat ja valtuustoryhmien puheenjohtajat.

Edellä kuvattua poliittisen päätösprosessin toteuttamista varten kunnanhallitus asetti syksyllä 2017 toimikaudekseen toimikunnan, jonka tehtävänä on ollut tukea valtuustoryhmien kannan muodostamista kunnan kannalta tärkeisiin hankkeisiin jo hyvissä ajoin ennen varsinaista valtuuston päätöksentekoa. Toimikunta on käsitellyt lähtökohtaisesti kuntastrategiaan ja pormestariohjelmaan perustuvien valtuuston päätettäväksi tulevien keskeisten asioiden valmistelutilannetta, ratkaisuvaihtoehtoja sekä kunnanhallituksen ehdotuksia. Toimikunta on kokoontunut puheenjohtajana toimivan pormestarin kutsusta keskimäärin joka toinen kuukausi.

Toimikuntaan kuului päättyvällä kaudella pormestari, apulaispormestarit, valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat, lautakuntien puheenjohtajat lukuun ottamatta keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan ja Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan puheenjohtajia, valtuustoryhmien puheenjohtajat ja kansliapäällikkö.

Osana vuosien 2020–2021 aikana tehtyä poliittisen johtamisjärjestelmän arviointia, arvioitiin myös valtuustoasiain valmistelutoimikunnan roolia ja tehtäviä. Valtuustoasiain valmistelutoimikunta nähtiin arvioinnissa tärkeänä osana poliittisen johtamisen kokonaisuutta.  

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • asettaa toimikaudekseen valtuuston päätettäväksi tulevia keskeisiä asioita valmistelemaan valtuustoasiain valmistelutoimikunnan
  • nimetä sen jäseniksi
    • pormestarin
    • apulaispormestarit
    • valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat 
    • lautakuntien puheenjohtajat lukuun ottamatta keskusvaalilautakunnan, tarkastuslautakunnan ja Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan puheenjohtajia
    • valtuustoryhmien puheenjohtajat
    • kansliapäällikön
  • nimetä puheenjohtajaksi pormestarin.

- - -

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Tuija Reinikainen teki muutosesityksen Kati Lepojärven kannattamana, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on mukana valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokouksissa.

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, asia on ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Tuija Reinikaisen tekemää muutosesitystä, että tarkastuslautakunnan puheenjohtaja on mukana valtuustoasiain valmistelutoimikunnan kokouksissa äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 8 "jaa"-ääntä (Kim Kiuru, Aila Koivunen, Kalle Ikkelä, Outi Huusko, Ari Koponen, Jari Immonen, Lilli Salmi, Tapio Tammilehto), 5 "ei"-ääntä (Kati Lepojärvi, Ulla Rosenqvist, Tuija Reinikainen, Ari Nyman, Elisa Laitila).

Äänin 8 - 5 kunnanhallitus päätti, että asia käsitellään päätösehdotuksen mukaan.

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Tuija Reinikainen ehdotti Kati Lepojärven kannattamana muutosesityksen, että valtuustoasiain valmistelutoimikunnan puheenjohtajana toimii valtuuston puheenjohtaja. 

Kati Lepojärvi esitti seuraavat perustelut muutosesitykselleen: "Johtamisjärjestelmän tarkasteluprosessissa useat poliittisista ryhmistä ovat kannattaneet, että valtuustoasioiden valmistelutoimikuntaa puheenjohtaisi valtuuston puheenjohtaja. Tämä on luontevaa - pormestarilla on jo roolinsa ryhmien välisten neuvottelujen johtamisessa, ja valtuuston toimintaan liittyvän toiminnan puheenjohtamisessa valtuuston puheenjohtajan rooli on yksinkertaisesti perusteltu puheenjohtajana, ei pelkkänä jäsenenä. (Viitaten Tuusulan hallintosäännön 5. pykälään.)"

Puheenjohtaja totesi, että koska oli tehty kannatettu muutosesitys, asia on ratkaistava äänestämällä. Kunnanhallitus hyväksyi puheenjohtajan äänestysesityksen, että ne, jotka kannattavat pohjaehdotusta äänestävät "jaa" ja ne, jotka kannattavat Tuija Reinikaisen tekemää ja Kati Lepojärven kannattamaa muutosesitystä, että valtuustoasiain valmistelutoimikunnan puheenjohtajana toimii valtuuston puheenjohtaja äänestävät "ei".

Suoritetussa äänestyksessä annettiin 9 "jaa"-ääntä (Kim Kiuru, Lilli Salmi, Aila Koivunen, Ulla Rosenqvist, Kalle Ikkelä, Jari Immonen, Ari Koponen, Outi Huusko, Tapio Tammilehto) , 4 "ei"-ääntä  (Tuija Reinikainen, Ari Nyman, Kati Lepojärvi, Elisa Laitila).

Äänin 9 - 4 kunnanhallitus päätti, että asia käsitellään päätösehdotuksen mukaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tuija Reinikainen ilmoitti seuraavan eriävän mielipiteen päätökseen:

"Valtuusto ja valtuuston puheenjohtaja käyttää kunnan ylintä päätösvaltaa. Valtuustoasian valmistelutoimikunnan puheenjohtajana tulee toimia valtuuston puheenjohtajan, ei pormestarin.  Pormestarin tehtävä on esitellä ja valmistella valtuustolle päätettäväksi tulevia asioita. Valtuuston toiminnasta vastaa valtuuston puheenjohtaja."

Kati Lepojärvi ilmoitti eriävän mielipiteen päätökseen.

Tiedoksi

valitut, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.