Kunnanhallitus, kokous 11.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 9 Ympäristökeskuksen johtajan virkavaalin vahvistaminen

TUUDno-2020-1126

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Risto Mansikkamäki on 11.5.2020 päivätyllä kirjallisella ilmoituksella pyytänyt eläkkeelle siirtymisen johdosta eroa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virasta 1.3.2021 lukien. Viimeinen virantoimituspäivä on 28.2.2021. Mansikkamäki jää vuosilomalle loppuvuodesta 2020.   

Tuusulan kunnan hallintosäännön/toimivalta henkilöstöasioissa mukaan kunnanhallitus myöntää eron ja valitsee palvelualueen johtajana toimivan ympäristökeskuksen johtajan.

Kelpoisuusvaatimuksiksi ympäristökeskuksen johtajan virkaan ehdotetaan virkaan soveltuvaa ylempää korkeakoulututkintoa sekä hyvää kokemusta johtamistehtävistä ja kokemusta toimialan asioista. Valinnassa arvostetaan kokemusta palvelujen johtamisesta ja hyviä yhteistyötaitoja sekä kunnallisen ympäristösuojelun, ympäristöterveydenhuollon ja kunnallishallinnon tuntemusta.  

Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset ja kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12§:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito, kyky ja koeteltu kansalaiskunto. Hakuilmoitus julkaistaan kunnan ilmoitustaululla ja valittavissa medioissa elokuussa 2020. Haastatteluryhmään pyydetään edustus myös ympäristökeskuksen sopijakunnista.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • myöntää Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäelle eron ympäristökeskuksen johtajan virasta 1.3.2021 lukien,
  • että kelpoisuusvaatimuksina virkaan ovat soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä hyvä kokemus johtamistehtävistä ja kokemus toimialan asioista. Valinnassa arvostetaan kokemusta palvelujen johtamisesta ja hyviä yhteistyötaitoja sekä kunnallisen ympäristösuojelun, ympäristöterveydenhuollon ja kunnallishallinnon tuntemusta.  
  • julistaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan viran haettavaksi 
  • julkaista viran haettavaksi julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan verkkopalvelujen lisäksi erikseen valittavissa medioissa
  • valtuuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin viran haettavaksi julistamisesta ja hakumenettelystä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virka oli julkisesti haettavana ajalla 14.9. - 12.10.2020. Ilmoitus julkaistiin seuraavila verkkosivuilla: www.tuusula.fi/tyopaikat, www.te-palvelut.fi, www.rekrytointi.com, www.oikotie.fi, www.kuntarekry.fi, https://www.ilry.fi. Lisäksi Mercuri Urval oy:n konsultit toteuttivat kunnan toimeksannosta suorahakua. Määräaikaan mennessä saapui 21 hakemusta.

Hakijoiden haastattelut toteutettiin kahdessa vaiheessa. Ensimmäiselle haastattelukierrokselle kutsuttiin kahdeksan hakijaa. Haastattelijoina toimivat pormestari, Arto Lindberg, kansliapäällikkö Harri Lipasti, vs. henkilöstöjohtaja Juha Tynjä, ympäristökeskuksen johtaja Risto Mansikkamäki ja Mercuri Urval oy:n johtava konsultti Tomi Arppe.

Haastatteluryhmä kutsui soveltuvuusarviointiin neljä hakijaa. Arvioinnit toteutti viikolla 46 Mercuri Urval Oy / seniorikonsultti Juha Laurila.

Toiseen haastatteluun, joka pidettiin 17.11.2020, kutsuttiin em. neljä  hakijaa. Haastattelijoina toimivat Arto Lindberg, Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan varapuheenjohtaja Riitta Harkimo, Harri Lipasti, Juha Tynjä, jäsenkuntin edustajina Vesa Gummerus, Jarno Moisala, Jouko Lehtonen ja Juhana Hiironen, sekä Mercuri Urval oy:stä Juha Laurila.    

Haastatteluryhmä pättyis ehdottamaan kokouksessaan17.11.2020, että virkaan valittaisiin FM Leena Sjöblom. 

Virkavaali on ehdollinen, kunnes virkaan valittu on toimittanut terveydentilaansa koskevan todistuksen. Valinnassa noudetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa.

Virantoimitus alkaisi 1.3.2021, eli siitä lukien, kun sen nykyinen hoitaja Risto Mansikkamäki jää eläkkeelle.  Tavoitteena on, että Sjöblom voisi hoitaa virkaa sijaisena jo ennen 1.3.2021, josta tehdään erillinen viranhaltijapäätös.

Yhteenveto hakijoista, hakemusasiakirjat ja soveltuvuusarvioinnit ovat käytettävissä kokouksessa.

Lisätiedot: Harri Lipasti, p. 040 314 3003.

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virkaan 1.3.2021 lukien FM Leena Sjöblomin
  • että virasta maksettava tehtäväkohtainen palkka on 6.041,84 euroa kuukaudessa
  • että valinnassa noudatetaan 6 kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen päätöksestä ei ole säädetyssä ajassa tehty oikaisuvaatimusta, joten Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virkavaali on saanut lainvoiman. 

Leena Sjöblom on toimittanut kuntaan hyväksyttävän todistuksen terveydentilastaan ja ilmoittanut ottavansa viran vastaan siten, että virantoimitus toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa alkaa 1.3.2021. 
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • vahvistaa Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen johtajan virkavaalin 
  • todeta, että Leena Sjöblomin virantoimitus vakinaisessa virkasuhteessa alkaa 1.3.2021.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Sjöblom Leena, henkilöstöpalvelut, Keski-Uudenmaan ympäristökeskus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.