Perustelut
Asian vireilletulo
Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristövalvonta sai 8.7.2020 tiedon mahdollisesta ympäristönsuojelulain laiminlyönnistä.
Asian käsittely
Kiinteistölle ***** tehdyn toista asiaa koskevan tarkastuksen yhteydessä oli 14.7.2020 todettu, että kiinteistöllä ei ole lantalaa tai siirtolavaa. Kiinteistön omistaja oli tämän tarkastuksen yhteydessä kertonut aikovansa hankkia lannalle siirtolavan.
Asian selvittämiseksi kiinteistölle tehtiin tarkastus 20.8.2020. Kiinteistön omistaja/toiminnanharjoittaja ei osallistunut tarkastukseen. Tarkastuksella todettiin, että kiinteistöllä ei ole asianmukaista varastointitilaa hevosenlannalle. Pihalla oli useampi muovisäkki, jossa ainakin osassa oli lantaa. Toiminnanharjoittajalle annettiin kehotus saattaa lannan varastointi kiinteistöllä lainsäädännön mukaiseksi 11.10.2020 mennessä. Toiminnanharjoittajaa pyydettiin lisäksi toimittamaan selvitys siitä, miten lanta hyödynnetään. Selvitystä ei toimitettu.
Paikalle tehtiin uusintatarkastus 16.10.2020. Kiinteistön omistaja ei osallistunut tarkastukseen. Tarkastuksella todettiin, että siirtolavaa ei ole hankittu. Tarkastuksella huomattiin metsässä oleva lantakasa. Lantakasa oli perustettu maapohjalle.
Keski-Uudenmaan ympäristökeskus on varannut 26.10.2020 päivätyllä tarkastuskertomuksella kiinteistön omistajalle mahdollisuuden vastineen jättämiseen ennen määräysten ja siihen liittyvän tehosteen asettamista hallintolain (434/2003) 34 §:n ja uhkasakkolain (1113/1990) 22 §:n mukaisesti. Toiminnanharjoittaja ei ole toimittanut vastinetta määräaikaan mennessä.
Asiaan liittyvät asiakirjat ovat nähtävillä kokouksessa.
Ehdotus
Esittelijä
-
Katariina Serenius, ympäristövalvontapäällikkö, katariina.serenius@tuusula.fi
Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää, että ***** annetaan ympäristönsuojelulain (527/2014) 175 §:n mukaiset määräykset:
Päävelvoite 1
Lannan varastointi on järjestettävä ns. nitraattiasetuksen (valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta 1250/2014) mukaiseksi 15.3.2021 mennessä.
Tarkastuksella havaittu lantakasa sekä tilalla muodostuva lanta on varastoitava vesitiiviillä alustalla, kunnes kiinteistöllä on nitraattiasetuksen mukainen varastointitila lannalle. Vesitiiviillä rakenteella tarkoitetaan rakenteita, jotka estävät lannan sekä virtsan ja muiden nesteiden joutumisen maaperään sekä pinta- ja pohjavesiin.
Nitraattiasetuksen mukaisina ratkaisuina pidetään lantalan rakentamista tai jos tilalla varastoidaan lantaa kerrallaan enintään 25 m3, voidaan lanta varastoida tiiviillä siirtolavalla, joka on katoksessa tai joka katetaan tiiviillä peitteellä. Molemmissa tapauksissa tulee toiminnanharjoittajalla olla lannanluovutussopimus, ellei lantaa levitetä omille pelloille. Jos toiminnanharjoittaja päättää rakentaa lantalan, tulee sille hakea tarvittavat luvat Nurmijärven rakennusvalvonnasta.
Päävelvoitteen 1 noudattamiseksi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää asettaa ympäristönsuojelulain 184 §:n ja uhkasakkolain 6 § mukaisen kiinteän uhkasakon 5 000 euroa.
Päävelvoite 2
Kiinteistön omistajan tulee toimittaa selvitys lannan jatkokäsittelystä 28.2.2021 mennessä.
Päävelvoitteen 2 noudattamiseksi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta asettaa ympäristönsuojelulain 184 §:n ja uhkasakkolain 6 § mukaisen kiinteän uhkasakon 1 000 euroa.
Päätöksen noudattaminen
Tätä hallintopakkomääräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhaku-viranomainen toisin päätä (YSL 200 §).
Perustelut
Sovellettavat oikeusohjeet
Ympäristönsuojelulain (527/2014) 175 §:n mukaan valvontaviranomainen voi: 1) kieltää sitä, joka rikkoo tätä lakia taikka sen nojalla annettua asetusta tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä taikka määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa; 2) määrätä 1 kohdassa tarkoitetulla tavalla menetellyt palauttamaan ympäristö ennalleen tai poistamaan rikkomuksesta ympäristölle aiheutunut haitta; 3) määrätä toiminnanharjoittajan riittävässä määrin selvittämään toiminnan ympäristövaikutukset, jos on perusteltua aihetta epäillä toiminnasta aiheutuvan tämän lain vastaista ympäristön pilaantumista.
Ympäristönsuojelulain 184 §:n mukaan viranomaisen on tehostettava, jollei se ole ilmeisen tarpeetonta, tämän lain nojalla antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla tai uhalla, että tekemättä jätetty toimenpide teetetään laiminlyöjän kustannuksella tai toiminta keskeytetään.
Ympäristönsuojelulain 200 §:n mukaan päätöksen tehnyt viranomainen voi määrätä, että ympäristönsuojelulain 175 §:ssä tarkoitettua määräystä tai päätöstä on muutoksenhausta huolimatta noudatettava.
Valtioneuvoston asetuksen eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014) 5 §:n mukaan tilalla, jolla kertyy lantaa tuotantoeläinten pidosta, tulee olla lannan varastointitila (lantala). Lantalan tilavuuden tulee riittää vähintään 12 kuukauden aikana kertyvälle lannalle. Vähimmäistilavuudesta voidaan poiketa, jos lantaa luovutetaan sellaiselle hyödyntäjälle, joka voi vastaanottaa sitä ympäristönsuojelulain 27 §:n nojalla myönnetyn luvan perustella tai jos lantaa luovutetaan toiselle tilalle edellä säädetyllä tavalla varastoitavaksi lantalassa.
Asetuksen 7 §:n mukaan kuivalannan ja kuiva-ainepitoisuudelta sitä vastaavan orgaanisen sivujakeen ja orgaanisen lannoitevalmisteen varastointitila tulee kattaa tai varastoitava aine peittää siten, että sadevesien pääsy varastointitilaan estetään. Rakenteiden ja laitteiden tulee olla sellaiset, ettei lannan tai orgaanisten lannoitevalmisteiden siirron, käsittelyn ja varastointitilan tyhjennyksen aikana pääse nesteitä ympäristöön.
Yksilöidyt perustelut määräyksille
Päävelvoite 1
Tallilla ei ole asianmukaista lantalaa tai muuta lannan varastointitilaa. Nitraattiasetuksen 5 §:n mukaisesti lantaa voi varastoida tiiviillä siirtolavalla, jos kiinteistöllä säilytetään kerrallaan enintään 25 m3 lantaa.
Noudatettavat lantaloiden vähimmäistilavuudet eri lantalajeille on esitetty nitraattiasetuksen liitteessä 1. Kiinteistöllä on tällä hetkellä 2 nitraattiasetuksen mukaista hevosta. Hevoset tuottavat lantaa vuodessa enemmän kuin 25 m3, joten kiinteistöllä tulee olla joko lantala tai siirtolava, joka tyhjennetään tarvittaessa.
Päävelvoite 2
Tuotantoeläimistä peräisin oleva lanta tulisi ensisijaisesti hyödyntää lannoitteena. Lanta voidaan levittää omalle pellolle tai luovuttaa sellaiselle hyödyntäjälle, joka voi vastaanottaa sitä ympäristönsuojelulain 27 §:n nojalla myönnetyn luvan perusteella. Lanta voidaan lisäksi luovuttaa toiselle tilalle varastoitavaksi lantalassa. Myös tilalla, joka ottaa vastaan ja varastoi lantaa, tulee olla lantala, joka mitoitetaan vuosittain vastaanotettavan määrän mukaan.
Sovelletut oikeusohjeet
- Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 16, 17, 172, 175, 184, 200 §;
- Uhkasakkolaki (1113/1990): 6–8, 19, 22, 23 §;
- Hallintolaki (434/2003): 11, 34, 36, 43, 44, 45, 47, 54, 55 ja 60 §
- Valtioneuvoston asetus eräiden maa- ja puutarhataloudesta peräisin olevien päästöjen rajoittamisesta (1250/2014): 5, 7 §, liite 1