Kunnanhallitus, kokous 25.5.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 223 Koskenmäen kiertoliittymän kevyen liikenteen alikulun koronavirusgraffitin säilyttäminen, aloite

TUUDno-2020-675

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Seppo Noro esitti seuraavan Vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen:

"Koskenmäen kiertoliittymän kevyen liikenteen alikulkuun on ilmestynyt korkeatasoinen koronavirusgraffiti. Esitämme että kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta ryhtyy toimiin sen suojelemiseksi tavalla tai toisella. Tuusulabrändin ydinslogan kuuluu ’Tuusula – elämisen taidetta’. Mikä olisikaan sopivampaa kuin huomioida elävää. Kyseinen graffiti olisi pysyvä muisto tästä poikkeuksellisesta ajasta, jota elämme."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Minna Tuominen, intendentti, minna.tuominen@tuusula.fi

Perustelut

Graffititaide on osa katutaideilmiöitä, jonka arvottamista ja säilyttämistä voidaan ajatella kahtaalta.Graffitien arvottaminen liittyy kiinteästi niiden omiin lähtökohtiin ja ilmiön luonteeseen. Alalla on omat koodistonsa ja mestarinsa, ja näissäkin on suuret paikalliset erot. Katutaide on vahvasti paikkasidonnaista ja erityisesti graffitikulttuuriin kiinteästi liittyvät asiat, kuten muiden tekijöiden teosten kommentointi, oman tagin jättäminen tai päälle maalaaminen kuuluvat elävään katutaiteeseen. Teoksia voi arvottaa peruskriteereillä suhteessa yleisiin taidetrendeihin, kuten niiden teknisyyttä ja tasapainoisuutta - ja kuten tässä, ajankohtaisuus on merkittävä tekijä. Lisäksi paikalla on erityistä merkitystä, graffitit liittyvät aina tilaan johon teos on tehty, ja myös ilmiön sisällä arvotetaan maalauspaikkaa, esim. sen näkyvyyden tai vaikeusasteen mukaan.  

Graffititaiteen säilyttäminen on kuitenkin ristiriitainen koko taiteenlajin keskeisen idean kanssa: graffitigenressä on oleellista se, että se syntyy omaehtoisesti, instituutioiden ja virallisen vallankäytön ulkopuolella tai reunamilla. Sen perusolemukseen kuuluu tilapäisyys: se muuttuu osaksi paikan kerrostumia ja jossain vaiheessa peittyy, hiipuu tai korvautuu uudella maalauksella, riippumatta tekijän tai teoksen arvotuksen tasosta.   

Ylläolevaan perustuen, katutaide ja erityisesti graffititeosten kohdalla kuvallinen dokumentointi on hyvä ja riittävä vaihtoehto. Kuva ja siitä saatavat teostiedot (aihe, tekijä tagi jne.) jäävät Tuusulan taidemuseon/museon arkistoon, ja mikäli tekijään saadaan yhteys, voidaan siitä säilyttää mahdollinen luonnos. Kuten aloitteessa huomioidaan, elävää tämän hetken ilmiötä kuvaavana katutaiteena, siitä jää myös jälki nykydokumentointi -projektiin, joka on Tuusulan museon hanke. 

Lausunto nojaa HAMin (aluetaidemuseo), Vantaan taidemuseo Artsin ja paikallisen tekijän tuntemukseen sekä pohdintaan suhteessa Tuusulan taidemuseon kokoelmapolitiikkaan. Erikseen voidaan huomioida, että mikäli Tuusulan taidemuseo tilaa katutaideteoksen, sovitaan sen säilyttämisestä tilausvaiheessa, jonka huolehtimisesta on sovittava myös kuntatekniikan kanssa. Joka tapauksessa, niiden elinkaari on yleisesti huomattavasti lyhyempi kuin pitkäkestoisiksi tarkoitetussa taiteessa. Luvallisten graffitien tekemiseen on saatava paikanomistajan lupa (tässä ELY-keskus).  

Ehdotus

Esittelijä

Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa valtuutettu Seppo Noron esittämän Tuusulan Vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen 6.4.2020 § 34 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Minna Tuominen, intendentti, minna.tuominen@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Seppo Noron 6.4.2020 § 34 esittämän Tuusulan vasemmiston valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.