Valmistelija
Lauri Kopposela, kaavasuunnittelija, lauri.kopposela@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulan kunnan kaavoituksessa on laadittu Kievarintien asemakaavan muutosehdotus. Asemakaavan tavoitteena on asuinkerrostalotontin kaavoittaminen tukemaan Hyrylän kasvua.
Kievarintien asemakaava-alue sijaitsee Hyrylän taajamassa. Alueelle on hyvät liikenneyhteydet; se sijoittuu Tuusulanväylän varteen ja on saavutettavissa helposti myös kevyen liikenteen väyliä pitkin. Pohjoisessa suunnittelualuetta rajaa Kievarinpolku, idässä Kievarintie ja lännessä Tuusulanväylä. Etelän suunnassa aluetta rajaa pientaloilla rakennettu kiinteistö. Kaavamuutosalueen pinta-ala on noin 1 ha. Alue sijaitsee osoitteessa Kievarintie 20.
Tiivistelmä asemakaavaehdotuksesta
Asemakaavan muutos koskee korttelin 33222 tontteja 1, 2, 3 ja niihin liittyvää suojaviheraluetta. Kaavaratkaisu mahdollistaa uusien kerrostalojen rakentamisen.
Asemakaavamuutoksen keskeisenä tavoitteena on tiivistää aluerakennetta Hyrylän keskustan alueella. Asemakaavalla on tarkoitus mahdollistaa kerrostalorakentaminen nauhamaisena rakenteena Tuusulanväylän varrelle. Tiiviillä rakenteella pyritään estämään melun leviäminen laajemmin asunto- ja virkistysalueille. Samalla pyritään muodostamaan asukkaille suojaisa sisäpiha oleskelua varten.
Kaavaratkaisu edesauttaa kunnan strategisten tavoitteiden toteutumista siten, että hyödynnämme metropolialueen tarjoamia kasvun edellytyksiä asumisessa. Tuusula kasvaa ja kehittyy vahvasti, mutta hallitusti.
Kerrostalojen rakennusten korttelille on osoitettu 11 831 k-m2 kerrosalaa. Rakennuksen arkkitehtuurin laatuun on kiinnitetty huomiota kaavamääräyksissä. Kaavassa on annettu määräykset myös melunhallintaan, pohjaveden huomioimiseen, ajoliittymään ja istutuksiin liittyen.
Asemakaavan muutos nostaa maan arvoa suunnittelualueella. Suunnittelualue on yksityisomistuksessa. Kaavaratkaisu on tehty tontin omistajan hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisällöstä on neuvoteltu hakijan kanssa. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle uusia kustannuksia. Kunnallistekniikka ja kadut ovat valmiiksi rakennettuna alueelle. Maankäyttökorvauksista sovitaan maanomistajan kanssa käytävissä maapoliittisissa neuvotteluissa asemakaavan oltua ehdotuksena nähtävillä.
Suunnittelun vaiheet
Kaavahanke on käynnistetty maanomistajien aloitteesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma ja valmisteluaineisto on ollut nähtävillä 11.5.–12.6.2017. Vireilletulosta ja OAS:n sekä valmisteluaineiston nähtävilläolosta on ilmoitettu osallisille kirjeillä ja Tuusulan kunnan nettisivulla sekä lehti-ilmoituksella paikallislehdessä.
Kaavaratkaisun keskeinen sisältö
Kaavaratkaisussa alueen käyttötarkoitus on (AK-50) asuinkerrostalojen korttelialue. Alueelle saa rakentaa asuinkerrostaloja. Alueelle saa sijoittaa liike- ja toimistotiloja sekä hoivapalvelumuotoista asumista, siten että liike- ja toimistotiloja on korkeintaan 5 % rakennuksen kerrosalasta ja hoivapalvelumuotoista asumista korkeintaan 20 % rakennuksen kerrosalasta.
Asemakaavan muutoksessa on annettu määräyksiä pohjaveden suojelemiseksi, hulevesiin, liikennemelun huomioimiseksi, paikoitukseen, ilmanlaatuun, kaupunkikuvaan ja arkkitehtoniseen laatuun liittyen.
Ehdotus
Esittelijä
Henna Lindström, vs. kaavoituspäällikkö, henna.lindstrom@tuusula.fi
Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus
- hyväksyy laaditun asemakaavan muutosehdotuksen Oas ja luonnosvaiheessa saatuihin mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
- hyväksyy laaditun asemakaavan muutosehdotuksen ja asettaa asemakaavaehdotuksen MRL 65 §:n ja MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten.
Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää
- hyväksyä ja tarkastaa pöytäkirjan tämän asian osalta kokouksessa.