Kunnanhallitus, kokous 20.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 153 Tuusulan Yhteinen ympäristömme kunto ja hoito –strategia/toimintaohjelma, aloite

TUUDno-2017-739

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Jussi Salonen esitti seuraavan Tuusulan puolesta ry valtuustoryhmän aloitteen:

Tuusulassa ympäristömme kunto ja ylläpito on ollut tuttuun tapaan osin kiivaankin keskustelun aihe kuluneenakin kesänä. Tuusulassa surkutellaan hoitamattomia puistoja, tienvierustoja ja etenkin Hyrylän keskustan tilaa. Tuusulanjärvi ei näy pusikkojen takaa. Tuusulassa puistojen hoitotasoa ja määrää on laskettu, määrärahojen vähentämisen takia. Tulevat suuret rakennushankkeet Rykmentinpuistossa suurine puistoalueineen vaativat erityistä harkintaa, jotta niin nykyiset kuin tulevatkin viheralueemme huomioidaan tasapuolisesti.

Tuusulan vetovoima on jatkuva puheenaihe: mitä teemme vetovoimaisuuden lisäämiseksi, miten erilaistamme Tuusulan muista pääkaupunkiseudun kunnista?

Entinen satama- ja teollisuuskaupunki Kotka tunnetaan nykyisin Puistojen ja veistosten kaupunkina. Tämä onnistunut työ on vaatinut rohkeaa mieltä, vahvaa tahtoa ja yhteistä työtä.

Yhteinen näkemys tulevasta ja uusien toimintatapojen omaksuminen, entisistä toimimattomista luopuminen sekä laaja-alainen kuntalaisten ja kunnan viranhaltijoiden yhteistyö konkreettisine toimineen on onnistumisen edellytyksiä, jotta tulevaisuudessa voimme olla ylpeitä ympäristöstämme.  

Ehdotamme, että

  • Tuusulan kunta aloittaa ensimmäisen Yhteisen ympäristömme kunto ja hoito -strategian/toimintaohjelman laatimisen
  • tämä työ tehdään yhdessä kuntalaisten ja mahdollisen teemaverkoston kanssa
  • Tuusulan kunta arvioi nykyisten toimimattomien viher- ja ulkoalueiden ylläpitotöiden ulkoistamisen järkevyyttä ja lopettaa ne joko kokonaan tai osittain
  • Tuusulan kunta kasvattaa touko-syyskuussa työllistettävien koululaisten ja opiskelijoiden määrää merkittävästi ympäristön hoitamiseen sekä puisto- ja puutarhatöihin
  • Tuusulan kunta selvittää osana työtä ns lähipuistotoiminnan ja talkootyön mahdollisuudet
  • samassa yhteydessä arvioidaan myös pitkäaikaistyöttömien työllistämistä ja aloitetaan jo v. 2015 esille otetut puistokunnostustyöt kuntouttavalle työtoiminnalle
  • vuoden 2018 talousarviossa panostukset ympäristön kuntoon ja hoitoon näkyy suurempina määrärahoina.

Ehdotus

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi
Terhi Wermundsen, kaavasuunnittelija, terhi.wermundsen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kevään 2020 aikana valmistuu kattava Tuusulan kunnan viher- ja virkistysalueiden kehittämissuunnitelma, joka korvaa aiemmat strategiat. Suunnitelma sisältää viher- ja virkistysalueiden merkityksen ja tehtävät, hoitoluokitukset ja kehittämistavoitteet. Lisäksi suunnitelmassa on määritelty aloitteessa kysytyt vetovoimakohteet. Suunnitelmaan liittyen järjestetään asukasillat maalis- ja huhtikuussa 2020.

Lisäksi on perustettu työryhmä Tuusulanjärven ja joen kehittämiseen. Lisäksi kaavoituksessa on aloitettu Tuusulanjärven virkistyskäytön yleissuunnitelman laatiminen.  

Viheralueiden ylläpidon hoitoluokitukset on päivitetty koko kunnan alueella ja urakoitsijoiden kanssa käydään säännöllistä vuoropuhelua, esimerkiksi kuukausittaisissa työmaakokouksissa. Käyttötalouden korottaminen on mahdollistanut hoitotason korottamisen koko Tuusulan alueella.

Viherpalvelut yksikössä työskentelee vuosittain useita henkilöitä työtoimintakeskuksesta. Viherpalveluiden kesä ja kausityöntekijöiden tulee olla täysi-ikäisiä työn luonteen vuoksi. Työllistämme vuosittain kahdesta neljään 15 -17 vuotiasta nuorta viherpalveluissa.

Kuntastrategian mukaisesti on osallisuutta ja asukkaiden osallisuusmahdollisuuksia lisätty järjestämällä vuosittain lukuisia talkoita, annettu neuvontaa viherasioissa ja toteutettu osallistuvan budjetoinnin projekteja. Tätä työtä tekemään on vuodesta 2018 alkaen palkattu ensimmäisenä kuntana Suomessa osa-aikainen yhteisöpuutarhuri. Vuosittain on palkattu uusi yhteisöpuutarhuri 4-6 kuukauden ajaksi. Tarvetta olisi kokoaikaiselle lähiympäristön, kehittämisverkostojen ja asukkaiden omaehtoista toimintaa tukevalle ja kehittävälle yhteisöpuutarhurille. 

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 4.9.2017 § 167 esittämän Tuusulan puolesta ry valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Riitta Kalliokoski, kunnanpuutarhuri, riitta.kalliokoski@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Jussi Salosen 4.9.2017 § 167 esittämän Tuusulan puolesta ry valtuustoryhmän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.