Tekninen lautakunta, kokous 14.4.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 40 Yksityistieavustukset vuonna 2020

TUUDno-2019-1997

Valmistelija

  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Uusi yksityistielaki (560/2018) on tullut voimaan 1.1.2019. Yksityistieavustuksiin tuli muutos, että kuntakaan ei voi enää avustaa sellaista tiekuntaa, joka ei ole virallisesti järjestäytynyt. Lain voimaantultua edellytetään kaikkia avustettavia tiekuntia päivittämään yhteystietonsa Maanmittauslaitoksen yksityistierekisteriin ja myös päivittämään tietojaan niiden muuttuessa.

Yksityistielain 95 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdoista ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi.

Tuusulan kunta on varannut vuoden 2020 yksityistieavustuksiin 99 500 euroa. Avustuksien jaossa kunta huomioi tien pituuden, kunnossapidon avustusluokan ja käytettävissä olevat määrärahat. Kunnossapidon avustusluokka määräytyy Tiehallinnon julkaisun Yksityisteiden valtionavustukset, avustusmenettelyn käsikirjan mukaan.

Käytetyt yksityisteiden kunnossapitoluokkien laskennalliset maksut euroa/km ovat seuraavat:

  • luokka 1             1 150 euroa
  • luokka 2             1 000 euroa
  • luokka 3                850 euroa
  • luokka 4                700 euroa

Yksityisteiden kunnossapitoavustusanomuksia on tullut yhteensä 102 tiekunnalta (120 tiekuntaa vuonna 2019).

Turaniementien tienhoitokunta esittää, että tien kunnossapitokorvausluokka tarkistettaisiin nykyistä tilannetta vastaavaan luokkaan. Perusteena on ilmoitettu luokitukseen vaikuttavat alueen maankäyttö ja liikennetiedot, hakemus liitteenä.

Kasvu ja ympäristö toimialue esittää, että vuonna 2020 kunnossapitoavustuksiin varattu 99 500 määräraha jaettaisiin seuraavasti:

Yksityistieavustuksiin varatusta summasta 99 500 euroa jaetaan niille 102 yksityistieavustusta hakeneelle tienhoitokunnalle niin, että kullekin tienhoitokunnalle myönnetään 84,78 % (54,995 % vuonna 2019) kunnossapitoluokan laskennallisista keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista, yhteensä 99 491 euroa (76 494 euroa vuonna 2019).

Turaniemen yksityistien kunnossapitoluokan kohottaminen, anomus 30.9.2019:

Turaniemen yksityistien  tiekunta on esittänyt hakemuksen Turaniemen ykistyistien kunnossapitoluokan nostamisesta luokasta 4 luokkaan 3. Perusteena muutokselle on lisääntynyt asukas- ja  liikennemäärä. Lisääntyneen liikennemäärän perusteella on laskettu Turaniementien kunnossapitoluokitus ja laskelmien mukaan tien kunnossapitoluokka tulisi olla 3. 

Liitteenä:

  • laskelma tiehoitokunnittain, yksityistieavustukset 2020
  • ohje yksityistiekunnossapitoavustus 
  • Turaniemen yksityistien tiekunnan anomus laskelmineen

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää, että

  • Turaniemen yksityistien kunnossapitoluokka muutetaan luokasta 4 luokkaan 3
  • tienhoitokunnille maksetaan kunnossapitoavustusta esitetyn liitteen mukaisesti
  • avustukset maksetaan kesäkuun 2020 loppuun mennessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

tiehoitokunnat, Jari huttunen, Heli Hippeläinen, Matti Karppi, TuusInfo

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, tekninen lautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.