Valmistelija
Tuomo Sipilä, ohjelmapäällikkö, tuomo.sipila@tuusula.fi
Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulanjärven Matkailu Ry:n (myöhemmin TUMA) toiminnanjohtaja Marjo Ranta-Irwin on lähestynyt kuntaa, ja pyytänyt väliaikaisrahoitusta Ruokamatkailu ja paikalliset tuotteet (englanniksi: Food and Culture at Lake Tuusula) - hankkeen toteuttamisen varmistamiseksi.
Hankkeelle on myönnetty tukea 36.000 euroa ELY-keskuksen päätöksellä 19.12.2019 (kts. liite). Lisäksi kuntarahaa toimintaryhmältä on myönnetty 9.000 euroa. Yhteensä julkista tukea on myönnetty 45.000 euroa. Tuen maksatus tapahtuu jälkikäteen toteutuneiden kustannusten mukaisesti ja tästä johtuen TUMA tarvitsee välirahoitusta hankkeen kustannuksen kattamiseen. Hankkeen päätavoitteena on hakijoiden mukaan luoda vuosittainen ruokamatkailutapahtuma, joka kokoaa Tuusulanjärven alueen toimijat yhteistyöhön ja edistää alueen tunnettuutta ruokamatkailukohteena – myös kansainvälisesti.
Tapahtuma järjestetään Tuusulanjärven ympäristössä noin viikon ajan. Tapahtumaviikon aikana järjestetään useita eri ruokatapahtumia, jotka yhdistävät paikalliset ruokatuotteet ja alueen elävän kulttuurin. Tavoitteena on luoda pysyvä, vuosittainen tapahtuma, jossa juhlistetaan paikallisruokatarjontaa ja kulttuuria eri muodoissaan. Tapahtuman aikana järjestetään kansainvälinen kokkikilpailu, johon kutsutaan osallistujiksi kansainvälisen hankkeen yhteistyötahoja.
Hankkeen järjestämän tapahtuman yhteydessä järjestetään myös kansainvälisen hankkeen loppuseminaari.
Hankkeen konkreettisiin toimenpiteisiin kuuluu:
- ruoka & kulttuuritapahtuman järjestäminen Tuusulanjärven alueella
- osallistuminen osaan muiden kansainvälisten kumppaneiden järjestämiin tapahtumiin ja kokouksiin, joissa keskeisessä osassa on tapahtumajärjestäminen / markkinointi
- ruokamatkailuun liittyvien palveluiden kehittäminen esim. ruokamatkailun tuotteistamistyöpajojen avulla ja kotimaan yritys/tapahtumavierailuiden kautta.
- kansainvälisen hankkeen loppuseminaarin järjestäminen ruokamatkailutapahtuma yhteydessä
Lisätietoja hankkeesta löytyy liitteistä.
Matkailu on tulevaisuuden ala, jolla Tuusulalla on varaa ja hyvät mahdollisuudet kasvaa merkittävästi. Tämä hanke osaltaan tukee vahvasti kunnan matkailuelinkeinoa, lisää kunnan kansainvälistä tunnettuvuutta sekäkunnan elinvoimaisuutta, ja siksi hankkeen toteutumisen varmistaminen on kunnan näkökulmasta perusteltua.
TUMA anoo väliaikaisrahoitusta hankkeen loppuosaan. Suunnitelman mukaisesti lähtökohtana on järjestää ruokamatkailutapahtuma syksyllä 2021 ja samassa yhteydessä kansainvälisen hankkeen loppuseminaari. Näiden tapahtumien toteuttamisen varmistamikseksi Ry anoo kassavirran turvaamiseksi lainaa 25 000 euroa + ALV 24% = 31 000 euroa. Tähän summaan on laskettu hakijan mukaan tapahtuman ja loppuseminaarin kulut ja hankkeen vetäjän + muiden asiantuntijoiden työkulut, joihin kaikkiin lisätään ALV 24 %. Ohessa on laskelma hankkeen kuluista, joista suurin osa kohdistuu vuoteen 2021. Laina tullaan nostamaan keväällä 2021. Takaisinmaksu tapahtuisi hakijan arvion mukaan viimeistään kesäkuun 2022 loppuun mennessä, kun hanke päättyy 31.12.2021.
Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kuntalain 129 § vaatimukset huomioiden ja kunnan kokonaistalouden perusteella arvioituna voidaan todeta, että myönnettäväksi esitettävä laina ei vaaranna kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Lainaan ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä. Kunta ei edellytä vakuutta lainalle, koska hankkeen taloudelliset riskit ovat hyvin pienet ja hankkeelle on jo myönnetty viranomaisen päätöksella tukea. Kunnan myöntämän lainan ehtona on, että hakija sitoutuu toteuttamaan hankkeen EU-rahoituksen edellyttämien sääntöjen mukaisesti. Hankkeen toteutuksessa tapahtuneet virheet ja siitä johtuneet tuen menetykset hakijalle eivät poista takaisinmaksuvelvollisuutta kunnalle. Velkakirja tullaan laatimaan kunnan ja Tuusulanjärven Matkailu Ry:n välille.
Ehdotus
Esittelijä
Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi
Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että
VALTUUSTO päättää
- myöntää korkeintaan 31.000 euron lainan Tuusulanjärven Matkailu ry:lle erikseen laadittavalla velkakirjalla
- että lainan eräpäivä on 30.6.2022
- ettei velalliselta peritä lainasta korkoa eikä muita kustannuksia
- valtuuttaa talousjohtajan sopimaan lainan tarkemmista ehdoista.