Kunnanhallitus, kokous 26.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 288 Kehittämisjohtajan virkajärjestelyt

TUUDno-2019-231

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kuntaorganisaatio uudistui vuoden 2019 alussa. Organisaatiouudistuksessa muodostettiin yhteisten palveluiden toimialueen osaksi Kehittäminen ja tietohallinnon palvelualue. Kehittäminen ja tietohallinto-palvelualue huolehtii kunnan kehittämisen kokonaisohjauksesta, tietohallinnosta, asiakkuuksien ja digitaalisten ratkaisujen kuntatasoisesta suunnittelusta ja kehittämisestä sekä ICT-palveluiden (käyttäjätuki, ICT-laitepalvelut, tietoliikenne- ja puhepalvelut) tuottamisesta ja kehittämisestä.
Kuntasoista kehittämisen johtamisen mallia on valmisteltu syksystä 2018 alkaen yhdessä toimialueiden kanssa. Työskentelyssä on selkeytetty kehittämistyön tehtäväkenttää sekä sen eri osa-alueita, kehittämisen menetelmiä ja työkaluja sekä toimielinten rooleja kehittämistyössä. Toimintamallin mukaista kehittämistyötä johtamaan tarvitaan Kehittämisjohtaja. Kehittämisjohtaja toimii Kehittäminen ja tietohallinto-palvelualueen päällikkönä. Palvelualueella työskentelee tällä hetkellä tietohallintopäällikkö, ICT-kehittämispäällikkö sekä kahdeksan henkilöä ICT-palvelut palveluyksikössä.

Kunnan keskeisenä strategisena tavoitteena on parantaa kuntalaisten palvelukokemusta. Palvelukokemuksen parantaminen ja palveluiden uudistaminen edellyttää panostamista asiakasprosessien, digitaalisten palvelujen sekä tietojohtamisen kehittämiseen. Muutokset ovat käynnissä myös Tuusulan kunnassa; uusia digitaalisia prosesseja kehitetään mm. asiakaspalautteen käsittelyn uudistamiseen sekä ohjelmistorobotiikan hyödyntämiseen liittyen (mm. talous- ja henkilöstöhallinnon tehtävät).  Samalla työn tekemisen tavat muuttuvat ja uusia työtapoja ja työvälineitä otetaan käyttöön (mm. ketterät menetelmät, mobiilit ratkaisut). Tämä kehittämistyön johtaminen edellyttää osaamisen ja johtamisen vahvistamista Tuusulan kunnassa.

Valtuusto hyväksyi 10.12.2018 § 146 kehittämistehtävätehtävän perustamisen. Kehittämistehtävän tehtäväkenttä sekä rooli ovat täsmentyneet valtuuston päätöksen jälkeen. Kehittämisjohtaja on tarpeen ottaa virkasuhteeseen, koska hän käyttää julkista valtaa mm. hankinnoissa. Hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan kunnanhallitus päättää palvelualuepäällikön valinnasta.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • julistaa haettavaksi kehittämisjohtajan viran
  • että kelpoisuusvaatimuksena kehittämisjohtajan virkaan on yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto sekä vahva kokemus tehtäväalueelta. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja
  • julkaista viran haettavaksi julkisten kuulutusten ilmoitustaulun ja kunnan verkkopalvelujen lisäksi työvoimahallinnon verkkopalvelussa ja muissa erikseen valittavissa kanavissa
  • oikeuttaa kansliapäällikön päättämään tarkemmin menettelyistä viran haettavaksi julistamisessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kehittämisjohtajan virka julistettiin haettavaksi Tuusulan kunnan työpaikkasivulla sekä mol.fi., Oikotie, Duunitori, Monster sähköisissä kanavissa 20.2.2019. Viran hakuaika päättyi 10.3., johon mennessä saapui 47 hakemusta. Kaksi hakijaa veti hakemuksensa pois hakuajan päättymisen jälkeen. Hakijoista valittiin yhdeksän henkilöä ensimmäiseen haastatteluun, joihin osallistuivat Harri Lipasti ja Markku Vehmas. Hakemusten ja haastattelun perusteella kolmelle henkilölle suoritettiin henkilöarviointi ulkopuolisen Cresco Oy:n toimesta. Henkilöarviointien jälkeen haastateltiin vielä kahta vahvinta ehdokasta tehtävään. Haastatteluihin osallistuivat Arto Lindberg, Jussi Salonen, Mika-Mäki-Kuhna, Markku Vehmas ja Harri Lipasti. 

Viran kelpoisuusvaatimuksina ovat virkaan soveltuva yliopistossa tai korkeakoulussa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto sekä vahva kokemus tehtäväalueelta. Lisäksi valinnassa arvostetaan aktiivista kehittämisotetta ja hyviä vuorovaikutustaitoja.

Osaamisen, koulutuksen, työkokemuksen, haastattelujen sekä henkilöarviointien perusteella tehtävään sopivimmaksi henkilöksi valikoitui kehitysjohtaja, dipl.ins. Teemu Laakso. Hänellä on vankka työkokemus prosessien ja tietojärjestelmien kehittämisestä sekä esimiestyöstä. Haastattelujen ja henkilöarvioinnin perustella Teemu Laaksoa voidaan pitää myös henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan hyvin tehtävään soveltuvana. 

Teemu Laakson kanssa on neuvoteltu virkasuhteen ehdoista, jonka perusteella on päädytty esittämään kokonaispalkaksi viranhoidosta 6 800 euroa/kk.

Yhteenveto hakijoista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille. Hakemusasiakirjat ja soveltuvuusarvioinnit ovat käytettävissä kokouksessa. 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • valita kehittämisjohtajan virkaan dipl.ins. Teemu Laakson
  • viran hoidosta maksetaan kokonaispalkkana 6.800 euroa kuukaudessa
  • viran täyttämisessä noudatetaan kuuden kuukauden koeaikaa
  • todeta, että virkavaali on ehdollinen, ja se vahvistetaan, kun valittu on toimittanut todistuksen terveydentilastaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallituksen päätöksestä ei ole säädetyssä ajassa tehty oikaisuvaatimusta, joten kehittämisjohtajan virkavaali on saanut lainvoiman. 

Teemu Laakso on toimittanut kuntaan hyväksyttävän lääkärintodistuksen terveydentilastaan  ja ilmoittanut ottavansa viran vastaan siten, että virantoimitus toistaiseksi voimassa olevassa virkasuhteessa alkaa 12.8.2019. 

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • vahvistaa kehittämisjohtajan virkavaalin 
  • todeta, että Teemu Laakson virantoimitus alkaa 12.8.2019

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle 26.6.2019 pidettävään kokoukseen.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • vahvistaa kehittämisjohtajan virkavaalin 
  • todeta, että Teemu Laakson virantoimitus alkaa 12.8.2019.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Laakso Teemu, talousjohtaja, henkilöstöasiantuntija

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.