Kunnanhallitus, kokous 26.6.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 285 Jokela, Perttu, kaavamuutoshakemus

TUUDno-2017-640

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Perustelut

Kaava- ja kaavamuutoshakemusten käsittely

Jos maanomistaja tekee aloitteen kaavan muuttamisesta tai laatimisesta ja alueen kaavoittaminen koskee maanomistajan etua, oikeutta ja velvollisuutta sillä tavoin välittömästi, on hänellä oikeus saada kunnan viranomaisen ratkaisu aloitteeseensa. Asemakaavoja koskevat hakemukset käsitellään kuntakehityslautakunnassa ja kunnanhallituksessa.  Mikäli hakemuksesta tehdään myönteinen päätös, laaditaan hakijan ja kunnan välille kaavoituksen käynnistämissopimus, kun hanke on todettu I-prioriteetin hankkeeksi eli ns. kärkihankkeeksi. Käynnistämissopimuksen hyväksymisen jälkeen kaavahanke käynnistyy.

Mikäli kuntakehityslautakunta ja kunnanhallitus tekevät kielteisen päätöksen kaavamuutoshankkeeseen, hakija voi tehdä päätöksestä oikaisuvaatimuksen, jonka käsittelee kunnanhallitus. Tästä kunnanhallituksen oikaisuvaatimuksen käsittelypäätöksestä voi valittaa hallinto-oikeuteen - maanomistajan aloitteeseen annettu kunnan viranomaisen ratkaisu kaavan muuttamisesta tai laatimisesta on valituskelpoinen ja siitä voidaan tehdä kunnallisvalitus (KHO 4.4.2003 t. 851). Myös kunnan päätös, jolla maanomistajan aloitteesta vireille tulleen kaavahankkeen valmistelu on keskeytetty, on valituskelpoinen ja tästäkin voidaan tehdä kunnallisvalitus hallinto-oikeuteen (KHO 27.10.2009 t. 2628). Kunnanhallituksen päätöksestä tulee tehdä ensin oikaisuvaatimus. Sen sijaan kunnan omasta aloitteesta tehty päätös kaavan muuttamisesta on vain valmistelua eikä tästä päätöksestä voi valittaa (KHO 2003:16).

Hakemus

Maanomistajat hakevat asemakaavamuutosta Eloharju –nimisen kiinteistön (858-405-6-176) noin 1 613 m2 suuruiselle alueelle. Alue sijaitsee Kaarretien varrella omakotitonttien välisellä puistoalueella.

Maanomistajat perustelevat hakemustaan:

Haemme kaavamuutosta alueella sijaitsevaan 1 613m2 suuruiseen VL-alueeseen. Muutos lähivirkistysalueesta asuintalotontiksi on mielestämme mahdollinen. Tarkoituksenamme on että jonain päivänä yksi meistä maanomistajista asuu kyseisellä tontilla. Kartasta katsottuna, joka on liitteenä, näkee että tontti rajoittuu jo olemassa olevaan Kaarretiehen ja viereisiin tontteihin. Tontti olisi osa jo olemassa olevaa asuinkorttelia. Ympärille jäisi kaavamuutoksen jälkeenkin VL-aluetta. Olemme valmiit keskustelemaan kävely-yhteydestä Pertunkoululle tontin reunassa.

Asia on ajankohtainen liittyen Pertunkoulun laajennukseen. Olemme neuvotelleet maakaupoista ja meille olisi kaupanteon yhteydessä tärkeää kaavamuutoksen alullepano. Ja toivoisimme kunnan taholta yhteistyötä, jotta kaupat syntyvät ja Pertuokoulun laajennus voi alkaa. Maanomistajina meistä on kohtuullista että suuren tilan myymisen jälkeenkin meillä olisi mahdollisuus asuintilan mahdollistavan alueen jäämiseen meidän omistukseemme. Koska painostuksena kunnanpuolelta on lunastukseen ryhtyminen, johon meidän mielestä ei ole syytä ryhtyä.

Kaavoitustilanne

Hakemuksen kohteena oleva kiinteistön osa sijaitsee asemakaavoitetulla alueella Jokelan keskustan tuntumassa, Pertun koulun luoteispuolella Kaarretien varrella. Vuonna 1988 lääninhallituksen vahvistamassa Riihihaka ja Nukarintien alueen rakennuskaavassa alue on osoitettu lähivirkistysalueeksi (VL), jolla sijaitsee rakennusala, jolle saa sijoittaa 50 k-m2 suuruisen asumista tai virkistystoimintaa palvelevan huoltorakennuksen. Pientalotontit ja etelässä Pertun koulun tontti ympäröivät nyt kaavamuutoshakemuksen kohteena olevaa kiinteistön osaa.

Jokelan osayleiskaavassa alue on lähivirkistysaluetta (VL): Alue varataan päivittäiseen virkistykseen, ulkoiluun ja luonnon kokemiseen. Alueen suunnittelussa ja toteutuksessa on kiinnitettävä erityistä huomiota ulkoilun ohjaamiseen ja ympäristön laatuun. Alueelle saa rakentaa vain yleistä virkistystä palvelevia, alueen luonteeseen sopivia rakennuksia ja rakenteita (MRL 43.2 §). Maisemaa muuttavaa maanrakennustyötä, puiden kaatamista tai muuta näihin verrattavaa toimenpidettä ei saa suorittaa ilman MRL 128 §:ssä tarkoitettua lupaa (MRL 43.2 §).

Maakuntakaavassa kohde sijoittuu taajamatoimintojen alueelle.

Tuusulan kunta on syyskuussa 2018 ostanut maanomistajilta noin 18 296 m² suuruisen määräalan kiinteistöstä 858-405-6-176 (Eloharju). Ostettu määräala sijoittui pääasiassa Opintien (kaavanro. 61) sekä Riihihaan ja Nukarintien alueen rakennuskaavojen (kaavanro. 3166) alueille, lisäksi pieneltä osin Temmon alueen rakennuskaavan alueelle (kaavanro. 3254). Määräalasta suuri osa oli opetustoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta (YO). Lisäksi määräalaan sijoittui lähivirkistysaluetta (VL), jalankululle ja polkupyöräilylle varattua tiealuetta (pp/t), katualuetta, ohjeellista ulkoilureittiä sekä pieneltä osin erillispientalojen korttelialuetta (AO- 12).

Kyseisen kaupan yhteydessä maanomistajat pitivät itsellään tätä kaavamuutoshakemusta koskevan osan kiinteistöstä.

Harkinta

Hakemuksen kohteena olevan kiinteistön osan eteläpuolella on kunnan maanomistusta ja Pertun koulu. Palveluverkkosuunnitelman myötä voi Pertun koulun tontille tulla asemakaavan muutostarpeita. Hakemuksen kohteena oleva kiinteistön osa tutkitaan samassa yhteydessä kun kaavoitetaan laajempi kokonaisuus sisältäen kunnan omistamia maita ja huomioiden Pertun koulun tarpeet. Kohde voidaan lisätä kaavoitussuunnitelmaan III-luokan hankkeeksi.

Ehdotus

Esittelijä

Pia Sjöroos, kaavoituspäällikkö, pia.sjoroos@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että

  • Kunnanhallitus toteaa, että kaavamuutos ei ole Tuusulan kunnan kannalta erittäin tärkeä, joten kaavatyötä ei pidetä kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavamuutos lisätään kaavoitussuunnitelmaan III-vaiheen hankkeena, joka laadintaan myöhemmin osana laajempaa kokonaisuutta.  
  • Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun hanke on nostettu I-prioriteetin hankkeeksi.  

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • todeta, että kaavamuutos ei ole Tuusulan kunnan kannalta erittäin tärkeä, joten kaavatyötä ei pidetä kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavamuutos lisätään kaavoitussuunnitelmaan III-vaiheen hankkeena, joka laaditaan myöhemmin osana laajempaa kokonaisuutta.  
  • että Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun hanke on nostettu I-prioriteetin hankkeeksi. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • jättää asian pöydälle 26.6.2019 pidettävään kokoukseen.

Valmistelija

  • Henna Lindström, yleiskaavasuunnittelija, henna.lindstrom@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • todeta, että kaavamuutos ei ole Tuusulan kunnan kannalta erittäin tärkeä, joten kaavatyötä ei pidetä kiireellisenä kärkihankkeena. Kaavamuutos lisätään kaavoitussuunnitelmaan III-vaiheen hankkeena, joka laaditaan myöhemmin osana laajempaa kokonaisuutta.  
  • että Tuusulan kunta käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun hanke on nostettu I-prioriteetin hankkeeksi. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

hakija, kaavoitus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.