Kunnanhallitus, kokous 25.11.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 476 Riihikallion lähipalvelukeskus, lainatakaus

TUUDno-2019-2350

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan valtuusto päätti 1.9.2014 § 94 antaa omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen (Yhtiö) Keski-Uudenmaan Osuuspankista otettavalle 765 0000 euron kertalyhenteiselle lainalle. Kertalyhenteisen lainan pääoma erääntyy kokonaisuudessaan maksettavaksi 23.12.2019. Yhtiö on neuvotellut lainan uusimisesta ja pyytää lainan vakuudeksi Tuusulan kunnan takausta.

Yhtiön toiminta-ajatuksena on omistaa Tuusulan kunnan Riihikallion kunnanosassa korttelissa 8500, osoitteessa Pellavamäentie 3 Tuusula sijaitsevien, tonteille 4 ja 6 rakennettujen liikehuoneistojen hallintaan oikeuttavia osakkeita sekä omistaa ja hallita tonttiomaisuuttaan sekä liikehuoneistoja kannattavasti. Tuusulan kunta omistaa koko yhtiön osakekannan. Yhtiön omistuksessa on vielä yksi rakentamaton tontti, jonka myynti on tarkoitus saattaa päätökseen kevään 2020 aikana. Tontin arvioitu myyntihinta on noin 780 000 euroa.

Yhtiön tilat ovat lähes kokonaisuudessaan vuokrattu. Vuokratiloista saatava tuotto ei ole kuitenkaan riittänyt kattamaan Yhtiön toiminnan kustannuksia (vastikkeet, käyttö- ja ylläpitokustannukset), minkä vuoksi Yhtiö on tehnyt tappiollista tulosta. Vuonna 2019 yhtiön tulos oli lähes 88 000 euroa tappiollinen.

Suunnitelmana on, että Yhtiö

  • jatkaisi Uudenmaan Osuuspankissa olevaa lainaa viidellä vuodella. Lainan määrää ja takaisinmaksuohjelmaa arvioidaan uudestaan siinä vaiheessa, kun Yhtiön omistama tontti on saatu myytyä
  • maksaa kassavaroillaan Tuusulan kunnan myöntämän pääomalainan 322 587 euroa joulukuun 2019 aikana.

 

Uudenmaan Osuuspankki on tehnyt yhtiölle tarjouksen uudesta viiden vuoden kertalyhenteisestä 765 000 euron lainasta, joka käytettäisiin 23.12.2019 erääntyvän lainan pääoman maksuun. Vakuudeksi Osuuspankki edellyttää kunnan 80 % takausta sekä loppuosalle erikseen määriteltäviä reaalivakuuksia (joko yhtiön omistamat liikehuoneistot/osakkeet tai tontti).

Tuusulan kunnan näkökulmasta uusi lainajärjestely sekä siihen liittyvä kunnan takauksen jatkaminen ovat perusteltuja. Toimenpiteellä varmistetaan Yhtiön toiminnan kannalta riittävä maksuvalmius. Kunnan riskiasema paranee osin järjestelyn yhteydessä, kun Yhtiö maksaa pois kunnan myöntämän pääomalainan koko pääoman 322 587 euroa.  Kunnan lainatakaus säilyy entisen suuruisena. Kunnan lainatakauksen vastavakuudeksi pantataan toissijaisella panttioikeudella Yhtiön Osuuspankille pantattavat reaalivakuudet.

Uusi kuntalaki säätelee huomattavasti aiempaa tarkemmin kunnan myöntämien takausten edellytyksiä. Kuntalain 129 §:n mukaan: "Kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden kilpailutilanteessa markkinoilla toimivan yhteisön velasta tai muusta sitoumuksesta ainoastaan, jos yhteisö kuuluu kuntakonserniin tai se on kuntien tai kuntien ja valtion yhteisessä määräysvallassa. Sen estämättä, mitä 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992), museolain (729/1992), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen. Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen. Kunnan on lisäksi otettava huomioon, mitä Euroopan unionin toiminnasta tehdyn sopimuksen 107 ja 108 artiklassa säädetään." 

Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus on Tuusulan kunnan täysin omistama tytäryhtiö. Riihikallion vanhusten asumispalveluihin kytkeytyvä Yhtiön hanke on Tuusulan kunnan strategisen kehittämisen sekä asumis- ja hoivapalveluiden kehittämisen kannalta merkittävä eikä takauksen myöntämiselle ole tämän johdosta estettä. Yhtiön toiminta liittyy kiinteästi kunnan toimialaan eikä se vääristä kilpailua. Taattavalle lainapääomalle esitetään 0,8 % takausprovisiota, minkä johdosta rahoituskustannuksissa arvioidaan saavutettavan EU-säädösten edellyttämä markkinaperusteinen hintataso.

Kuntalain 129 § vaatimukset huomioiden, kunnan talouden tunnuslukujen perusteella arvioituna voidaan todeta, että myönnettäväksi esitettävä takaus ei vaaranna kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Takaukseen ei myöskään sisälly kuntalaissa tarkoitettua merkittävää taloudellista riskiä. Takauksen vastavakuudet kattavat osaltaan kunnan taloudellista riskiä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • antaa omavelkaisen takauksen Kiinteistö Oy Riihikallion Lähipalvelukeskuksen Uudenmaan Osuuspankista otettavalle 765.000 euron lainalle (lainatarjous liitteenä) seuraavilla ehdoilla:
    • takausprovisio 0,8% p.a.
    • kunnan takaukselle tulee saada mahdollisimman hyvä vastavakuus.
  • oikeuttaa talousjohtaja yhdessä kansliapäällikön kanssa sopimaan vakuusjärjestelystä sekä allekirjoittamaan vakuusjärjestelyyn liittyvät sopimukset. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.