Kasvatus- ja sivistyslautakunta, kokous 22.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 105 Turvallinen liikkuminen Tuusulanjärven länsipuolella, aloite

TUUDno-2019-1091

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Anu Åberg esitti seuraavan aloitteen:

"Ensi elokuussa Tuusulanjärven länsirannalta loppuu kaikki julkinen liikenne. Se tarkoittaa sitä, että ei ole linja-autoliikennettä eikä ole kutsuliikennettä. Erityisen ongelmalliseksi asian tekee se, että siellä on perheitä, jotka ovat hyödyntäneet julkista liikennettä lasten kouluun kuljettamiseen, jotka ovat juuri hilkulla koulukyytien ulkopuolelta.
Esimerkkinä viime talven haasteet tekivät lasten koulutien kohtuuttoman haasteelliseksi ja osittain jopa vaaralliseksi: Paijalantiellä sattui viime talvena ainakin viisi raskaan liikenteen ulosajoa haasteellisten keliolosuhteiden vuoksi.

Opetushallitus linjaa koulukyydeistä seuraavasti:

  • Kunta vastaa, että oppilaiden matkat ovat mahdollisimman turvallisia ja lyhyitä. Jos oppilaan koulumatka on yli viisi kilometriä tai jos matka oppilaan ikä ja muut olosuhteet huomioon ottaen muodostuu hänelle liian vaikeaksi, rasittavaksi tai vaaralliseksi, oppilaalla on oikeus maksuttomaan koulukuljetukseen tai kuljettamista ja saattamista varten myönnettävään riittävään avustukseen (perusopetuslaki 32 §). 
  • Koulukuljetusta odottavalle oppilaalle on perusopetuslain 4 momentin mukaan järjestettävä mahdollisuus ohjattuun toimintaan odotusaikana (Perusopetuslaki 32 §)
  • Kuljetuksen vuoksi koululla odottamaan joutuvalle oppilaalle on varattava tilaisuus valvonnan alaiseen kotitehtävien suorittamiseen tai muuhun opiskeluun koulussa. 
  • Odotusaikana oppilaalle voidaan järjestää mahdollisuus osallistua tukiopetukseen tai kerhotyöhön tai muihin koulutyötä tukeviin tilaisuuksiin.

Nyt oppilailla ei ole ollut oikeutta koulukyyteihin, ei oikeutta osallistua mihinkään koulutoimintaan eikä oikeutta odottaa sään suojassa, edes tuulikaapissa. 
Oppilaat ovat kulkeneet sään salliessa polkupyörillä sekä vanhempien ja isovanhempien kyydeillä. Rospuuttokelien aikaan lokakuun puolesta välistä maaliskuun puoleen väliin on koulumatka kuitenkin hyvin haasteellinen alakoululaisille oppilaille.
Vanhemmat ovat yrittäneet kunnan kanssa ratkoa ongelmaa, mutta lähes vuoden kestäneeseen keskusteluun ei ole päätöstä saatu. 
Ehdotan, että kunta selvittää vanhemmille pikaisesti, kuinka lapset pääsevät rospuuttoaikaan kulkemaan kouluun turvallisesti ja kohtuullisella vaivailla sekä vanhempien vaihtoehdot koulukuljetusten osalta."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Perustelut

Sivistyksen toimialueen vastaus aloitteeseen:

Oppilaalle myönnetään koulukuljetus mikäli:

· koulumatka on luokilla 3-6 yli 5 km ja luokilla 1-2 yli 3 km

· koulumatka on todettu lautakunnan päättämänä vaaralliseksi

· oppilaalla on lääkärinlausunto sairaudesta tai tapaturmasta, joka edellyttää kuljetusta

Mikäli oppilas on koulukuljetuksen piirissä ja kuljetusaikataulut ovat haastavat, voidaan koululla järjestää kuljetusoppilaille mahdollisuus päästä sisälle odottamaan tai koulukuljetusvalvontaa.

Toivomme, että mahdollinen vapaaehtoistoiminta lisääntyisi ja myös muille kuin koulun kuljetuksissa oleville oppilaille voidaan järjestää toimintaa koulupäivää ennen tai sen jälkeen. Olemme voineet lisätä viime vuosina koulukerhotoimintaa iltapäivätoiminnan lisäksi.

Sampo eli kutsuohjattu joukkoliikenne päättyi 1.8.2019 Tuusulan kunnassa ja se on vaikuttanut vanhempien mahdollisuuksiin käyttää omakustanteisesti kuljetuspalveluita. Näemme hyvänä, että kunnassa voitaisiin kehittää sähköistä tilausjärjestelmää ja saada toimiva ratkaisu Sampo-kyytien korvaamiseksi.

Sivistyksen toimialueen mielestä ehdotus sähköisen tilausjärjestelmän kehittämisestä kutsuliikenteeseen on erittäin hyvä ajatus ja sitä kannattaa viedä eteenpäin kunnan muilla palvelualueilla. Ehdotus edistäisi hyvin todennäköisesti palvelun toimivuutta. Ratkaisuna asiaan nähdään myös palveluverkon ja kuljetusten kehittäminen siten, että yhä useampi koulukuljetus voidaan toteuttaa julkista liikennettä hyödyntäen. Lisääntyneet asiakasmäärät julkisessa liikenteessä voivat johtaa vuorojen ja reittien monipuolistumiseen, jota kautta kuntalaisten palvelut parantuisivat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää hyväksyä esitetyn selvityksen aloitteen johdosta ja ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle, että VALTUUSTO päättää katsoa valtuutettu Anu Åbergin esittämän aloitteen 13.5.2019 § 76 tulleen käsitellyksi.

 

Päätös

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti hyväksyä esitetyn selvityksen Sivistyksen toimialueen osalta ja samalla kehotti myös teknistä lautakuntaa käsittelemään Turvallinen liikkuminen Tuusulanjärven länsipuolella  -aloitteen ennen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyä.

Lisäksi lautakunta päätti muistuttaa valtuuston hyväksymästä valtuustokauden 2017-2021 tavoitteesta, myös talousarvion 2019 vuositavoitteesta ”Pilotoimme sisäisen liikenteen kehittämiseksi liikkumisen palveluja (MaaS) HSL:n kanssa yhteistyössä” liikkumisen parantamiseksi.

 

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua keskustelun, lautakunta päätti keskustelun päätteeksi yksimielisesti hyväksyä annetun selvityksen aloitteeseen seuraavalla lisäyksellä:

Lautakunta kehottaa myös teknistä lautakuntaa käsittelemään Turvallinen liikkuminen Tuusulanjärven länsipuolella -aloitteen ennen kunnanhallituksen ja valtuuston käsittelyä.

Lisäksi lautakunta muistuttaa valtuuston hyväksymästä valtuustokauden 2017-2021 tavoitteesta, myös talousarvion 2019 vuositavoitteesta ”Pilotoimme sisäisen liikenteen kehittämiseksi liikkumisen palveluja (MaaS) HSL:n kanssa yhteistyössä” liikkumisen parantamiseksi.

 


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.