Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, kokous 22.5.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 60 Kirkonkylän kampus, asemakaava ja asemakaavan muutosehdotus, lausunto

TUUDno-2018-796

Valmistelija

  • Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
  • Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 15.4.2019 § 139 päättänyt asettaa asemakaavan ja asemakaavamuutosehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää kaavasta kasvatus- ja sivistyslautakunnan lausunnon. Ehdotus on nähtävillä 25.4.–27.5.2019.

Suunnittelualueen sijainti

Suunnittelualue sijoittuu Tuusulantien ja Järvenpääntien risteykseen Mattilaan.

Muutosalue käsittää Kirkonkylän koulun nykyisen tontin, peltoaluetta tontin itäpuolella sekä maantien aluetta Tuusulantiellä. Koulun pohjoispuolella on golfkenttä ja etelä- ja itäpuolella kaavoittamatonta aluetta. Hyrylän keskukseen on matkaa kaksi kilometriä. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 8 hehtaaria. 

Taustaa

Kirkonkylän koulun ja päiväkodin asemakaava on Tuusulan kaavoitussuunnitelmassa 2019-2023 (KV 10.12.2018 §143) merkitty kärkihankkeeksi. Koulun ympäristössä on asemakaavavaiheessa useita uusia asuinalueita mm. Saviriihen, Saksan ja Tuuskodon alue.

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti kokouksessaan 4.6.2018 hyväksyä palveluverkkoselvityksen, jonka mukaan kasvatus- ja sivistystoimen palveluverkon uudisrakentamishankkeista Kirkonkylän koulu- ja päiväkotikampus on ensimmäisiä ja jää nykyiselle paikalleen. Mattilan päiväkodin toiminnot tullaan siirtämään Kirkonkylän koulun yhteyteen lähivuosina.

Kirkonkylän koko koulukeskuksen kehittämiseksi on aloitettu hankesuunnittelu keväällä 2017. Hankesuunnittelun yhteydessä tullaan ottamaan kantaa vaurioituneiden rakennusosien mahdolliseen purkamisen ja säilyttämisen tarpeeseen.

Kaava-alueen liittyminen ympäristöön

Kirkonkylän koulun asemakaava-alue sijoittuu n. 2 kilometriä Hyrylän keskustan pohjoispuolelle, Järvenpääntien itäpuolelle.  Suunnittelualue sijaitsee seudullisesti keskeisellä paikalla, jonne on olemassa hyvät tieyhteydet ja hyvät seudulliset joukkoliikenneyhteydet. Keravan rautatieasema sijaitsee kaava-alueelta hieman yli 3 kilometriä kaakkoon.

Kaava-alueen kuvaus

Asemakaava käsittää 8 hehtaarin kokoisen alueen.  Alueelle voi sijoittaa opetustoimintaa palvelevia rakennuksia. Asemakaava mahdollistaa nykyaikaisen koulukampuksen rakentamisen alueelle. Alueelle osoitetaan tiloja n. 450 koululaiselle, 50 esikoululaiselle, 200 päiväkotilapselle ja 80 työntekijälle. Kirkonkylän koulun asemakaava mahdollistaa Mattilan päiväkotitoimintojen sijoittumisen tontille.

Alue voidaan toteuttaa vaiheittain niin, että kokonaisuus on toimiva ja turvallinen, jossa liikenne ja leikkialueet on mahdollista sijoittaa erilleen. Lähtökohtana on muodostaa miellyttävää ja inhimillisen mittakaavaista koulun ja päiväkodin ympäristöä. 

Asemakaavalla muodostuu kerrosalaa noin 12 000 k-m 2.  Kokonaismitoitus tällä kaava-alueella vastaa likimain aluetehokkuutta 0,15.

Kaava on Tuusulan kunnan strategisen yleiskaava 2040 ±ehdotuksen mukainen.

 

ASEMAKAAVAN TAVOITTEET

Kunnan tavoitteet 

Koulukampus

Kunnan tavoitteena on tutkia mahdollisuudet kehittää koulun aluetta Tuusulan yleiskaava 2040 ±luonnoksen mukaisesti. Tavoitteena on kehittää koko yhteisön vetovoimainen keskus, jossa on tiloja ja palveluita lähialueiden asukkaiden käyttöön. Kirkonkylän koulun ympäristössä on kaavahankkeita, joiden asukasmäärätavoite yhteensä on noin 1 300. Asukasmäärän lisääntymisestä johtuen kunnan tavoitteena on nykyisen opetus- ja varhaiskasvatussuunnitelman mukainen nykyaikainen oppimisympäristö, jossa:

  • toimii esteetön ja turvallinen esikoulu ja alakoulu

  • koululaisia 450, esikouluikäisiä 50, päiväkotilapsia 200 ja työntekijöitä 80 on n. 9 000 br-m 2 

  • toimii nykyinen Mattilan päiväkoti

  • tulevaisuudessa varaudutaan koulun laajennukseen

 

Tilaratkaisut ja arkkitehtuuri

Kunnan tavoitteena on:

  • perusopetuksen tilaratkaisujen kehittämisessä, suunnittelussa, toteutuksessa ja käytössä otetaan huomioon ergonomia, ekologisuus, esteettisyys, esteettömyys ja akustiset olosuhteet sekä tilojen valaistus, sisäilman laatu, viihtyisyys, järjestys ja siisteys (Tuusulan perusopetuksen opetussuunnitelma 2016)

  • suunnitella ja toteuttaa joustavia, erilaisia oppimisen tapoja mahdollistavia tiloja Kirkonkylän koulun tontille. Nykyaikaisiin kouluihin suunnitellaan erilaisille oppimistilanteille ja -tavoille sopivia tilallisia puitteita

  • tilat palvelevat niin peruskouluopetuksen kuin alueen asukkaiden tarpeita

  • päivisin tilat ovat opetuskäytössä, ja koululaisten iltapäivätoimintakäytössä. Illalla tilat ovat asukkaiden kokoontumis- ja harrastuskäytössä

  • koulu on toiminnallisesti yhtä tilaa, tärkeiksi nähdään myös tilojen väliset yhteydet   

  • koulun ja päiväkodin tarpeisiin edelleen riittävästi suojaisia piha-alueita osana oppimisympäristöä

  • turvallinen ja puhdas sisäilma oppilaille ja työntekijöille. Ilmanvaihtomääräykset eivät toteudu vanhoissa rakennuksissa, niiden korjaaminen on vaikeaa tai mahdotonta

 

Alueen sijainnista johdetut tavoitteet

  • kulttuurimaisema on alueen jäsennyksen lähtökohtana ja rakennuksen suunnittelussa tulee huomioida näkyvä sijainti ja vaikutus maisemakuvaan

  • asumisen edellytykset asuntolassa ovat heikot koulukampuksen laajentuessa

  • Hyrylän itäisen ohikulkutien ja Järvenpääntien meluvaikutus tulee ottaa huomioon rakennusten sijoittelussa huomioimalla kortteleihin sijoittuvien tilojen meluherkkyys, melusuojaus toimintojen tarpeen mukaan

  • yhteys linja-autopysäkille säilytettävä

  • uusi liittymä ja huoltoajo tontille järjestetään nykyisen kouluntontin itäosasta tai -puolelta

  • säilytetään vanhaa puustoa tontilla

  • lähiliikuntapuiston säilyttäminen tontin länsiosassa, myös lähialueen asukkaiden käytössä ilta-aikaan, pääosin koulun käyttöön urheilukenttiä kaava-alueen itäosaan

  • ekologisen yhteyden säilyminen pohjois-eteläsuunnassa on turvattava

  • viereisen golf-kentän toiminnan jatkuminen nykyisellään   

 

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan lausunto:

.Alueen kehittämisen lähtökohtana tulee olla ympäröivä, merkittävä kulttuurimaisema. Rakennuksen suunnittelussa tulee harkiten huomioida uuden rakennuksen sijainti ja vaikutus maisemaan. Uusi rakennus tulee palvelemaan opetuksen lisäksi alueen asukkaita sekä kokoontumis- ja harrastuskäytössä että lähiliikunta-alueena. Alueen asukkaat tuleekin ottaa mukaan suunnitteluun jo kampusalueen suunnitteluvaiheessa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Virpi Lehmusvaara, sivistysjohtaja, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää antaa Kirkonkylän kampuksen asemakaavasta ja asemakaavan muutoksesta asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.