Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta, kokous 16.5.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 16 Arviointikertomus 2017

TUUDno-2018-641

Valmistelija

  • Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Perustelut

Valtuusto on kokouksessaan 7.5.2018 § 42 käsitellyt tarkastuslautakunnan arviointikertomusta vuodelta 2017 ja velvoittanut kunnanhallitusta ryhtymään toimiin esitettyjen huomioiden johdosta ja raportoimaan niistä valtuustolle viimeistään lokakuun 2018 aikana.

Vesihuoltoliikelaitos johtokunta

Tarkastuslautakunta nosti esille raportissaan liikelaitoksen ylijäämän, ”vesilaitoksen taseeseen on kerätty jonkin verran ylimääräisiä investointivaroja”.

Tarkastuslautakunta suosittelee: ”jos investointeja ei tehdä tarpeeksi investointivarojen käyttämiseksi, on syytä alentaa käyttömaksuja”.

Vesilaitoksen investointeihin on menneinä vuosina varauduttu nostamalla taksoja. Investoinnit kuitenkin lykkääntyivät, joten taksojen noston johdosta vesilaitoksen taseeseen on kertynyt pääomaa oletettua enemmän. Tänä vuonna investoimme lähes liikevaihtomme verran ja 2019 – 2020 investointimäärärahat pysyvät korkealla.

Tarkistamme taksamme, kun saamme sovittua kunnan kanssa hulevesien hallinnan järjestelyiden periaatteet ja vastuujaot sekä laadittua investointiohjelman seuraaville lähivuosille. Tavoitteena on suorittaa taksan tarkastus vielä tämän vuoden aikana.

Lisätiedot: liikelaitoksen johtaja Jukka Sahlakari, p. 040 314 3563

Ehdotus

Esittelijä

  • Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi

Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää

  • antaa perustelutekstin mukaisen lausunnon tarkastuslautakunnan tekemistä huomioista.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.