Perustelut
Tuusulan vesihuoltoliikelaitoksen palveluhinnastoa on edellisen kerran tarkistettu 18.10.2018 ja taksaa 26.1.2017.
Kaikkien ns. työmaksujen hintoja tarkastetaan, koska maksut eivät tällä hetkellä kata niistä syntyviä kustannuksia mm. materiaalikustannusten nousun takia. Hintojen muutokseen vaikuttaa lisäksi laitoksen siirtyminen etäluettavien vesimittareiden sekä uusien vesimittaritelineiden käyttöön. Uusien vesimittareiden myötä, myös rikkoutuneen vesimittarin korjausmaksua on tarkistettu. Uudet hinnat ovat näkyvillä liitteenä olevassa palvelumaksuhinnastossa.
Taksan osalta tarkastetaan impulssivesimittarin perusmaksua. Impulssivesimittarin perusmaksun määräytymisperuste muutetaan kaksinkertaisesta puolitoistakertaiseksi verrattuna samankokoisen vesimittarin perusmaksuun. Impulssivesimittarin perusmaksua lasketaan vastaamaan paremmin kulurakennetta.
Taksaan tehdään lisäksi muutos kohtaa Viivästyskorko ja perimiskustannukset: Maksumuistutus- ja perintätoimet hoitaa Sarastia Kuntaperintä Oy ja perintäkulut peritään perintälain 10 § 1 mom mukaan.
Lisätiedot: verkostopäällikkö Lassi Jutila, 040 314 3140, liikelaitoksen johtaja, Jukka Sahlakari, 040 314 3563
Ehdotus
Esittelijä
-
Jukka Sahlakari, liikelaitoksen johtaja, jukka.sahlakari@tuusula.fi
Vesihuoltoliikelaitoksen johtokunta päättää
- että vesihuoltoliikelaitoksen palveluhinnasto tarkastetaan liitteen mukaiseksi 1.1.2021 alkaen
- että vesihuoltoliikelaitoksen taksaa tarkastetaan liitteen mukaiseksi 1.1.2021 alkaen
- valtuuttaa vesihuoltoliikelaitoksen tekemään tarvittaessa muutoksia liittyen palveluhinnaston ulkoasuun sekä yhdistämään vesihuoltolaitoksen taksan samaan hinnastoon