Valmistelija
Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi
Markus Torvinen
Perustelut
Ruotsinkylän koulun nykytilanne
Ruotsinkylän koulussa on ilmennyt laajoja sisäilmaa koskevia ongelmia ja koulun opetus järjestään lukuvuoden 2018 - 2019 ajan väistössä oman koulurakennuksen sisällä ja toisissa kouluyksiköissä. Koulun ns. viipalesiipi, jossa on perinteisiä koululuokkia, on käyttökiellossa. Tämän lisäksi ilmenneiden ongelmien vuoksi myös koulun musiikkiluokka on otettu pois käytössä, vaikka varsinaista käyttökieltoa siihen ei ole. Koulurakennuksessa on n. 100 oppilasta ja viisi luokkaa. Kuudes luokka (24 oppilasta) opiskelee Hyrylän yläkoulussa ja kaksi ensimmäistä tuntia neljä kertaa viikossa Ruotsinkylän koulussa. Luokat 1-5 opiskelevat koulun liikuntasalissa, johon on tehty uusi oppimisympäristö sekä koulun teknisen työn tilassa, luokassa OT7, pienryhmätilassa ja liikuntasalin yläkertaan tehdyssä opetustilassa. Iltapäiväkerho toimii liikuntasalissa ja yläaulan luokassa.
Lukuvuoden 2018-2019 opetusjärjestely tarkoittaa sitä, että koulun liikuntasali on rakennettu kesän 2018 aikana avoimeksi oppimisympäristöksi ja se ei näin ollen toimi liikunnan opetuksen käytössä. Ruotsinkylän koulun oppilaat käyttävät läheisen Klemetskogin koulun liikuntasalia, liikkuvat ulkona piha-alueilla ja oppilailla on mahdollisuus käyttää Hyrylässä sijaitsevaa Urheilukeskusta. Liikuntasalin kalustamiseen käytettiin noin 50 000 euroa.
Oppilasennusteen mukaan koulun oppilasmäärä on laskeva. Ensimmäisen luokan oppilaita, joille Ruotsinkylän koulu olisi lähikoulu, on seuraavien kymmenen vuoden aikana keskimäärin 10. Tämä tarkoittaa sitä, että koko koulun oppilasmäärä laskee nykyisestä oppilasmäärästä lähes puoleen, noin 60 oppilaaseen.
Tuusulan kunnan palveluverkon kehittäminen
Kunnan palveluverkkosuunnitelmassa on määritetty, että läheiselle Lahelan alueelle, josta ohjautuu oppilaita myös Ruotsinkylään, rakennetaan Lahelan monitoimitalo. Lahelan monitoimitaloon tulee yhtenäinen peruskoulu vuosiluokille 1-9. Tämä hetken arvio Lahelan monitoimitalon valmistumisesta on 2025. Koko kuntaa koskeva palveluverkko tulee kunnanvaltuuston käsittelyyn marraskuussa 2018.
Riihikallion kouluun tulee väistötiloja myös lukuvuoden 2019-2020 alusta lukien. Riihikallion koulu laajennetaan noin 800 oppilaan kouluksi. Riihikallion kouluun on laadittu kolme vaihtoehtoista mallia koulun perusparannukseen, yksi malli tarkoittaisi kokonaista uudisrakennusta. Etelä-Tuusulan alueella myös Rykmentinpuistoon tulee monitoimitalo. Kolmen yhtenäisen peruskoulun valmistuttua luovutaan Hyrylän, Hyökkälän, Vaunukankaan ja mahdollisesti Ruotsinkylän sekä Mikkolan kouluista.
Kasvatus- ja sivistystoimessa on valmisteltu viisi vaihtoehtoista mallia Ruotsinkylän koulun tulevaisuuden ratkaisuiksi.
Vaihtoehto 1.
Ensimmäisessä vaihtoehdossa koululle hankitaan syksyyn 2019 väistötilat, jotka koskevat perusluokkatiloja. Väistötilojen laajuudeksi arvioidaan noin 500m2. Koulun liikuntasali palautetaan liikunnan opetuksen käyttöön. Väistötilat, paviljongit, rakennetaan puretun viipaleosan paikalla ja ne tehdään uuden oppimiskäsityksen mukaisiksi. Viipaleosan purkukustannukset ovat noin 50 000 euroa. Tämän hetken kustannusarvion mukaan väistötilojen vuokra olisi noin 150 000 euroa / vuosi. Vaihtoehdon yksi mukaan Ruotsinkylän koulun väistötiloja käytettäisiin siihen saakka, kunnes Lahelan monitoimitalo on valmis ja koulun toiminta siirtyisi osaksi Lahelaa. Mikäli Lahelan monitoimitalo valmistuu aikataulussa, tulee vuokrakustannus olemaan koko väistön ajalle noin 900 000 euroa.
Vaihtoehto 2.
Vaihtoehdossa kaksi, kouluun rakennettaisiin uusi lisäsiipi, johon sijoitettaisiin perusopetusta. Liikuntasali palautetaan takaisin liikunnan opetukseen. Tilat tehdään uuden oppimiskäsityksen mukaisiksi. Uusi koulurakennus tulee olla muutettavissa toiseen käyttötarkoitukseen. Rakennuskustannusarvio on noin 2 Me (500m2). Uuden rakennuksen valmistuminen olisi aikaisintaan lukuvuoden 2020-2021 aikana. Koulussa toimisivat edelleen kaikki vuosiluokat. Opetusjärjestelyjä toisiin kouluihin ja koulurakennuksen sisällä tarvitaan myös lukuvuonna 2019-2020 ennen uudisosan valmistumista. Tarkoituksenmukaista olisi että, koulu yhdistyisi palveluverkon kehittämisen mukana 2025 Lahelan monitoimitaloon
Vaihtoehto 3.
Vaihtoehdossa kolme Ruotsinkylän kouluun ei oteta uusia ensimmäisen vuosiluokan oppilaita syksystä 2019 lähtien.
- Lukuvuonna 2019-2020 koulussa olisi luokat 2-6 (100 oppil.)
- Lukuvuonna 2020-2021 koulussa olisi luokat 3-6 (80 oppil.)
- Lukuvuonna 2021-2022 koulussa olisi luokat 4-6 (60 oppil.)
- Lukuvuonna 2022-2023 koulussa olisi luokat 5-6 (40 oppil.)
Tämän vaihtoehdon mukaan koulun toiminta lakkaa 31.7.2023. Riihikallion koulun valmistuminen tulisi ajoittumiaan syksyyn 2023. Koulun liikuntasali voidaan ottaa liikunnan opetuksen käyttöön elokuussa 2022. Koulun toimintaa jatketaan niissä tiloissa, joita nyt käytetään ja 1-2 tulisi opiskelemaan esimerkiksi Klemetskogin koulussa ja Hyrylässä vielä lukuvuosina 2019-2021.
Vaihtoehto 4.
Vaihtoehdossa neljä koulun toiminta lakkautetaan 31.7.2019 lukien ja koulun oppilaat (100) siirtyvät Tuusulan kunnan muihin kouluihin kotiensa sijainnin mukaan 1.8.2019. Oppilaita siirtyisi Riihikallion, Vaunukankaan ja Mikkolan kouluihin. Kuudennen luokan oppilaat siirtyvät normaalista yläkouluun ja kouluun ei oteta uusia ensimmäisen luokan oppilaita. Huoltajat saavat esittää toiveen siitä koulusta, johon lapsensa haluaisivat ja sisaruksilla on oikeus päästä samaan kouluun. Mahdollista olisi huoltajien näin tahtoessa, että koulun nykyinen 4. luokka ja 5. luokka jatkaisivat nykyisinä ryhmiä ja muutoin oppilaat jakautuisivat uusien koulujen toisiin ryhmiin.
Vaihtoehto 5.
Ruotsinkylän koulussa jatkossa toimivat vuosiluokat 1-4 (löytyy luokkapari), yhteensä noin 80 oppilasta elokuussa 2019. Koulun toiminta jatkuu koulun niissä tiloissa, joissa opetusta voidaan järjestää ja tarvitaan lisätilaa kahdelle opetusryhmälle. Lisätilaksi voidaan vuokrata paviljonki n. 300m2, jonka vuokrakustannus olisi 108 000 euroa yhdelle vuodelle. Vanha viipalekoulu pitää purkaa, jonka kustannusarvio on 50 000 euroa. Nykyinen 4. luokka ja 5. luokka siirtyvät kokonaisina luokkina Hyrylän koulukeskukseen tai Riihikallioon ja heillä on luokanopettajat sekä mahdollisuus saada aineenopetusta. Koulu toimii 1-4 vuosiluokkien kouluna vuoteen 2025, jolloin Lahelan monitoimitalo valmistuu
Huoltajien ja koulun henkilökunnan kannanotot
Opetuspäällikkö ja kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja esittelivät vaihtoehtoiset mallit koulun henkilökunnalle 11.9.2018. Koulun henkilökunnan lausunto on liitemateriaaleissa.
Huoltajille järjestettiin kuuleminen 24.9.2018 Ruotsinkylän koulussa. Tilaisuudessa esiteltiin vaihtoehtoiset viisi tulevaisuuden ratkaisua. Huoltajan antoivat palautetta tilaisuuden aikana erilaisiin ratkaisumalleihin ja tämän lisäksi käynnistettiin Wilma-kysely kaikille huoltajille kuulemistilaisuuden jälkeen, jotta myös ne, jotka eivät päässeet tilaisuuteen, saivat mahdollisuuden antaa palautetta. Kyselyn ja saadun palautteen mukaan suurin osa huoltajista oli vaihtoehdon yksi takana.
Ääniä annettiin seuraavasti
vaihtoehto 1 41 ääntä
vaihtoehto 2 14 ääntä
vaihtoehto 3 0 ääntä
vaihtoehto 4 4 ääntä
vaihtoehto 5 0 ääntä
Liitteinä ovat kuulemistilaisuuden kutsu, kuulemistilaisuuden materiaali, huoltajien tilaisuudessa esittämät kysymykset ja antama palaute vaihtoehtoisiin malleihin, huoltajien Wilma-kyselyn tulokset sekä Ruotsinkylän koulun Koti ja koulu yhdistyksen lausunto.
Ehdotus
Esittelijä
Virpi Lehmusvaara tuulehmuvi
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää, että vaihtoehdon 1 mukaisesti Ruotsinkylän kouluun vuokrataan lisärakennus elokuuksi 2019. Paviljonkeihin tulee luokkatiloja ja koulun henkilökunnan tilat. Jatkosuunnittelu paviljonkeista käynnistetään välittömästi yhdessä tilakeskuksen ja koulun henkilökunnan kanssa.
Päätös
Puheenjohtaja avasi keskustelun. Keskustelun päätteksi lautakunta päätti yksimielisesti seuraavasti:
Kasvatus- ja sivistyslautakunta päätti, että vaihtoehdon 1 mukaisesti Ruotsinkylän kouluun vuokrataan lisärakennus alkaen elokuussa 2019 kuitenkin siten, että Ruotsinkylän koulun tulevaisuutta tarkastellaan Lahelan monitoimitalon hankesuunnittelun yhteydessä.
Paviljonkeihin tulee luokkatiloja ja koulun henkilökunnan tilat. Jatkosuunnittelu paviljongeista käynnistetään välittömästi yhdessä tilakeskuksen ja koulun henkilökunnan kanssa.
Kasvatus- ja sivistyslautakunta osaltaan päätti esittää tätä kunnanhallitukselle ja edelleen kunnanvaltuustolle päätettäväksi.