Kunnanhallitus, kokous 5.11.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 379 Talousarvio 2019 ja taloussuunnitelma 2019 - 2023

TUUDno-2018-600

Aikaisempi käsittely

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto käy keskustelun talousarvion 2019 valmistelusta ja antaa tarvittavat ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi.

Päätös

Konsernijaosto kävi keskustelua talousarvion 2019 valmistelun pohjaksi.

Perustelut

Toimintaympäristön kehitys

Vuoden 2019 talousarviokehyksen lähtökohtana on Suomen hidastuva talouden kasvu. Valtiovarainministeriö (VM) ennustaa Suomen talouden 2019 kasvun asettuvan 2,2 %:iin. Inflaation nopeutuminen ja kotitalouksien velkaantuminen laskevat palkansaajien ostovoimaa.  Työllisyys jatkaa kohenemistaan, työttömyysasteen ennustetaan alenevan 8,1 prosenttiin.

Kunnat ja kuntayhtymät ovat viime vuosina tehostaneet toimintaansa ja hillinneet toi­mintamenojen kasvua. Hyvä taloustilanne on tukenut kuntatalouden tervehtymistä.

Maakunta- ja sote-uudistus helpottaa osaltaan kuntien talouden tasapainotusta ja muutosten ennakointia. Kuntien yksikkökustannukset saattavat kuitenkin nousta, jos kunnat eivät kykene sopeuttamaan yleis- ja hallintokustannuksia yhtä paljon kuin toimintaa siirtyy maakunnille. Uudistukseen liittyvä kustannusten ja verorahoituksen siirto kunnilta maakunnille on koko maan tasolla kustannusneutraali. Uudistuksen myötä kuntien mahdollisuudet tasapainottaa talouttaan ovat nykyistä kapeammat. Kuntien tulopohjan pienentyessä säästöpotentiaalien tunnistaminen ja hyödyntäminen sekä järkevät investointipäätökset korostuvat entisestään.  

Kunnan käyttötalous ja palvelutuotanto painottuvat uudistuksen jälkeen nuoriin ikäluokkiin. Tämän vuoksi kuntien verorahoituksessa (verotulot ja valtionosuudet) tapahtuu merkittäviä kuntakohtaisia muutoksia, kun kuntien peruspalvelujen valtionosuusjärjestelmässä painottuu huomattavasti aikaisempaa enemmän nuorten ikäluokkien palvelutarpeet ja osuus kunnan väestöstä. Aikaisemmin vanhemman väestörakenteen ja sosiaali- ja terveydenhuollon palvelutarpeen vuoksi suhteellisesti paljon valtionosuutta saaneet kunnat ovat jatkossa entistä riippuvaisempia verotuloista. Samanaikaisesti nuoremman väestörakenteen kunnissa valtionosuuksien osuus verorahoituksessa kasvaa.

Valtiovarainministeriö on tehnyt uudistuksen rahoitusta koskevia kuntakohtaisia laskelmia ja vaikutusarvioita. Uudistuksen todelliset vaikutukset voivat poiketa merkittävästi VM:n arvioista sekä kokonaisuutena että yksittäisten kuntien kohdalla. Myös tulevien maakuntien talous tullee olemaan alijäämäiseksi. On hyvin mahdollista, että valtionosuuksien lisäleikkaukset otetaan käyttöön maakuntauudistuksen jälkeen.

Investointitarpeet, korjausvelka ja kasvukeskusten palvelujen ja infrastruktuurin laajentaminen muodostavat maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeenkin haasteen kuntataloudelle. Investointimenoja kasvattavat kasvukeskusten rakennushankkeet, korjausinvestoinnit sekä erityisesti vilkas sairaalarakentaminen. Kuntatalouteen kohdistuvista sopeutustoimista huolimatta kuntatalouden lainanottotar­vetta heijastava toiminnan ja investointien rahavirta on lähivuosina negatiivinen. Kuntien suhteellinen velkaantuneisuus kasvaa, sillä samaan aikaan kun kuntatalouden tulot likimain puolittuvat, vain pieni osa velois­ta siirtyy maakuntiin.

Talousarviokehys

Talousarvion laatimisohjeessa annetaan talousarvioehdotuksen laatimista, sisältöä ja rakennetta koskevat ohjeet sekä määrärahakehys valmistelun ohjeeksi. Vuoden 2019 talousarviokehyksen perustana on Tuusulan kuntastrategia. Tulo- ja menoarviot pohjautuvat 2017 tilinpäätökseen, osavuosikatsaukseen 1/2018, Kuntaliiton vero- ja valtionosuusennusteeseen sekä kunnan toimialojen ennakoimiin tulo- ja menolisäyksiin, tuottavuustoimiin ja kehittämisprojekteihin.  

Talousarviokehys laaditaan toimialojen kokonaistuloille, kokonaismenoille ja investoinneille. Toimialat puolestaan jakavat saamansa kehyksen tulosalueille ja tarvittaessa edelleen tulosyksiköille ja kustannuspaikoille. Menettelyn tarkoituksena on varmistaa, että toimialojen talousarvioehdotukset pysyvät annetun kehyksen sisällä.

Talousarviokehys on laadittu talousarviovuodeksi 2019. Sosiaali- ja terveystoimi on edelleen mukana kehyslaskelmissa. Budjettiprosessin myöhemmässä vaiheessa, syksyllä 2018, sosiaali- ja terveystoimen toimintamenot 2019 muutetaan palveluostoiksi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymältä.

Sosiaali- ja terveystoimen todelliset menot ja tulot vuosina 2018 ja 2019 ovat pohjana maakunta- ja sote-uudistukselle ja siihen liittyville valtionosuusmuutoksille. Kunnat, joissa pystytään hillitsemään sosiaali- ja terveystoimen nettomenoja, saavat valtionosuusjärjestelmän kautta pysyvän hyödyn maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeisenä aikana. 

Vaikka sosiaali- ja terveystoimi siirtyy kuntayhtymän hoidettavaksi, osa kustannuksista jää edelleen kunnan hoidettavaksi. Keskitettyjä hallinnon ja tukipalvelujen menoja, osa työllisyyden hoidosta sekä terveyden ja hyvinvoinnin edistäminen jäävät kunnan vastuulle.

Käyttöomaisuuden myyntivoittojen arvioidaan alenevan 7,9 milj. euroon, laskua 2017 talousarviosta 4,0 milj. euroa. Muiden ulkoisten toimintatuottojen ennakoidaan kasvavan 1,6 milj. euroa, lähinnä maankäyttösopimuskorvausten ennakoidun kasvun (1,8 milj. euroa) myötä. Toimintatuloja pienentävät varhaiskasvatuksen maksumuutokset (0,45 milj. euroa) sekä talous- ja velkaneuvonnan siirtyminen oikeusaputoimistojen tehtäväksi vuoden 2019 alusta (tulovähennys 0,18 milj. euroa).

Toimintamenojen kasvuksi vuodelle 2018 (kunta ilman vesihuoltoliikelaitosta) esitetään talousarviokehyksessä 1,91 % talousarvioon 2018 nähden. Ulkoisten toimintamenojen lisäykseksi on esitetty 1,71 %.

Kunta-alan palkoista on sovittu sopimuskaudeksi 1.2.2018 - 31.3.2020. Vuonna 2018 työvoimakustannukset nousevat noin 0,9 % ja lisäksi erillisen kertaerän kustannusvaikutus on 0,67 %. Vuoden 2019 korotuksien on arvioitu nostavan työvoimakustannuksia 2,0 %. Palkkakustannusten nousu on huomioitu kehykseen. Kunnan toimintamenojen kasvua vähentää talous- ja velkaneuvonnan siirtyminen oikeusaputoimistoille (0,23 milj. euroa).

Toimintamenojen kasvuprosentti vuodelle 2019 annetaan toimialoille liitteenä olevassa erillisessä kehyslaskelmassa.  Toimialojen talousarviokehyksen 2019 mukainen käyttötalousmenojen ulkoisten toimintamenojen kasvu ilman siirtoja toimialojen välillä jakaantuu seuraavasti:

                                            Yleisjohto- ja konsernipalvelut                   0,61 %        

                                            Sosiaali- ja terveystoimi                           - 1,72 %

                                            Kasvatus- ja sivistystoimi                          - 2,89 %

                                            Kuntakehitys ja tekninen toimi                  - 1,23 %

                                            Kunta yhteensä                                       - 1,71 %

Toimialojen toimintamenojen kokonaiskasvut eivät ole vertailukelpoisia ehdotettujen toimialojen välisten määrärahasiirtojen vuoksi, kun henkilöstöhallinnosta siirretään toimialoille Kuel-eläkemenoperusteiset maksut, Varhe- maksut sekä työterveyshuollon maksut.

Vesihuoltoliikelaitoksen tulee omassa talousarviovalmistelussaan noudattaa kunnan tiukan talouden periaatetta. Vesihuollon toimintamenoja kasvattaa isojen aluekehityshankkeiden suunnittelu ja toteutus. Kunnan talouden suunnittelun lähtökohtana on, että vesihuoltoliikelaitoksen ulkoisten käyttötalousmenojen kasvu on vuonna 2019 enintään 2,94 %.

Kehyslaskelman lähtökohtana on ansiotuloveroprosentti 19,50 %:a sekä nykyiset kiinteistöveroprosentit. Tuusulan verotulojen arvioidaan kasvavan vuonna 2019 10,2 milj. euroa (6,8 %) vuoteen 2018 nähden. Valtionosuuksien ennakoidaan alenevan 0,1 milj. euroa. Talousarvion verotulot sekä valtionosuudet on arvioitu Kuntaliiton ennusteen mukaisiksi.

Seuraavassa taulukossa on esitetty kiinteistöveroprosenttien osalta lain sallima vaihteluväli ja kunnassa noudatettavat veroprosentit.

                         Lain sallima vaihteluväli                          Tuusulan nykyinen vero-%

Yleinen kiinteistövero                              0,93-2,00                             0,93

Vakituinen asuinrakennus                        0,41-0,90                             0,41

Muu asuinrakennus                                  0,93-1,80                            0,93

Rakentamaton rakennuspaikka               3,93-6,00                             3,93

Yleishyödyllinen yhteisö                           0,00-1,55                             0,65

Rahoituslaskelman 2018 lähtökohtana ovat noin 42 milj. euron investoinnit. Talonrakennushankkeisiin on varattu noin 15 milj. euroa, kuntatekniikan rakentamiseen noin 20 milj. euroa ja maan hankintaan 3 milj. euroa. Myöhempinä taloussuunnitelmavuosina investointien taso olisi keskimäärin yli 40 milj. euroa. Tulevien investointien mittakaavaan vaikuttaa olennaisesti suurten koulurakennushankkeiden aikataulu ja toteutustapa.

Tulorahoituksen riittämättömyydestä johtuen kunnan korollisten velkojen kasvu säilyy nopeana. Kehyslaskelmassa toiminnan ja investointien rahavirta vuonna 2019 on noin 20 milj. euroa negatiivinen.

Kuntatasoisen kehyksen lähtökohtana on käyttötalouden pysyvä tasapaino ja selkeästi ylijäämäinen talous taloussuunnitelmakaudella 2019 – 2023 sekä velkaantumisen hallittu kasvu. Tavoitteena on parantaa kunnan tulonmuodostusta vauhdittamalla tonttikauppaa ja kunnan elinvoiman kehittymistä. Lähtökohtana on, että henkilöstömäärän kasvu pidetään minimissään kunnan varautuessa sote- ja maakuntauudistukseen. Asiakasmäärien aiheuttaman kustannuspaineen kasvuun pyritään edelleen vastaamaan kevyemmillä ja ennaltaehkäisyyn painottuvilla palveluilla.

Talousarviokehyksen mukaan Tuusulan kunnan tulos asettuu vuonna 2019 noin 3,3 milj. euroa ylijäämäiseksi (kunta + vesihuoltoliikelaitos 4,5 milj. euroa). Taloussuunnitelmavuosina kunnan velkaantuminen jatkuisi nopeana, vaikka taloussuunnitelman lähtökohtana on selkeästi ylijäämäinen käyttötalous. Kunnan tulevien vuosien investointitarpeita ja aikatauluja arvioidaan budjetointiprosessin aikana kriittisesti.

Maakunta- ja sote-uudistus ja uudistukseen liittyvien rahoitusratkaisujen vaikutukset täsmentyvät edelleen. Mahdolliset muutokset otetaan huomioon budjetointiprosessin aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • käynnistää vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019 - 2023 taloussuunnitelman valmistelun liitteenä olevan kehyslaskelman mukaisesti
  • hyväksyä vuoden 2019 talousarvion ja vuosien 2019 - 2023 taloussuunnitelman laadintaohjeet.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Markku Vehmas oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Talousarvion 2019 valmisteluun liittyen kuntaorganisaatiossa on jatkettu vuoden 2019 tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelyä sekä indikaattoreiden lähtö- ja tavoitetasojen määrittelyä sekä em. asioiden esittämistä talousarviokirjassa. Lisäksi strategiaan ja talousarvioon tiiviisti liittyvää riskienhallinnan toimintamallia on täsmennetty sisäisen tarkastuksen suosituksiin perustuen.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto käy keskustelun talousarvion 2019 valmistelusta, tavoitteiden ja indikaattoreiden esittämistavasta talousarviokirjassa, riskienhallinnan toimintamallista sekä antaa tarvittavat ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi.

Päätös

Konsernijaosto

  • merkitsi tiedoksi v. 2019 TA:n kehysesityksen, tavoitteiden ja indikaattorien esittämistavan talousarviokirjassa ja riskienhallinnan toimintamallin. Lisäksi sovittiin talouden seurantaan liittyvien tietojen raportoinnista valtuustolle.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Talousarvion 2019 valmisteluun liittyen kuntaorganisaatiossa on jatkettu vuoden 2019 tavoitteiden ja toimenpiteiden määrittelyä sekä indikaattoreiden lähtö-​ ja tavoitetasojen määrittelyä sekä em. asioiden esittämistä talousarviokirjassa.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • käydä keskustelun talousarvion 2019 valmistelusta tavoitteiden ja indikaattoreiden esittämistavasta talousarviokirjassa
  • linjata vuositavoitteista valtuustotason sekä muiden tasojen tavoitteet
  • antaa tarvittavat ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi.

Päätös

Konsernijaosto linjasi vuositavoitteista valtuustotason tavoitteet ja indikaattorien tavoitetasot.

Lisäksi sovittiin, että vuositavoitteet lähetetään valtuustoryhmille kommentoitavaksi konsernijaoston priorisoinnin pohjalta.

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kuntastrategia, vuositavoitteet ja toimenpiteet 2019

Tuusulan kuntastrategiaa uudistettiin osallistavassa prosessissa vuosien 2016-2018 aikana. Tuusula siirtyi pormestarimalliin kesäkuussa 2017. Uuden strategian perustasta päätettiin joulukuussa 2017 ja strategiakokonaisuudesta päätettiin maaliskuussa 2018. Työn tuloksena syntyi ”Me teemme yhdessä uutta Tuusulaa” – kuntastrategia vuosille 2018-2021. Strategian uudistamistyöhön osallistui laaja joukko luottamushenkilöitä, kuntalaisia ja viranhaltijoita erilaisten osallistuvien työpajojen, seminaarien ja kyselyiden kautta.

Strategiaperusta

Valtuusto hyväksyi kokouksessaan 11.12.2017 Tuusulan strategiaperustaan kuuluvat vision, toimintatavat ja päämäärät.

Visio

Tuusulan visiona on ”Vireä, kasvava ja hyvinvoiva Tuusula”.
Tuusula on vireä, yhteistyöstään tunnettu hyvinvoivien ihmisten kunta. Tuusula kasvaa ja houkuttelee puoleensa niin asukkaita, yrityksiä kuin matkailijoita.

Päämäärät

Tuusulan kolme päämäärää ovat Sujuva Tuusula, Hyvinvoiva Tuusula ja Vireä Tuusula.

Sujuva Tuusula

Tuusulassa asiat sujuvat – olennaiseen keskittyen, ihmisten ja yritysten tarpeet ymmärtäen.

Hyvien palvelujen lisäksi sujuvuutta arkeen tuovat toimiva joukkoliikenne ja uudet liikkumisen muodot sekä digitalisaation mahdollisuuksien hyödyntäminen.

Luomme yhdessä sujuvan arjen puitteet.

Hyvinvoiva Tuusula

Tuusulassa ihmiset, ympäristö, yhteisöt ja yritykset voivat hyvin ja luovat hyvinvointia ympärilleen.

Edistämme turvallisuutta, hyvinvointia ja terveyttä. Otamme vastuuta itsestämme ja toisistamme.

Lähellä oleva luonto lisää onnellisuutta. Huolehdimme, että Tuusulan kaunis luonto voi hyvin.

Vireä Tuusula

Tuusulalaiset ovat kunnan suurin voimavara. Tuusulassa riittää tekemistä ja tapahtumia. Kulttuuri, matkailu, liikunta- ja harrastusmahdollisuudet luovat vireyttä Tuusulaan.

Tuusulan sopivan kaupunkimaiset keskustat ja maaseudun kylät ovat omaleimaisia, viihtyisiä ja vireitä.

Tuusula kansainvälistyy. Yksi avaintekijöistä menestykseen on lentokentän läheisyyden hyödyntäminen.

Kasvamme ja lisäämme rakentamista kestävästi kehittyen.

Toimintatapa

Yhteinen toimintatapamme on ”Me teemme yhdessä uutta”.

Me tuusulalaiset

Me olemme asukkaita, kuntalaisia, yhteisöjä, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Me teemme Tuusulan tarinan ja tulevaisuuden. Olemme ylpeitä Tuusulasta ja viestiminen kuuluu meille kaikille!

Teemme parempaa huomista

Suunnittelemme asiat huolella ja ketterästi. Saamme tuloksia aikaan ja arvostamme onnistumisia. Voimme vaikuttaa ja tehdä pieniä asioita joka päivä.

Autamme ja kannustamme toisiamme sekä kerromme myönteisiä tarinoita Tuusulasta.

Yhdessä tekemällä pärjäämme

Saamme voimaa yhteistyöstä, jota rakennamme jokaisessa kohtaamisessa.

Luomme sallivuuden kulttuuria, jossa kunnioitetaan erilaisuutta.

Tarvitsemme kaikkien ideat käyttöön. Yhdessä olemme enemmän.

Uutta syntyy luovasti ja rohkeasti ideoiden

Uutta syntyy rohkeudesta yrittää ja erehtyä. Olemme edelläkävijöitä ja suuntaamme tulevaisuuteen. Iloitsemme yhdessä pienistäkin onnistumisista!
 
Valtuustokauden tavoitteet

Valtuustokauden tavoitteet on johdettu strategian visiosta, päämääristä ja yhteisestä toimintavastamme. Tavoitteita laatiessa on huomioitu pormestariohjelma sekä osallistavan strategiaprosessin aikana esiin nousseita keskeisiä asioita. Valtuustokauden tavoitteita on 32.

Valtuustokauden tavoitteet asetetaan valtuustokaudeksi. Valtuustokauden tavoitteita toteuttamaan määritetään talousarvion laadinnan yhteydessä vuositavoitteita, jotka saavuttamalla edetään kohti valtuustokauden tavoitteita. Valtuustokauden tavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan kerran vuodessa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä. Valtuustokauden tavoitteista johdettujen vuositavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan osavuosikatsauksissa ja tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.

Indikaattorit

Jokaiselle päämäärälle sekä valtuustokauden tavoitteelle määritetään indikaattori tai indikaattoreita, joiden avulla seurataan päämäärän ja tavoitteen saavuttamista. Valtuustokauden tavoitteiden indikaattorit mittaavat valtuustokauden tavoitteiden saavuttamista. Päämäärien strategisiksi indikaattoreiksi on nostettu kokonaisuuden kannalta keskeisimmät indikaattorit, jotka mittaavat päämäärien saavuttamista.

Jokaiselle indikaattorille määritetään lähtötaso ja tavoitetaso. Indikaattoreiden avulla seurataan ja arvioidaan kuinka päämäärien ja valtuustokauden tavoitteiden saavuttamisessa edetään. Lähtötaso ja tavoitetaso määritellään talousarvion laadinnan yhteydessä vuoden 2018 aikana. Asukas- ja asiakastyytyväisyys ja -kokemus on indikaattori, joka tulee läpileikkaamaan koko strategian. Tavoitteita ja indikaattoreita pohdittaessa on pyritty selkeyteen, mitattavuuteen, realistisuuteen ja merkityksellisyyteen.
 
Strategian ohjaavuus

Kuntastrategia on kunnan ja kuntalaisten yhteinen strategia. Se vaikuttaa kaikkiin kunnan toimijoihin ja se ohjaa ja sitoo koko kuntakonsernia.

Kunnan organisaatiossa tehdään laaja-alaista poikkihallinnollista kehittämistyötä, jota ohjataan kunta-strategiasta johdettujen strategisten asiakirjojen ja ohjelmien avulla. Strategiset asiakirjat ja ohjelmat tarkentavat ja täydentävät strategiaa. Kuntastrategiassa esitetään näille ylätason linjaukset, valtuusto-kauden tavoitteet ja indikaattorit.

Kuntastrategiaa täydentäviä strategisia asiakirjoja ovat esim. terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen suunnitelma, omistajapoliittiset linjaukset ja maapoliittinen ohjelma. Strategisten asiakirjojen päivitys-työ uuden strategian linjausten mukaiseksi käynnistyy vuonna 2018.

Kuntastrategia teoiksi

Kunnan johdolla on ensisijainen vastuu strategian jalkauttamisessa. Kuntakonsernin sisällä strategiaa viedään teoiksi läpi organisaation. Toiminnalle johdetaan strategiasta ja valtuustokauden tavoitteista vuositavoitteet ja indikaattorit.

Tavoitteet kytketään myös kuntastrategiasta johdettuihin strategisiin asiakirjoihin. Strategian yksityiskohtaisempi teoiksi vieminen ja vuosiseuranta sidotaan talousarvioprosessiin. Strategia viedään teoiksi mm. arjen työssä, kehittämisprojekteissa ja päätöksissä.

Strategiatyö on toiminut lähtölaukauksena uuden kunnan rakentamiselle. Uuden kunnan rakentaminen tarkoittaa rakennemuutosta, organisaation ja johtamisen kehittämistä, osaamisen ja kyvykkyyksien kehittämistä, palvelurakenteen tarkastelua sekä uusia toimintatapoja.

Strategian teoiksi vieminen tehdään vahvasti osallistaen. Erilaisissa työpajoissa sekä kokoontumisissa niin henkilöstön, esimiesten, luottamushenkilöiden ja kuntalaisten kanssa mietitään ja arvioidaan kuntastrategian todeksi tekemisen keinoja.

Kuntalaiset, yrittäjät, sidosryhmät ja kunnan henkilöstö tavoitetaan monikanavaisen viestinnän avulla. Henkilöstöä ja kuntalaisia innostetaan ideoimaan ja tekemään oivalluksia, toimenpiteitä ja luomaan uusia toimintatapoja yhdessä. Yhteinen toimintatapamme ”me teemme yhdessä uutta” vie eteenpäin strategian toteutusta. Työpajojen ja kehittämistilaisuuksien lisäksi kuntastrategiasta viestitään mm. sähköisten kanavien avulla sekä kytkemällä kunnan jokapäiväinen viestintä kunnan strategian toteutukseen. Strategiaa viedään teoiksi myös vuosittaisissa kehityskeskusteluissa.  

Strategian todeksi tekemisen tueksi käynnistettiin keväällä 2018 kunnan brändin kirkastus. Brändillä tarkoitetaan paitsi kunnan näkyvään visuaaliseen identiteettiä (nimi, logo, fontti, värit, slogan, kuvat jne.), niin myös kunnan toiminnasta kumpuavaa maineetta, jossa yhdistyvät muun muassa sen arvot, strategia, visio, palvelu ja asenne kohtaamistilanteissa. Brändi ydinviesteineen ja tarinoineen kumpuaa strategiasta. Brändin rakentamista tehtiin kunnalle ominaiseen tapaan osallistavasti. Brändin rakentamista jatketaan pitkäjänteisesti tulevien vuosien aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • käydä keskustelun talousarvion 2019 vuositavoitteista, toimenpiteistä sekä tulos- ja rahoituslaskelmasta
  • antaa tarvittavat ohjeet jatkovalmistelun pohjaksi.

Päätös

Konsernijaosto keskusteli talousarvion 2019 vuositavoitteista, toimenpiteistä sekä tulos-ja rahoituslaskelmasta ja ohjeisti jatkovalmistelua. Lisäksi konsernijaosto kävi läpi mahdollisia riskejä/riskiympyrää.

Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa
Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan toiminnalliset ja taloudelliset tavoitteet. Talousarviovuosi on suunnitelmakauden ensimmäinen vuosi. Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarvioon otetaan toiminnallisten tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot sekä osoitetaan miten rahoitustarve katetaan. 
Maaliskuussa hyväksytyssä Tuusulan kuntastrategian mukaisia päämääriä ovat sujuva, hyvinvoiva ja vireä Tuusula. Yhtenä keskeisenä strategiakauden tavoitteena on parantaa kunnan tuottavuutta ja talouden tasapainoa.

Verotulot
Vuonna 2019 koko maan verotulojen arvioidaan kasvavan nopeasti. Kunnallisverojen kasvu johtuu pääasiassa heikosta vertailuvuodesta 2018. Lisäksi verovuoden 2018 jäännösverot tilitetään kunnille verotuksen joustavan valmistumisen myötä pääosin vasta kalenterivuoden 2019 aikana. Työntekijöiden työttömyysvakuutusmaksun alentuminen nostaa verotuloja vuonna 2019, kuten myös parantuva työllisyys. Verotuloja ennustetaan kertyvän Tuusulan kunnalle vuonna 2019 yhteensä noin 190,8 milj. euroa. Verotulokertymän ennakoidaan kasvavan 10,5 milj. euroa (6,1 %) vuoden 2018 ennusteeseen nähden. Kunnallisveroprosenttina on taloussuunnitelmakaudella käytetty 19,50. 
Yhteisöveron osalta ei  ole vireillä olevia lakimuutoksia, jotka vaikuttaisivat olennaisesti vuoden 2019 yhteisöverokertymään.  Vuonna 2019 kuntien osuus koko maan yhteisöverotuloista on noin 31 %. Tuusulan kunnalle kertyvien yhteisöverotulojen kehitys on pitkälti sidoksissa kunnassa toimivien yritysten tuloskehitykseen sekä yritysten määrän kasvuun.
Kiinteistöveroprosenteille on laissa määritellyt vaihteluvälit. Tuusulan kiinteistöveroprosentit esitetään pidettävän nykyisillä, alarajojen mukaisilla tasoilla. Tuusulan kiinteistöverotulokertymän arvioidaan pysyvän vuonna 2019 lähellä kuluvan vuoden tasoa.
Tuusulan verotuksen tasoa tarkastellaan suunnitelmakauden aikana, erityisesti ennakoiden mahdollisen Sote- ja maakuntauudistuksen taloudellisia vaikutuksia. Kunta seuraa alueen kuntien verojen ja maksujen tasoa, tavoitteena on pitää Tuusulan verotus kilpailukyisenä.

Toimintatulot ja myyntivoitot
Toimintatulot ovat kokonaisuutena 67,4 milj. euroa (kunta ilman vesihuoltoliikelaitosta), muutos 0,0 milj. euroa 2018 ennusteeseen (osavuosikatsaus 2/2018) verrattuna. Myyntivoittoja omaisuuden myynnistä on budjetoitu 8,2 milj. euroa (vähennystä 1,8 milj. euroa). Myyntivoittojen laskua selittää osin arvioitu tontin vuokrauksen yleistyminen. Myyntivoittojen laskua tasapainottavat maankäyttösopimuskorvaukset yhteensä 2,8 milj. arvioitu lisäys 0,6 milj. euroa. 

Menokehitys ja taloussuunnitelman tasapainotus

Vuonna 2019 toimintamenot kasvavat 6,4 milj. euroa (2,5 %) vuoden 2018 ennusteeseen verrattuna. Ulkoisten toimintamenojen kasvuksi on budjetoitu 2,4 % 2018 ennusteeseen nähden ja tuleville vuosille keskimäärin vajaat 2 %. 

Toimintamenojen kasvu on merkittävintä sosiaali- ja terveystoimessa (asiakasmäärien kasvu erityisesti sairaalapalveluissa vanhus- ja vammaispalveluissa) sekä kasvatus- ja sivistystoimialalla (vertailukelpoinen ulkoisten toimintamenojen kasvu 1,5 milj. euroa), jossa toimintamenoja kasvattavat mm. panostukset ennaltaehkäisevään oppilaan tukeen ja ohjaukseen sekä koulujen väistötilojen kustannukset. Vuoden 2020 asuntomessujen valmistelut ja kustannukset painottuvat vuodelle 2019.  

Talousarvion toimintatulojen ja -menojen erotuksena muodostuva toimintakate on 200,2 milj. euroa. Toimintakate kasvaa 6,4 milj. euroa vuoden 2018 ennusteeseen nähden. Toimintakatetta heikentävät arvioitu käyttöomaisuuden myyntivoittojen supistuminen sekä toimialojen menolisäykset.

Edellä kuvatut panostukset kuntalaisten hyvinvointiin, palveluverkon uudistamiseen ja kunnan kasvun tukemisen vaikuttavat keskeisesti siihen, että hieman parantuvasta yleisestä taloustilanteesta huolimatta kunnan vuoden 2019 budjetoitu tulos jää vaatimattomaksi, lähelle nollatasoa. Lähivuosien toimintamenoja tulee edelleen arvioida hyvin kriittisesti. Resursseja tulee kohdentaa palveluihin ja hankkeisiin, joilla saavutetaan paras vaikuttavuus sekä kuntalaisten hyvinvointiin että kunnan elinvoimaan.

Tuusulan tulee lähivuosina sopeuttaa kunnan toimintoja sote-toimintojen siirtyessä Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymään.  Samalla on kuitenkin turvattava riittävät panostukset palveluiden ja palveluprosessien kehittämiseen ja digitalisointiin; jatkossa kunnan palvelut järjestetään yhä enemmän digitaalisia ratkaisuja hyödyntäen.

Keskeisessä roolissa ovat kunnan elinvoiman vahvistaminen ja taloutta tukevat aktiivinen elinkeinopolitiikka, kuntakeskusten kehittäminen sekä kysyntään vastaavan asunto- ja yritystonttitarjonnan varmistaminen, erityisesti Etelä-Tuusulan alueella. Tontinmyynneillä on olennainen merkitys kunnan tulonmuodostuksessa.

Investoinnit ja rahoitus
Kunnan investoinnit ovat edelleen kasvussa ja kokonaismäärä nousee vuonna 2018 vesihuoltoliikelaitos mukaan lukien noin 44,0 milj. euroon. Infrahankkeisiin (tiet, liikenneväylät, puistot yms.) investoidaan noin 21,5 milj. euroa, vesi- ja viemäriverkostoon noin 3,6 milj. euroa. Suurimmat infrainvestoinnit kohdistuvat KT 145 / Koskenmäen alueen kiertoliittymän ja alueen tiestön perusparantamiseen sekä Puustellinmetsän, Lahelanpelto II:n asuinalueiden infran rakentamiseen.

Rakennusinvestointien määrä asettuu 11,4 milj. euroon, määrä alenee hieman vuoden 2018 tasosta. Suurin rakennushanke on Etelä-Tuusulan Monion lukio- ja kulttuurin monitoimirakennus, jonka rakentamisen on määrä käynnistyä vuonna 2019. Kunnassa on suunnitteilla tai käynnissä useita koulujen perusparannus- ja uudisrakentamishankkeita.

Kunnan tulorahoitus ei riitä kasvavien investointien rahoittamiseen. Vuoden 2019 investoinneista pystytään kattamaan tulorahoituksella ainoastaan noin 40 %. Kunnan tulorahoitusta vahvistavat arviolta 2,0 milj. euron rahoitusosuudet, jotka koostuvat lähinnä ARA:n infra-avustuksista Rykmentinpuistoon sekä vesihuollon liittymismaksuista.

Kunnan korollisten velkojen ennakoidaan kohoavan vuoden 2019 loppuun mennessä 124,6 milj. euroon. Velan määrä kohoaisi 3 170 euroon /asukas. Lähivuosina investoinnit säilyvät korkealla tasolla. Investointien määrää lisää erityisesti koulu- ja päiväkotiverkon laaja-alainen uudistaminen, osin sisäilmaongelmista johtuen.

Tavoitteena on pitää kunnan velkaantuminen hallittuna. Etusijalle asetetaan kiireellisten koulu- ja päiväkoti-investointien ohella investoinnit, joilla potentiaalia lisätä kunnan elinvoimaa ja tuloja, pienentää kustannuksia sekä parantaa toiminnan tuottavuutta. 

Keskeisenä keinona lainamäärän hallinnassa on kunnan riittävän tulorahoituksen turvaaminen. Kunnan tulisi päästä taloussuunnitelmakaudella investoinneissa vähintään 50 %:n tulorahoitukseen; tämä edellyttää kunnalta tulevina vuosina yli 20 milj. euron vuosikatetta sekä reilusti ylijäämäisen tuloksen saavuttamista.  Tavoitteena on löytää keinoja, joilla lainamäärä saataisiin pidettyä alle 200 milj. euron tasossa vuoden 2023 mennessä.
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • tehdä valtuustolle ehdotuksen vuoden 2019 talousarvioksi sekä vuosien 2019 - 2023 taloussuunnitelmaksi.

---

Talousjohtaja kävi läpi keskeisiä kohtia v. 2019 talousarvioesityksestä. Vs. henkilöstöjohtaja esitteli henkilöstösuunnitelmaa vuodelle 2019. Kansliapäällikkö, kasvatus- ja sivistystoimenjohtaja ja kuntakehitysjohtaja kävivät läpi toimialojensa osalta keskeisiä kohtia ja tekijöitä v. 2019 talousarvioesityksessä sekä muutoksia v. 2018 talousarvioon. Sosiaali- ja terveystoimialan talouspäällikkö kävi läpi sosiaali- ja terveystoimialan talousarvioesitystä, mikä on samalla esitys Tuusulan osuudeksi Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymän talousarvioon.

Kaavoituspäällikkö esitteli kaavoitussuunnitelmaa ja asuntotoimenpäällikkö asuntorakentamista vuosina 2019 - 2023.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • merkitä tiedoksi em. esitykset ja
  • jättää asian pöydälle 19.11.2018 klo 16.00 pidettävään kokoukseen, jolloin talousarvio- ja taloussuunnitelma-ehdotuksen käsittelyä jatketaan.

Kokous keskeytettiin tauon ajaksi klo 10.30-10.45 ja 12-12.45.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.