Kunnanhallitus, kokous 26.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 414 Maankäyttösopimusneuvottelujen aloittaminen Kaukokiidon ja Åvallien kanssa, aloite

TUUDno-2019-751

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Anu Åberg esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Tuusulan Focus-aluetta ja Kehä IV:sta on pyritty saattamaan aluilleen viimeiset 20 vuotta kummassakaan kuitenkaan onnistumatta. Nyt meillä olisi tahoja/toimijoita, jotka saisivat sekä aloitettua  Kehä IV:sen että Focuksen alueen kehittymisen.

Ehdotammekin, että Tuusulan kunnan on välittömästi aloitettava maankäyttösopimusneuvottelut Focus-alueella Kaukokiidon ja Åvallin kanssa."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Kunta neuvotteli Focus-alueen useiden maanomistajien kanssa maanhankinnasta ja kunta linjasi, ettei kaavoittamattomilla mailla lähtökohtaisesti tehtäisi maankäyttösopimuksia. Vuosien neuvottelujen jälkeen alueen maanhankinta edistyi, eikä maanomistajille ollut maankäyttösopimusvaihtoehtoa tarjolla. Maanomistajien tasapuolisen kohtelun varmistamiseksi on johdonmukaista noudattaa samaa periaatetta kaikkien maanomistajien kanssa. Maanomistajien, Åvall ja Kaukokiito Oy, kanssa on maanhankinnasta neuvoteltu samoilla ehdoilla kuin muiden maanomistajien kanssa.  

Tuusulan kunnanvaltuusto päätti 28.1.2019 hakea lunastuslupaa kiinteistöjen Kaura ja Huhtariihi II Focus-osayleiskaavan alueella sijaitsevien maa-alueiden sekä tarvittaessa kiinteistöä koskevien erityisten oikeuksien/sopimusten lunastamiseksi maankäyttö- ja rakennuslain 99 §:n nojalla yhdyskuntarakentamista varten. Samassa päätöksessä valtuusto valtuutti kunnanhallituksen tarvittaessa täydentämään lunastuslupahakemusta sekä päättämään ennakkohaltuunotosta.

Lunastuslupapäätöksen yhteydessä keskusteltiin kunnanvaltuustossa mm. maankäyttösopimusneuvottelujen taloudellisuudesta kunnan kannalta. Ne koettiin kunnan kannalta epätarkoituksenmukaisiksi ko. kohteessa ja lunastusluvan hakemisesta päätettiin.

Kunnan hakemisen johdosta on Ympäristöministeriö tehnyt päätöksen lunastusasiassa 22.9.2020 (Päätös Dnro VN/3860/2019), jolla kunta on saanut lunastusluvan ko. alueisiin.

Kunnalla on velvollisuus kohdella maanomistajia yhdenvertaisesti. Sen vuoksi Åvallien ja Kaukokiito Oy:n kanssa ei voida tehdä maankäyttösopimuksia eikä maankäyttösopimusneuvottelujen avaaminen ole tarpeen.

Ehdotus

Esittelijä

Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Anu Åbergin ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 8.4.2019 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Kuntakehityslautakunta päätti

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Anu Åbergin ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 8.4.2019 § 50 tulleen käsitellyksi.

Valmistelija

  • Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan selvityksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa valtuustolle,​ että

VALTUUSTO päättää

  • katsoa valtuutettu Anu Åbergin ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen 8.4.2019 § 50 tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.