Perustelut
Tällä hetkellä kansliapäällikön virkaa toimittava ja vakituisesti talousjohtajan virassa oleva Markku Vehmas on irtisanoutunut talousjohtajan virasta 25.3.2024 siten, että viranhoito päättyy 31.5.2024 lukien.
Hallintosäännön Henkilöstöasiat-toimivaltataulukon mukaan kunnanhallitus päättää talousjohtajan viran haettavaksi julistamisesta ja valitsee palvelualuepäällikkönä toimivan talousjohtajan. Hallintosäännön 18 §:n mukaisesti palvelualuepäällikkönä talousjohtaja vastaa palvelualueen toiminnasta ja taloudesta sekä johtaa ja kehittää toimintaa toimialuejohtajan alaisuudessa. Lisäksi talousjohtajan vastuita on määritetty hallintosäännössä mm. Talousasiat-toimivaltataulukossa.
Virkaa täytettäessä tulee ottaa huomioon tasa-arvolain säännökset, kunnallisesta viranhaltijasta annetun lain 12 §:n syrjintäkielto sekä perustuslaissa säädetyt yleiset nimitysperusteet julkisiin virkoihin eli taito,kyky ja koeteltu kansalaiskunto.
Viran kelpoisuusvaatimuksena on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto, usean vuoden kokemus talousjohtamisesta, englannin kielen hyvä ja ruotsin kielen tyydyttävä taito. Hakijalle eduksi luetaan kunnan toimintaympäristön tuntemus ja kuntatalouden johtamiskokemus, strateginen johtamisote ja laajojen kokonaisuuksien hallinta, investointeihin ja rahoitukseen liittyvä osaaminen sekä hyvät yhteistyö-, vuorovaikutus- ja viestintätaidot.
Tehtävän palkkaus ja palvelussuhteen ehdot määräytyvät kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen mukaan. Tehtävän kokonaispalkka on 7 682,71 euroa kuukaudessa.
Kunnan ja hyvinvointialueen viranhaltijasta annetun lain 4 §:n mukaan virkasuhteeseen ottaminen edellyttää julkista hakumenettelyä. Hakuajaksi esitetään 1.4.2024 – 28.4.2024.
Pormestari nimeää haastatteluryhmän. Työpaikkailmoituksen laatimisesta ja tarkemmasta rekrytointitavasta päättää henkilöstöjohtaja. Valinnasta päättää hallintosäännön henkilöstöasioiden toimivaltataulukon mukaisesti kunnanhallitus.