Kunnanhallitus, kokous 25.3.2024

§ 125 Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta, käyttösuunnitelman seuranta ja toimintakertomus vuodelta 2023

TUUDno-2023-962

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Terttu Turnbull-Smith, talouspäällikkö, terttu.turnbull-smith@tuusula.fi
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. 

Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain. 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.1.2023 §6 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat, vuositavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen tammi-maaliskuulta ovat liitteenä. 

Tammi-maaliskuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 25 %. Lautakunnan alaisen toiminnan sitovan toimintakatteen toteuma oli 26,6 %, 2,1 milj. euroa (v2022: 23,7 %, 1,9 milj. euroa).  

Palkkasopimusten tuloksena kunnan palkankorotukset nousevat kuluvana vuonna viime syksyllä sovitusta. Ratkaisu nostaa henkilöstökustannuksia tänä vuonna 1 prosenttia. Yleinen hintatason nousu näkyy toteumassa. Määrärahamuutokset tuodaan päätettäväksi puolivuotiskatsauksen yhteydessä. 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää 

  • merkitä neljännesvuosiraportin tiedoksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–31.3.2023.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Neljännesvuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Neljännesvuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita. 

Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain. 

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.1.2023 § 6 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat, vuositavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen tammi-kesäkuulta ovat liitteenä. 

Tammi-kesäkuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 50 %. Lautakunnan alaisen toiminnan sitovan toimintakatteen toteuma oli 56,1 %, 4,5 milj. euroa (v2022: 53,2 %, 4,1 milj. euroa).  

Järjestelyvaraeräneuvotteluiden palkkasopimusten tuloksena palkankorotuksiin esitetään 21 000 euron määrärahalisäystä. Kunnan jäähalli myytiin kaupalla Tuusulan Jäähalli Oy:lle 1.1.2023 lukien. Kaupan myötä jäähallitoiminnasta saadut tuotot 150 000 euroa esitetään vähennettäväksi talousarviossa ja jäähallikuluihin esitetään 100 000 euron lisäystä. Kertapalkkiomäärärahaa siirretään yhteisistä palveluista 4 412 euroa. Monion avajaisten osalta kuluihin esitetään 40 000 euron määrärahan lisäystä.

 

 

 

Tuotot

Jäähallin tuotot, vähennys -150 000 €

Kulut

Toimialueen henkilöstömenot 21 000 € (TA korotusvaraus 3,05 %, toteuma 3,59 %)

Kertapalkkiomääräraha 4 412€

Monion avajaiskustannukset 40 000 €

Jäähallin menot 100 000


Yhteensä tuottojen vähennys: 150 000 €

Yhteensä kulujen lisäys: 165 412 €

 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • merkitä puolivuosiraportin tiedoksi
  • esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle asiaselostuksessa esitetyt talousarviomuutokset.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi
Anni Hammarberg, talousasiantuntija, anni.hammarberg@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisen toiminnan puolivuosiraportin ajalta 1.1.–30.6.2023.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi

Perustelut

Valtioneuvosto on antanut kuntalain nojalla asetukset kunnan taloutta koskevien tietojen toimittamisesta (524/2020) sekä annetun asetuksen 12 ja 13 §:ssä on säännökset kunnan neljännes- ja puolivuosikatsausten sisällöstä. Puolivuosikatsauksessa on esitettävä toiminnan ja talouden olennaiset tapahtumat, talousarvion toteutuminen sekä kuvataan keskeiset tekijät, joiden ennakoidaan vaikuttavan tilikauden tuottojen ja kulujen määriin. Puolivuosikatsauksen laadinnassa on noudatettava kirjanpitolaissa säädettyjä yleisiä tilinpäätösperiaatteita.  

Palvelualueiden toiminnallisten ja taloudellisten tavoitteiden toteutumista raportoidaan lautakunnalle neljännesvuosittain tammi-maaliskuulta, tammi-kesäkuulta ja tammi-syyskuulta sekä koko vuodelta tilinpäätöksessä. Lisäksi raportoidaan erikseen talouden ja hr-tietojen toteumista kuukausittain.  

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.1.2023 §6 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat. Olennaiset tapahtumat ja talousarvion toteutumat, vuositavoitteiden seuranta sekä investointien toteutuminen tammi-syyskuulta ovat liitteenä.   

Hankerahoitus on jaksotettu ja saamiset sekä ostovelat on kirjattu yleisiä tilinpäätösperiaatteita noudattaen.      

Osavuosikatsauksen teksteissä on tarkemmin kuvattuna käyttötalousmenojen ja investointien toteutuminen.  

Tammi-syyskuun ajanjaksolta talouden tasaisen toteutumisen vertailuluku on 75 %. Lautakunnan alaisen toiminnan sitovan toimintakatteen toteuma oli 77,8 %, 6,5 milj. euroa (v2022: 76,8 %, 5,9 milj. euroa).   

Vapaa-ajan palveluissa nuorisotilan vuokramenoihin ja liikuntapaikkojen kunnossapitokustannuksiin esitetään yhteensä 93 000 euron määrärahalisäystä. 

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää  

  • merkitä neljännesvuosiraportin tiedoksi  

  • esittää kunnanhallitukselle ja edelleen valtuustolle talousarviomuutokset: 

Toimintamenot: 

Vuokra ja liikuntapaikkojen ylläpitokustannuksiin menolisäys 93 000 euroa. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Anni Hammarberg, talousasiantuntija, anni.hammarberg@tuusula.fi
Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisen toiminnan neljännesvuosiraportin ajalta 1.1.–30.9.2023.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi
Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi

Perustelut

Kunnanhallitus hyväksyi kokouksessaan 9.1.2023 § 6 kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan alaisten palveluyksiköiden käyttösuunnitelmat vuodelle 2023. 

Talousarvion määrärahat ovat sitovia valtuustoon nähden toimialuetasolla siten, että yleissitovuutena on valtuustoon nähden toimialueen toimintakate eli määrärahan ja tuloarvion erotus. Määrärahoihin ja tuloarvioihin sisältyvät sisäiset erät.  

Sivistyksen toimialueen talous ylitti talousarvion 1,5 milj. euroa. Sitovan toimintakatteen toteuma oli 101,6 % talousarviosta, 98,5 milj. euroa. (v2022 89,8 milj. euroa). Toimintatuottoja kertyi 17,4 milj. euroa, mikä oli 1,7 milj. euroa muutettua talousarviota enemmän. Toimintakulut olivat 115,9 milj. euroa, mikä oli 3,2 milj. euroa muutettua talousarviota enemmän.   

Lautakunnan alaisen toiminnan osalta toimintakate toteutui talousarvion mukaisesti (98,9%). Säästöä syntyi 0,1 milj. euroa. Toimintatuottoja kertyi 1,3 milj. euroa, toimintakulut olivat 9,7 milj. euroa ja toimintakate 8,4 milj. euroa (v2022: 8,0 milj. euroa).   

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vuoden 2023 toimintakertomus, tuloarvioiden, käyttötalous- ja investointimäärärahojen toteutuminen sekä keskeisten strategisten vuositavoitteiden (27) toteutuminen ovat liitteenä. Pääosin tavoitteet on saavutettu ja toimenpiteet on otettu käyttöön suunnitellusti. Osassa toimenpiteitä toiminnan luonteen jatkuvuus vuodesta toiseen tai vuoden aikana tapahtunut toiminnan sopeuttaminen toimintaympäristön muutoksiin ovat vaikuttaneet arvioon heikentävästi.  

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää    

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan toimintakertomuksen, palvelualueiden ja palveluyksiköiden käyttösuunnitelmien ja investointien toteutumisen vuodelta 2023  

  • merkitä tiedoksi v. 2023 tavoitteiden seurantaraportin ja koko toimialueen toimintakertomuksen.   

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Heidi Piikki, vs. talouspäällikkö, heidi.piikki@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan vuoden 2023 käyttösuunnitelman toteumaseurannan ja toimintakertomuksen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

kulttuuri-ja vapaa-aikalautakunta, talouden ohjaus

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.