Kunnanhallitus, kokous 17.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 191 Tuusulan kunnan omavelkainen takaus Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n korkotukilainalle, täsmennys

TUUDno-2019-1558

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallitus pyytää 16.8.2018 kokouspöytäkirjansa mukaisesti kunnan takausta enintään 4.194.377,00 euron lainalle, jolla yhtiö rahoittaisi uudisrakennuksen Jokelaan, osoite Vetohäränlenkki 4, 05400 Jokela.

Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus ARA on myöntänyt hankkeelle korkotuen osapäätöksen ja hyväksynyt 13.5.2019 kohteen rakennussuunnitelmat ja kustannukset (sis. alv:n) enintään 4 660 419 euroa.

Käynnistysavustusta ARA on myöntänyt 300.000 euroa ja loppuosa 166 042 euroa on yhtiön omarahoitusosuutta.

Vuokratalo Blenneri II toteutetaan kvr-urakkana ja urakkatarjoukset saatiin 27.2.2019. Urakkakilpailun voitti Rakennusliike Pakkanen Oy. Blenneri II hanke käsittää kaksioita ja kolmioita yhteensä 30 asuntoa. Asuinhuoneistoala on yhteensä 1.454 m2.

Lainatarjoukset pyydettiin enintään 4.194.377,00 euron lainalle Kuntarahoitus Oyj:ltä, Danske Bank Oyj:ltä, Keski-Uudenmaan Osuuspankilta, Handelsbanken Keski-Uusimaalta ja Lammin Säästöpankilta. Korkotukilainasta johtuen laina on pyydetty 41 vuoden kokonaislaina-ajalla ja lyhennykset ovat takapainotteiset. Vuokrat määräytyvät korkotukikohteissa omakustannusperiaatteella. Lainatarjous pyydettiin pitkillä kiinteillä viitekoroilla (5 v, 7 v ja 10 v). Luotto nostetaan rakennustöiden edistymisen mukaan. Tarjouksensa antoivat Kuntarahoitus Oyj, Handelsbanken ja Lammin Säästöpankki. Tarjouspyynnön mukaisen tarjouksen antoivat kaikki tarjouksen jättäneet. Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy valitsi Kuntarahoituksen kokonaisedullisimpana lainottajana sekä päätti ottaa lainan 10 vuoden kiinteällä korolla. Kunnanvaltuuston takauspäätöksen tulee olla lainvoimainen ennen lainan nostoa. Lopullinen korko määräytyy nostoajankohdan mukaan. Lainojen edullisuutta yleisesti vertailtaessa on otettava huomioon paitsi korot ja niiden marginaalit myös lainanhoitokulut ja koronlaskentaperuste. Kunnan takaamista lainoista n. Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy antanut kunnalle vastavakuudet. 

Lisätiedot: Kai Magnusson, kai.magnusson@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • antaa kunnan omavelkaisen takauksen Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle enintään 4 194 377,00 euron lainalle, jolla yhtiö rahoittaa uudisrakennus Blenneri II:n
  • että yhtiö maksaa kunnalle vuosittain 0,2 %:n takausprovision taatun lainan maksamattomasta pääomasta
  • että vakuudeksi hyväksytään kunnan aiemmin takaamien lainojen vastavakuutena olevat, lainojen lyhennysten myötä uudeksivastavakuudeksi vapautuneet kiinnitykset. Lisäksi vakuudeksi haetaan kiinnitykset tilaan 858-21-6425-2 (Blenneri II tontti)
  • pantattavien uusien vakuuksien yhteismäärä on vähintään 4 194 377,00 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Annika Lappalainen ilmoitti olevansa esteellinen Tuusulan Kunnan Kiinteistöt Oy:n hallituksen varajäsenenä ja poistui kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • antaa kunnan omavelkaisen takauksen Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n Kuntarahoitus Oyj:ltä ottamalle enintään 4 194 377,​00 euron lainalle,​ jolla yhtiö rahoittaa uudisrakennus Blenneri II:n
  • että yhtiö maksaa kunnalle vuosittain 0,​2 %:n takausprovision taatun lainan maksamattomasta pääomasta
  • että vakuudeksi hyväksytään kunnan aiemmin takaamien lainojen vastavakuutena olevat,​ lainojen lyhennysten myötä uudeksivastavakuudeksi vapautuneet kiinnitykset. Lisäksi vakuudeksi haetaan kiinnitykset tilaan 858-​21-​6425-​2 (Blenneri II tontti)
  • pantattavien uusien vakuuksien yhteismäärä on vähintään 4 194 377,​00 euroa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kari Friman ilmoitti olevansa esteellinen Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallituksen jäsenenä. Friman poistui paikaltaan tämän asian käsittelyn ajaksi eikä ottanut osaa asian käsittelyyn eikä päätöksentekoon. Frimanin tilalle tuli Tuusulan puolesta ryhmän 3. varavaltuutettu Jari Anttalainen.

 

 

Valmistelija

  • Markku Vehmas, talousjohtaja, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on antanut omavelkaisen takauksen Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n Kuntarahoitus Oyj:n myöntämälle korkotukilainalle nro 19831/19, pääoma 4 194 377 euroa (Vuokratalo Blenneri II). Takauksesta on päätetty Tuusulan kunnanvaltuuston kokouksessa 7.10.2019 § 127, jossa valtuusto on myöntänyt yhtiölle omavelkaisen takauksen enintään 4 194 377 euron lainalle.
 
Korkotukilainalla on myös valtion täytetakaus ja Valtiokonttorin vaatimuksesta takauspäätöksestä tulisi ilmetä se, että takaaja vastaa lainasta pääomineen, korkoineen, viivästyskorkoineen ja mahdollisine kuluineen. Tuusulan valtuuston päätöksessä on mainittu vain taattavan lainan enimmäismäärä, eikä korkoja, viivästyskorkoja ja muita mahdollisia kuluja täsmentävää ei ole päätöksessä mainittu.
 
Valtiokonttorin vaatimuksesta johtuen esitetään, että Tuusulan kunta tekisi asiasta täsmentävän päätöksen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO päättää

  • täsmentää kokouksen 7.10.2019 § 127 päätöstä koskien Tuusulan kunnan kiinteistöt Oyj:n puolesta annettua pääomaltaan 4 194 377 euron lainatakausta siten, että kunnan takaus kattaa taatun korkotukilainan korot, viivästyskorot sekä muut mahdolliset kulut.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.