Kunnanhallitus, kokous 17.1.2022

§ 21 Tuusulan Realisaattori Oy, entisen elokuvastudion osto ja lisämäärärahan myöntäminen kauppaa varten, Anttilan tilakeskus

TUUDno-2021-2888

Valmistelija

  • Timo Mattila, maankäyttöneuvottelija, timo.mattila@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunta on neuvotellut Anttilan tilakeskuksen alueella sijaitsevan entisen elokuvastudion/elokuvaohjaajakoulun ostamisesta Tuusulan kunnalle.

Entinen elokuvastudio muodostaa osan kunnan jo aiemmin omistamaa rakennusta. Rakennuksen rakennustunnus on 102128768C. Rakennuksen toisessa päädyssä toimii tällä hetkellä toimintakeskus Kettunen. Kunta omistaa rakennuksen maa-alueen, jonka osan myyjä on vuokrannut vuoteen 2047 saakka.

Kaupan kohteena oleva rakennuksen osa on ollut alkuperäiseltä käytöltään elokuvastudio/elokuvaohjaajakoulu. Kyseinen toiminta on lakannut ja tällä hetkellä rakennus on pääosin varastokäytössä. Varastotilojen pinta-ala on noin 680 m2, toimistotilojen pinta-ala on noin 150 m2 ja teknisten tilojen (LVI) pinta-ala on noin 200 m2. Kaupan kohteen sijainti ja ulottuvuus on merkitty tämän päätöksen liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen liitekarttaan.

Kaupan kohteena oleva rakennuksen osa sijoittuu luonnosvaiheessa olevan Anttilan tilakeskuksen asemakaavahankkeen (kaavanumero 3524) alueelle. Kaavaluonnos on asetettu nähtäville kuntakehityslautakunnan päätöksellä 10.11.2021 § 95.

Kaavaluonnoksessa koko rakennus on osoitettu sijoittuvaksi palvelurakennusten korttelialueelle (P-6).

Kauppahinnaksi on neuvoteltu 510 000 euroa. Kauppahinta maksetaan kahdessa erässä omistus- ja hallintaoikeuksien siirtymisien yhteydessä.

Rakennuksen (osan) osto on irtaimen omaisuuden ostoa ja kuuluu kunnan tilapalvelun budjetointiin. Tilapalvelulla ei ole hankintaa varten tarvittavaa määrärahaa ja sitä haetaan tämän päätöksen yhteydessä valtuustolta.

Hallintosäännön mukaisesti yli 200 000 euron irtaimen omaisuuden hankinnasta päättää kunnanhallitus ja määrärahan myöntämisestä valtuusto.

Lisätiedot: tilapalvelupäällikkö Mikko Simpanen, mikko.simpanen@tuusula.fi / 040 314 3550 ja maankäyttöpäällikkö Päivi Hämäläinen, paivi.hamalainen@tuusula.fi / 040 314 4557.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • että Tuusulan kunta ostaa 510 000 euron kauppahinnalla ja muutoin liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin Anttilan tilakeskuksen alueella sijaitsevan entisen elokuvastudiorakennuksen ja siihen kuuluvat rakennelmat (mm. terassi, katokset) kunnan omistamalla kiinteistöllä 858-409-26-136. Kaupan kohteen sijainti ja ulottuvuus on merkitty tämän päätöksen liitteenä olevan kauppakirjaluonnoksen liitekarttaan.
  • oikeuttaa kauppakirjojen allekirjoittajien tarvittaessa tekemään kauppakirjaan pieniä/teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään lopullisen kauppakirjan.
  • että kaupakirjan allekirjoittaminen edellyttää, että valtuusto on myöntänyt tätä kauppaa varten tarvittavan lisämäärärahan.
  • että kauppakirja tulee allekirjoittaa viimeistään 30.6.2022 mennessä. Jos kauppakirjaa ei ole tähän mennessä allekirjoitettu, tämä päätös raukeaa.
  • ehdottaa valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • tehdä Investointeihin kasvu ja ympäristö -toimialueelle 510 000 euron suuruisen määrärahalisäyksen kiinteistön hankintaa varten.

Päätös

Asia poistettiin listalta.