Kunnanhallitus, kokous 14.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 398 Puhtaanapidon tarvikkeet 2020–2022 (2024), liittyminen Hansel Oy:n tulevaan tarjouskilpailuun ja hankintasopimukseen

TUUDno-2019-1981

Valmistelija

  • Inkeri Kontiola, hankintapäällikkö, inkeri.kontiola@tuusula.fi

Perustelut

Taustaa

Tuusulan kunta on sitoutunut KuntaPro Oy:n yhteishankintasopimukseen kiinteistönhoidon tuotteiden hankinnassa. Sopimuskausi on lopuillaan, ja sopimus on tulossa uudelleen kilpailutettavaksi vuoden 2019 aikana. Tilaajaa sitomaton arvio koko kunnan vuosittaisista hankinnoista on noin 162 000 euroa. Summa jakautuu tuotealueittain:

  • Pehmopaperit 49 536€
  • Jätesäkit 19 408€
  • Henkilöhygienian aineet 16 158€
  • Keittiöaineet 34 759€
  • Siivousaineet 9 152€
  • Siivousvälineet 33 147€

 

Yhteishankintayksikkö

Julkisten hankintojen osaaminen on syyskuun 2019 alusta koottu yhteen yhtiöön. Jatkossa kaikki julkishallinnon yhteishankinnat kilpailuttaa Hansel Oy. Omistus- ja yritysjärjestelyn myötä Hansel Oy:n omistajat ovat 2.9.2019 alkaen valtiovarainministeriö (65 %) ja Suomen Kuntaliitto ry (35 %).

Hansel Oy on hankintalain (1397/2016) mukainen yhteishankintayksikkö, jolta kunta-asiakkaat voivat tietyin edellytyksin hankkia sen kilpailuttamia tavaroita ja palveluja järjestämättä omaa tarjouskilpailua.

Hankintalain 4 §:n mukaan yhteishankintayksiköllä tarkoitetaan lain 5 §:ssä tarkoitettua hankintayksikköä, joka tarjoaa yhteishankintatoimintoja ja mahdollisesti hankintojen tukitoimintoja sen suoraan tai välillisesti omistaville hankintayksiköille tai sellaisille hankintayksiköille, joiden oikeudesta käyttää yhteishankintayksikön toimintoja on erikseen säädetty. Edellytyksenä on, että yhteishankintayksikkö toimii edellä mainittujen tehtävien hoitamiseksi, ja että se on nimenomaisesti perustettu hoitamaan näitä tehtäviä, taikka näiden tehtävien hoitaminen on säädetty tai määrätty yhteishankintayksikön toimialaksi.

Hankintalain 20 §:n mukaan hankintayksikkö voi hankkia tavaroita ja palveluita yhteishankintayksiköltä taikka tehdä tavara-, palvelu- ja rakennusurakkahankintoja käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää. Hankintayksikön katsotaan täyttäneen hankintalain mukaiset velvoitteensa, kun se hankkii tavaroita tai palveluja yhteishankintayksiköltä taikka hankkii tavaroita, palveluja taikka rakennusurakoita käyttäen yhteishankintayksikön tekemää hankintasopimusta, laissa tarkoitettua puitejärjestelyä taikka laissa tarkoitettua dynaamista hankintajärjestelmää.

Puhtaanapidon tarvikkeet 2020–2022 (2024)

Hansel Oy on kilpailuttamassa puhtaanapidon tarvikkeiden yhteishankintasopimusta. Tavoitteena on, että sopimus on asiakkaiden käytettävissä viimeistään 1.5.2020., sopimuskausi on 01.04.2020 - 31.03.2022 (+ mahdollinen optiokausi 31.3.2024 saakka). Hansel Oy kerää sitoutumisilmoituksia 30.10.2019 saakka. Ilmoittamalla sitoumuksensa Tuusulan kunnan on mahdollista vaikuttaa tarjouspyynnön sisältöön ja saada sopimukseen kunnan edun mukaisia ehtoja.

Kilpailutuksessa huomioidaan edellisen sopimuskauden aikainen asiakaspalaute ja Kuntahankintojen tekemä asiakasyhteistyö kilpailutuksen valmistelussa. Yhteishankintasopimukseen valitaan yksi toimittaja.

Puitejärjestelyn kautta voit hankkia tuotteita seuraavista tuoteryhmistä:

  • Siivousaineet:
    • puhdistus-, hoito- ja suoja-aineet
    • desinfiointiaineet
    • pyykinpesuaineet
  • Siivousvälineet- ja tarvikkeet
  • Pehmopaperit, saippuat ja annostelijat
  • Henkilökohtaisen hygienian aineet
  • Roskapussit ja jätesäkit
  • Suurkeittiöiden astianpesuaineet ja niihin liittyvät palvelut

 

KL-Kuntahankintojen asiakkaille ei aseteta määräostovelvoitetta.

Hansel Oy on voittoa tavoittelematon osakeyhtiö, jonka tavoitteena on säästää yhteiskunnan varoja lisäämällä tuottavuutta valtion, kuntien, korkeakoulujen ja seurakuntien hankintatoimeen. Toiminta rahoitetaan sopimustoimittajilta perittävällä palvelumaksulla, joka perustuu tehtyihin hankintoihin. Palvelumaksu on keskimäärin 1 % hankinnan arvosta.

Hyödyt Tuusulan kunnalle

Liittymällä Hansel Oy:n tulevaan tarjouskilpailuun säästetään kilpailutuksen aiheuttamissa prosessikustannuksissa ja saadaan yhteishankinnan tuottama volyymietu.

Puitejärjestelyn hyödyt

  • Kilpailukykyiset hinnat
  • Kattava valikoima ammattikäyttöön tarkoitettuja ja ympäristöystävällisiä tuotteita
  • Hyvät sopimusehdot ja tehokkaat seurantamekanismit hintatason varmistamiseksi
  • Sopimustuotteille saatavilla korvaavia tuotteita hyvän palvelutason ylläpitämiseksi
  • Tehokas jakeluverkosto sekä mahdollisuus logistisiin lisäpalveluihin
  • Suuren hankintavolyymin ansiosta julkisen sektorin hankinnoille asetettavat vaatimukset kannustavat tuotekehitykseen
  • Asiakas välttää omasta kilpailutuksesta aiheutuvan prosessikustannuksen
  • Hansel Oy:n sopimuksen vastuuhenkilöiden tuki koko sopimuskaudeksi

 

Tuusulan kunnalle ei ole saatavissa lisäetua omalla kilpailutuksella.

Tuusulan kunnanvaltuuston 10.12.2018 § 150 hyväksymän hallintosäännön toimivaltasäännösten mukaan kunnanhallitus päättää kunnan yhteisistä hankinnoista, joiden arvo ylittää 200 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää, että

  • Tuusulan kunta liittyy Hansel Oy:n tulevaan tarjouskilpailuun puhtaanapidon tarvikkeista ja tarjouskilpailun perusteella solmittaviin sopimuksiin alkaen 1.4.2020 sopimuskauden loppuun saakka
  • valtuuttaa hankintasuunnittelijan täyttämään sähköisen sitoumuksen verkkopalvelussa Hansel Oy:n yhteishankintaan liittymisestä koskien matkatoimistopalveluiden hankintaa
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Puheenjohtajan ehdotuksesta asia poistettiin esityslistalta.