Kunnanhallitus, kokous 14.10.2019

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 394 Maa-aineksen otto Jäniksenlinnan pohjavesialueella, toiminnan jatkaminen, lausunto

TUUDno-2019-1830

Valmistelija

  • Sakari Eskelinen, lakimies, sakari.eskelinen@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö
Heikki Åberg hakee vesilain mukaista lupaa maa-ainesten ottamisen toiminnan jatkamiselle Jäniksenlinnan pohjavesialueella. Hakijalla on alueelle vesilain ja maa-aineslain mukaiset luvat, jotka päättyvät 31.12.2019. Ottaminen ei ole edennyt suunnitellusti ja se on ollut vähäistä. Vesilupaa haetaan vaiheille 1 ja 2, jossa ottamismäärä on 507 000 m3ktr ja pinta-ala 5,9 ha. Aluehallintovirasto pyytää lausuntoa 16.10.2019 mennessä.

Haettu toiminta
Hakemuksen (päivätty 19.10.2018) mukaan 31.12.2019 päättyvien lupapäätösten mahdollistama ottotoiminta ei ole edennyt suunnitellulla tehokkuudella kuluvana lupakautena. Tämä on johtunut pääosin huonosta soran markkinatilanteesta. Myös se, että ympäristölupaa soran murskaukselle ei myönnetty, haittaa maa-aineksen myyntimahdollisuuksia ja hidastaa toiminnan etenemistä. Toiminta pääsi jatkumaan alueella vasta 2012 valitusten takia, eli kaivua on käytännössä ollut noin kuusi vuotta kuluvana lupakautena. Tänä aikana kaivu on alimman tason kuopassa edennyt itään enimmillään noin 25 m ja kyseinen kuoppa on laajentunut noin 0,1 ha. Muualla ottoalueella kaivua ei ole ollut. Massoja on otettu kuluvana lupakautena arviolta noin 8000 m3ktr. Maa-ainesluvan mukainen ottomäärä vaiheelle 1 oli 255 000 m3ktr. Vaiheen 1 pinta-ala on 3,1 ha. Maa-ainesten ottosuunnitelman (2007) mukainen ottoalue (vaiheet 1 ja 2) on kokonaisuudessaan 5,9 ha.

Vesiluvassa määrättiin alimmaksi ottotasoiksi vaiheen 1 alueella +63,5 ja vaiheen 2 alueella +68,5. Suunnitelman ja hakemuksen mukainen alin ottotaso oli +57…+59, joten ottomäärät vähenivät alkuperäiseen hakemukseen verrattuna. Vesilupa myönnettiin molemmille vaiheille, mutta maa-aineslupaa haettiin ja saatiin vain vaiheelle 1.

Nyt hakija hakee jatkolupaa vuonna 2010 myönnetylle vesiluvalle tai tarvittaessa kokonaan uutta toistaiseksi voimassa olevaa vesilupaa vähintään kymmeneksi vuodeksi. Varsinainen soranottotoiminta ei muutu nykyisestä, vaan toiminta jatkuu jo myönnetyn vesiluvan lupamääräysten mukaisesti. Vesilupaa haetaan koko ottamisalueelle (vaiheet 1 ja 2), eli 5,9 ha kokoiselle alueelle. Alueen suunnitelmaselostuksen osalta viitataan vuoden 2007 ottosuunnitelmaan, jonka perusteella nykyinen vesilupa ja maa-aineslupa myönnettiin.

Hakemuksen kohdekiinteistöllä on yhteensä kuusi rajanaapurikiinteistöä. Lähimmät asutut kiinteistöt sijaitsevat ottamisalueen länsipuolella noin 200 m etäisyydellä.

Alueen kaavoitustilanteessa ei ole tapahtunut muutoksia, vaan alueella on edelleen voimassa Ruskela-Vanhakylä-Ritasjärvi osayleiskaava. Ottamisalue on MT-3 alueella (maa- ja metsätalousalue). Hakemuksen mukaan muutoinkaan alueella tai sen ympäristössä ei ole tapahtunut muutoksia joiden myötä uutta lupaa ei olisi myönnettävissä. Koko kunnan alueelle laaditaan parhaillaan uutta strategista yleiskaavaa, jonka tavoitevuosi on 2040. Kaavaehdotuksessa 30.5.2018 on hakijan ottamisalueen kohdalla esitetty pohjavesialuemerkintä. Lisäksi alueella on ekologinen yhteystarve-merkintä. Hakemuksen mukaan tämä ei ole este maa-ainesten otolle, sillä ekologinen yhteys säilyy.

Kaavatilanne
Hankkeen sijaintipaikalla Tönölänmäen alueella on edelleen voimassa Ruskela-Vanhakylä-Ritasjärvi osayleiskaava. Ottamisalue on MT-3 alueella (maa- ja metsätalousalue). Tuusulan 2040 yleiskaavaehdotuksessa, joka pidettiin nähtävillä keväällä 2019, alueelle on puolestaan osoitettu Jäniksenlinnan pohjavesialue sekä ohjeellisella merkinnällä ekologinen yhteystarve.

Kunnanhallituksen lausunto
Kunnanhallitus toteaa, että hankkeen sijaintipaikalla Tönölänmäen alueella on edelleen voimassa Ruskela-Vanhakylä-Ritasjärvi osayleiskaava. Ottamisalue on MT-3 alueella (maa- ja metsätalousalue). Tuusulan 2040 yleiskaavaehdotuksessa, joka pidettiin nähtävillä keväällä 2019, alueelle on puolestaan osoitettu Jäniksenlinnan pohjavesialue sekä ohjeellisella merkinnällä ekologinen yhteystarve.
Kunnanhallitus katsoo, että alueen kaavoituksellinen ja maankäytöllinen tilanne on edelleen siinä määrin muuttumaton, ettei Etelä-Suomen aluehallintoviraston 29.1.2010 myöntämän vesilain mukaisen luvan jatkamiselle hakemuksen mukaisesti ole esteitä.

Julkiset hakemusasiakirjat ovat luettavissa osoitteessa, suora linkki: www.avi.fi/lupa-tietopalvelu

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, valtuuston puheenjohtaja, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • antaa perusteluosan mukaisen lausunnon aluehallintovirastolle toimitettavaksi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.