Kunnanhallitus, kokous 13.9.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 337 Nimistötoimikunnan asettaminen toimikaudeksi 08/2021–5/2023

TUUDno-2021-2005

Valmistelija

  • Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja

Perustelut

Nimistötoimikunta, jonka tehtävänä oli kaavoituksen pyynnöstä antaa lausuntoja uusia alueita koskevissa kaavoissa ja tarvittaessa myös kunnallisten rakennusten nimeämisessä, on asetettu vuodesta 2013 lähtien. Toimikuntaan on aiemmin nimetty neljä (4) jäsentä.

Päättyneellä toimikaudella toimikunnan puheenjohtajana oli Raili Kuusjärvi ja varapuheenjohtajana Jukka Lehtonen. Jäseninä olivat Liisa Kirves ja Jari Raita. Pöytäkirjanpitäjänä/sihteerinä on toiminut kansliapäällikön nimeämä henkilö.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

 Kunnanhallitus päättää

  • asettaa toimikaudekseen viisijäsenisen nimistötoimikunnan
  • nimetä toimikunnan jäsenet ja valita heistä puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan
  • todeta, että kansliapäällikkö nimeää toimikunnalle sihteerin.

Päätös

 Kunnanhallitus päätti

  • asettaa toimikaudekseen viisijäsenisen nimistötoimikunnan
  • nimetä toimikunnan jäseniksi seuraavat henkilöt: Sakari Heikkilä, Liisa Kirves, Jari Raita, Jukka Lehtonen ja Maija Malmlund
  • valita heistä puheenjohtajaksi Sakari Heikkilän ja varapuheenjohtajaksi Liisa Kirveen
  • todeta, että kansliapäällikkö nimeää toimikunnalle sihteerin.

Tiedoksi

valitut, kaavoitus, luottamushenkilörekisteri

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, Kunnanhallitus
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.