Kunnanhallitus, kokous 12.10.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 381 Valtuustokauden pormestarimallin puolivälitarkastelu, aloite

TUUDno-2019-507

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Sanna Kervinen esitti seuraavan Vastuullinen oikeisto valtuustoryhmän aloitteen:

"Tuusulan kunnassa siirryttiin tämän valtuustokauden alussa pormestarimalliin. Tuusulassa toimii pormestarin lisäksi kaksi apulaispormestaria. Nämä palkatut luottamushenkilöt ovat keskeisessä roolissa kunnan operatiivisessa toiminnassa. 

Valtuustokauden alussa päätettiin, että valtuustokauden puolivälissä tehdään pormestarimallin puolivälitarkastelu. 

Esitämme valtuustoaloitteena, että osana tätä puolivälitarkastelua toteutetaan kysely vähintään kaikille niille kunnan viranhaltijoille ja työntekijöille, jotka ovat osallisena päätöksentekoon tulevien asioiden valmistelussa. Kyselyssä kysytään vastaajien näkemyksiä siitä, mitä hyvää ja mitä huonoa pormestarimalli on tuonut. Kysely tulee laatia niin, että siitä lisäksi selviää vastaajien omat kokemukset siitä, onko pormestarimalli tuonut mukanaan sellaisia elementtejä, jotka osaltaan ovat vaarantaneet tai voivat vaarantaa puolueetonta asioiden valmistelutyötä. Kyselyyn vastataan nimettömänä."

Ehdotus

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Harri Lipasti, kansliapäällikkö, harri.lipasti@tuusula.fi

Perustelut

Valtuustokauden ja johtamisjärjestelmän uudistuksen väliarviointi toteutettiin touko- kesäkuussa 2019. Arviointi toteutettiin ottaen huomioon laajasti eri kohderyhmät: asukkaat/kuntalaiset, 3. sektorin toimijat, henkilöstö ja luottamushenkilöt. Arvioinnit tehtiin  osana Tuusulan osallistumista Kuntaliiton koordinoimaan USO-verkostoprojektiin (Uuden sukupolven organisaatiot ja johtaminen) ja sen myötä yhteistyökumppanina arvioinnin kyselytutkimusten toteuttamisessa oli FCG.

Arviointia tehtiin suhteessa johtamisjärjestelmän uudistuksen tavoitteisiin, eli organisaation toimintakulttuurin muutoksesta, johtaminen ja johtamisjärjestelmän muutoksesta sekä Kunnan ja kuntalaisen roolin muutoksesta.

Henkilöstölle suunnattu kysely toteutettiin lähettämällä kaikille kunnan viranhaltijoille ja työntekijöille verkkokysely.  Verkkokyselyssä oli mahdollisuus arvioida mm. luottamushenkilöiden ja henkilöstön yhteistyön ja toimivuutta. Lisäksi kyselyssä oli voinut antaa avointa palautetta.
 
Yhtenä johtopäätöksenä kyselystä oli, että luottamushenkilötoimielimien ja muiden luottamushenkilökokousten sekä toisaalta luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden työnjakoja ja rooleja tulee edelleen käydä lävitse ja tarkentaa. Jatkotoimet keskittyvät myös laajemmin toimintakulttuurin ja toimintatapojen edelleen kehittämiseen. Toimintakulttuurin muutokset vaativat pidemmän aikavälin ja muutoksia on syytä arvioida uudestaan viimeistään valtuustokauden lopulla. 

Jatkotoimenpiteistä hyväksyttiin erillinen toimenpidesuunnitelma.

Valtuusto merkitsi kyselyjen tulokset tiedokseen ja hyväksyi toimenpidesuunnitelman kokouksessaan 2.9.2019 § 110.

Väliarviointia ja sen tuloksia sekä tehtyjen toimenpiteiden seurantaa hyödynnetään myös parhaillaan vireillä olevassa poliittisen johtamisjärjestelmän arvioinnissa tulevaa valtuustokautta ajatellen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Arto Lindberg, pormestari, arto.lindberg@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hyväksyä edellä olevan vastauksen aloitteen johdosta
  • ehdottaa edelleen valtuustolle, että

 

VALTUUSTO päättää

  • katsoa Sanna Kervisen 11.3.2019 § 37 esittämän aloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.