Kunnanhallitus, kokous 10.10.2022

§ 338 Massaholmin kiviainesalueen ympäristölupa, maa-aineslupa ja toiminnan aloittamislupa, Vantaa, Tuusulan kunnan lausunto

TUUDno-2022-1702

Valmistelija

  • Petteri Puputti, projektipäällikkö, petteri.puputti@tuusula.fi
  • Sakari Eskelinen, lakimies, sakari.eskelinen@tuusula.fi
  • Jukka-Matti Laakso, liikenneinsinööri, jukka-matti.laakso@tuusula.fi

Perustelut

Lausuntopyyntö

Etelä-Suomen aluehallintoviraston on varannut Tuusulan kunnanhallitukselle mahdollisuuden antaa lausunnon Vantaan kaupungin alueella vireillä olevasta Seepsula Oy:n Massaholmin kiviainesalueen ympäristö-, maa-aines- ja aloituslupahakemuksesta. Lausunto pyydetään antamaan 15.10.2022 mennessä.

Hankekuvaus

Hakemuksen sisältö 

Seepsula Oy hakee samalla hakemuksella ympäristönsuojelulain mukaista ympäristölupaa ja maa-aineslain mukaista maa-aineslupaa kallion louhinnalle, ylisuurten lohkareiden rikotukselle, sekä siirrettävän murskaimen toiminnalle Massaholmin louhinta-alueella kiinteistöllä 92-418-8-72. Suunnittelualue sijaitsee Seepsula Oy:n Tuusulan Senkkerin kiviainestehdasalueen länsipuolella Vantaan puolella kuntarajaa. Suunnittelualueella ei ole aiemmin harjoitettu maa- tai kiviainestenottotoimintaa. Hakemuksen mukaan Massaholmin alueelta irrotettavat louheet jalostetaan kiviainestuotteiksi yhtiön olemassa olevalla kiviainestehtaalla. Lupaa haetaan kuitenkin myös siirrettävälle niin sanotulle varakiviainesmurskaamolle, joka sijoitetaan tarvittaessa väliaikaisesti Massaholmin louhinta-alueelle. Varamurskaamo ei ole hakemuksen mukaan toiminnassa samanaikaisesti kiviainestehtaan kanssa. Maa-aines- ja ympäristöluvan voimassaoloajaksi haetaan 20 vuotta.

Louhinnan kuvaus 

Hakemuksen mukaan Massaholmin louhinta-alueelta louhittava kiviainesmäärä on noin 13 000 000 kiintokuutiometriä. Louhinta-alue on laajuudeltaan noin 30 hehtaaria. Louhinta on suunniteltu toteutettavaksi tasolle +18 m (N2000), joka vastaa Tuusulan puolelle sijoittuvan nykyisen louhinta-alueen voimassa olevan luvan mukaista alinta louhintatasoa. Louhinta-alueen itäreuna tulee suunnitelmien mukaan yhdistymään voimassa olevaan +18 m tasoon ulottuvaan syvennyslouhinnan lupa-alueeseen. Hakemuksen mukaan louhinta toteutetaan koko alueella siten, että koko Seepsulan louhosalue louhitaan vaihtelevalta maanpinnalta tasolle +42 m, jonka jälkeen aluetta lähdetään syventämään tasolle +18 m asti. Tason +42 m yläpuolella louhintakerrokset voivat olla paikoin yli 12 metriä, mutta tason +42 m alapuolella louhintakerrokset ovat aina noin 12 metriä kerrallaan. Massaholmin louhinta-alueen vuosittaiseksi louhintamääräksi haetaan enimmillään 1 800 000 kiintokuutiometriä, eli noin 5 000 000 tonnia. 
Hakemuksen mukaan louhinnasta toimitetaan hyvissä ajoin (noin 2 - 5 vuotta ennen luvan voi_massaoloajan päättymistä) uusi syvennyslupahakemus ennen haetun tason +18 m saavuttamista. Tarkoitus on hakijan mukaan siirtyä ottamisessa vielä alaspäin hankealueelle tehdyissä YVA-menettelyissä arvioidun mukaisesti, jolloin haetaan joko uutta lupaa tai esitetään jälkihoitosuunnitelma. Vaihtoehtoisesti viranomaiselle toimitetaan hyvissä ajoin (1 - 2 vuotta ennen voimassaolon päättymistä) alueen jälkihoitosuunnitelma hyväksyttäväksi. 

Esitetyt toiminta-ajat 

Hakija esittää toiminnalle seuraavia toiminta-aikoja riippuen siitä, tapahtuuko toiminta kulloinkin alle vai yli 500 metrin etäisyydellä lähimmistä asuinrakennuksista:

  • Murskaaminen arkisin ma-pe klo 6 - 22 
  • Poraaminen (yli 500 m) arkisin ma-pe klo 6 - 22
    • Poraaminen (alle 500 m) arkisin ma-pe klo 7 - 18
    • Poraaminen (alle 500 m tasoilla +42…+18) arkisin ma-pe klo 7 - 21
    • Rikotus (yli 500 m) tasolla +42 arkisin ma-pe klo 7 - 18
    • Rikotus (yli 500 m) tasolla +30…+18 arkisin ma-pe klo 7 - 20 · Rikotus (alle 500 m) arkisin ma-pe klo 8 - 16
    • Räjäytykset arkisin ma-pe klo 10 - 17
    • Kuormaaminen ja kuljetus arkisin ma-pe klo 6 - 22 ja la klo 7 - 18
    • Meluavat kunnossapito- ja huoltotyöt, valmistelutyöt (yli 500 m) arkisin ma-pe 6 - 22
    • Meluavat kunnossapito- ja huoltotyöt, valmistelutyöt (alle 500 m) sekä Kiilan suojavallin rakentaminen arkisin ma-pe klo 7 - 18
    • Meluamaton kunnossapito- ja huoltotyö, valmistelutyö ma-su klo 00 - 24 

 

Kaivannaisjätteiden sijoittaminen 

Hakemuksen mukaan louhinta-alueelta poistettavat pintamaat, joiden määrä on hakemuksen mukaan noin 700 000 kuutiometriä, sijoitetaan louhinta-alueen eteläpuolelle kiinteistöille 92-418-8-73 ja 92-418-6-14 rakennettavaan niin sanottuun Kiilan suojavalliin. Osa pintamaista hyödynnetään mullan valmistuksessa. Suojavallin tukiranka rakennetaan hakemuksen mukaan louheesta, jota kuluu tukirangan rakentamiseen noin 300 000 - 400 000 kuutiometriä. Kiilan suojavalli on saanut maankäyttö- ja rakennuslain mukaisen maisematyöluvan, jonka perusteella suojavallia on jo alettu rakentamaan. Pintamaiden sijoittamisen jälkeen valmiin suojavallin päälle on suunnitelmissa sijoittaa aurinkopaneeleja, joista muodostuu tulevaisuudessa Seepsulan Aurinkovoimala nro 3. Hakemuksen mukaan suojavalli on tarkoitus rakentaa valmiiksi ennen Massaholmin louhinnan aloittamista ja sen on tarkoitus toimia louhinta-alueella muodostuvan melun ja pölyn leviämistä rajoittavana rakenteena. 

Liikennöinti

Hakemuksen mukaan toiminnan liikennöinti suoritetaan nykyisen voimassaolevan Seepsula Oy:n kiviainestehtaan kautta pääportilta Senkkerin metsätielle (yksityistie) ja siitä edelleen pääosin Katriinantielle ja edelleen kehä III:lle. Pienempi osa kuljetuksista suuntautuu pohjoiseen Myllykyläntielle. Hakemuksen mukaan raskaan liikenteen määriin ei tule muutoksia, koska louhintaa suoritetaan koko laajentuvalla louhinta-alueella yhdessä paikassa kerrallaan samoilla louhinta- ja jalostusmäärillä, kuin voimassa olevassa luvassa. Kaikki louheet koko alueella jalostetaan yhdessä kiviainestehtaassa, jonka kapasiteettiin ei haeta muutoksia. Tällöin tuotteiden kuljetusmäärät eivät muutu nykyisestä. 
​​​​​​

Päästöt ja ympäristövaikutukset

Hankkeesta on tehty ympäristövaikutusten arviointi (YVA), josta Uudenmaan ELY-keskus on antanut perustellun päätelmän 4.1.2021. Hakemuksen mukainen toiminta ei vastaa suoraan YVA:ssa arvioituja vaihtoehtoja mm. alimman louhintatason sekä ylijäämämaan läjitystoiminnan osalta. Ylijäämämaan läjitystoiminnalle ei ole haettu lupaa vireillä olevassa hakemuksessa. 

Suunnitelman mukaan Massaholmin louhinta-alueen hulevedet suotautuvat irtilouhitussa pohjassa ottoalueen itäpuolen olemassa olevalle louhokselle, josta vedet johdetaan nykyisellä hallintatavalla joko pohjoiseen tai etelään olemassa ja käytössä olevia purkautumisreittejä pitkin. Vesien ohjaus järjestetään viettona etelään Kiilinojaan, mutta tarvittaessa voidaan käyttää vesien pumppausjärjestelyjä. Pohjoiseen Koivistonojaan vedet johdetaan pumppaamalla. Hakemuksen mukaan vesien määrä purkuojissa ei muutu, koska valuma-alue ei muutu oleellisesti. Hakemuksen mukaan pintavesiin aiheutuu päästöinä lähinnä typpikuormitusta. Kiilan suojavallin alueella muodostuvat vedet virtaavat Kiilinojaan. 

Massaholmin louhinnasta yhdessä viereisen kiviainestehtaan toiminnan kanssa on laadittu melumallinnus, joka on liitetty lupahakemukseen. Myös varakiviainesmurskaimen melun leviäminen on arvioitu mallintamalla. Mallinnuksen mukaan laskennalliset melutasot lähiympäristössä jäävät alle melutason ohjearvojen, vaikka melussa huomioitaisiin impulssimaisuuskorjaus. Suojavallin laajentaminen toteutetaan Kiilan suojavallin osalta maisematyöluvalla rakennetun suojavallin takana, mikä hakemuksen mukaan vähentää melun leviämistä asutuksen suuntaan. 

Hakemuksen mukaan pölypäästöjä voi muodostua kaikissa kiviaineksen tuotantovaiheissa. Hakemuksessa esitettyjen tietojen mukaan suurin osa kiviainestuotannon pölypäästöstä koostuu karkeista hiukkasista, jotka laskeutuvat lähelle päästölähdettä. Pölyn muodostumista vähennetään hakemuksen mukaan suolaliuoksella tapahtuvalla pölynsidonnalla sekä vedellä tehtävillä kasteluilla. Hakemuksen mukaan louhinta Massaholmin alueella ei lisää toiminnasta aiheutuvia pölyvaikutuksia. 

Räjäytysten ilmanpainevaikutusten seuranta on aloitettu vuonna 2018 joulukuussa ja mittauksia suoritetaan toistaiseksi. Jatkuvia tärinämittauksia on suoritettu vuodesta 2008 asti. 

Hakemuksen mukaan toiminnalla ei normaalitilanteessa ole vaikutuksia maaperään tai pohjaveteen. 

Esitys tarkkailusta

Hakemukseen sisältyy esitys toiminnan käyttö-, päästö- ja vaikutustarkkailusta. Käyttötarkkailua ovat mm. laitteiden ja koneiden kunnon seuranta. Käyttötarkkailussa suoritetaan myös jatkuvaa riskinarviointia, jonka tarkoituksena on ennakoida mahdolliset poikkeukselliset tilanteet, jolloin niihin voidaan puuttua ennen niiden syntymistä. Käyttötarkkailua ovat myös alueen ilmanlaadun visuaalinen seuraaminen ja arviointi sekä äänitasojen kuulonvarainen havainnointi ja arviointi. Alueen siisteyttä tarkkaillaan visuaalisesti ja havaitut epäkohdat korjataan nopeasti. 

Melua, pölyä ja tärinää tarkkaillaan omavalvontana. Tarvittaessa suoritetaan pölypitoisuuksien mittaus tai melumittaus, joilla varmennetaan mallinnusten paikkansapitävyys. Tärinää tarkkaillaan jatkuvatoimisilla laitteilla lähiympäristön rakennusten kivijalassa, joista tulee tärinätulokset välittömästi jokaisen räjäytyksen jälkeen. 

Pinta- ja pohjavesien tarkkailu on esitetty hakemukseen liitetyssä erillisessä tarkkailusuunnitelmassa. Suunnitelmassa esitetään täydennyksiä Seepsulan olemassa olevan toiminnan pinta- ja pohjavesitarkkailuun, jonka esitetään jäävän muilta osin voimaan. Täydennyksinä tarkkailuun esitetään kolmea uutta pohjaveden tarkkailupistettä Massaholmin alueen länsipuolella, joista kaksi on rengaskaivoja ja yksi uusi pohjaveden havaintoputki. Pintavesien tarkkailun esitetään säilyvän nykyisellään. Hakemuksen mukaan pintaveden laadun tarkkailun lisäksi kalaston määrää ja tilaa voidaan seurata tarvittaessa sähkökoekalastuksilla Koivistonojasta tai Krapuojasta.

Seepsula Oy hakee lupaa toiminnan aloittamiseen muutoksenhausta huolimatta (YSL 199 §) ennen luvan lainvoimaisuutta. Aloittamislupahakemus koskee koko hakemuksen mukaista toimintaa, mutta vaihtoehtoisesti aloittamislupaa haetaan pintamaiden poistamiselle ja Kiilan suojavallin rakentamiselle valmiiksi. Hakemuksen mukaan aloittamishakemuksen mukaisen toiminnan aloittaminen ei tee muutoksenhakua hyödyttömäksi, koska suunniteltu toiminta on kaavoituksen mukaista ja tarkoituksena on olemassa olevankin toiminnan melun ja pölyn leviämisen estäminen lähiasutukseen. Aloittamishakemuksen vakuudeksi suojavallin osalta esitetään 40 000 euroa, joka hakemuksen mukaan kattaa suojavallin tasaamisen ja siistimisen sekä istuttamisen. Lupaviranomaista pyydetään määrittelemään louhinnan aloitusvakuus.
 

Vaikutuksia Tuusulaan, kunnan arvio     

Kaavallinen ja maankäytöllinen tilanne Tuusulan kunnan puolella

Suunnittelualue sijaitsee Seepsula Oy:n Tuusulan Senkkerin kiviainestehdasalueen länsipuolella Vantaan puolella kuntarajaa. Suunnittelualueella ei ole aiemmin harjoitettu maa- tai kiviainestenottotoimintaa. Hakemuksen mukaan Massaholmin alueelta irrotettavat louheet jalostetaan kiviainestuotteiksi yhtiön olemassa olevalla kiviainestehtaalla Tuusulan kunnan puolella.

Tuusulan kunnassa vastapuolella Vantaan alueelle sijoittuvaa Seepsulan Massaholmin hanketta on voimassa Ruotsinkylä-Myllykylä II –osayleiskaava. Osayleiskaavassa kiviainestehtaan alue on osoitettu maa-ainesten ottoalueena (EO). Lisäksi osa maa-ainesten ottoalueesta on varattu ylijäämämaiden loppusijoitukseen (rasterikuvio) sekä jätteenkäsittelyalueeksi (EJ-kohdemerkintä). Näiden toimintojen ympärille on osayleiskaavassa varattu noin 400 metrin levyinen suoja-alue (sv). Kiviainestehtaan ja Vantaan puoleisen Koivikon (Kesäkylän) asuinalueen väliin on osoitettu suojaviheralue (EV). Kiviainesalueelle kuljetaan Myllykyläntieltä Senkkerin metsätien kautta, joka osayleiskaavassa osoitettu yhdystienä. Tie jatkuu Vantaan puolella Hanskalliontien nimellä. Alue on kokonaisuudessaan lentokonemelualuetta.

Valmisteilla olevassa Tuusulan yleiskaava 2040 toisessa kaavaehdotuksessa esitetään joitakin muutoksia voimassa olevaan osayleiskaavaan. Osa maa-ainesten ottoalueen eteläosasta on osoitettu yhdyskuntateknisen huollon alueena (ET). Louhinta-alueen pohjoisosassa on myös yhdyskuntateknisen huollon alue kohdemerkintänä (vaaleanpunainen rengas). Yleiskaava on tarkoitus viedä hyväksymiskäsittelyyn vuoden 2022 aikana.

Massaholmin hankkeen liikennevaikutukset Tuusulan kuntaan

Tuusulan kunnalle vähitellen lisääntyvä raskaan liikenteen määrä Vantaan ja Tuusulan raja-alueella luo painetta rajoittaa raskaan liikenteen kauttakulkua erityisesti Lahelassa, jossa mm. Lahelantie on osin kunnan hallinnoima asuntoalueen kautta kulkeva katu. Aktiivisten kivi- ja maa-aineshankkeiden johdosta kunta tarkkailee mm. raskaan liikenteen määrää hallinnassaan olevalla katu- ja tieverkolla ja varautuu tarvittaessa rajoittamaan raskaan liikenteen liikkumista sellaisilla hallinnassaan olevilla väylillä, joissa liialliseksi kasvava liikenne aiheuttaa ei hyväksyttäviä haittoja asutukselle, maankäytölle, väylästölle, liikenneturvallisuudelle tai liikenneverkon toiminnalle. Kunnan lausuntoa valmisteltaessa Kunnassa on nähty tärkeäksi, että myös Massaholmin hankkeessa toiminnan vaikutusten arviointiin, seurantaan sekä vaikutusten dokumentointiin ja tiedon raportointiin osapuolille kiinnitetään erityistä huomiota ja toiminnasta aiheutuvat haitat hallitaan ja minimoida asianmukaisin toimin.
 

 

TUUSULAN KUNNANHALLITUKSEN LAUSUNTO

Selvitysaineiston perusteella Massaholmin louhinnalla ei ole suoria vaikutuksia Tuusulan puolen maankäyttöön tai olosuhteisiin, sillä toiminta-alue jää Seepsulan nykyisen laaja-alaisen kiviainestehtaan toiselle puolelle. Kiviainesalueen laajennuksella on kuitenkin valtavan kokonsa puolesta epäsuoria vaikutuksia, jotka heijastuvat Tuusulan puolelle lähinnä tilapäisluonteisen maa-ainesten ottotoiminnan kestoajan merkittävänä pidentymisenä. Toiminnan volyymin ja siten myös liikennemäärien ei hakemuksen mukaan pitäisi kasvaa ja näin ollen Tuusulan kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa lupahakemuksesta maankäytöllisestä ja kaavoituksellisesta näkökulmasta arvioituna. 

Vantaan ja Tuusulan raja-alueella olevien, useiden kivi- ja maa-ainesten hyödyntämiseen liittyvien hankkeiden vuoksi niiden vaikutusalueella olevien teiden, yksityisteiden ja katujen liikennemäärien oletetaan kasvavan erityisesti raskaan liikenteen ajoneuvoliikennemäärien osalta. Muutos oletettavasti vaikuttaa alueen väylästön kuormittumiseen ja raskaiden kuljetusten kyseessä ollessa myös vähitellen väylien kuntoon. Väylien kunnossapitotarpeen oletetaan kasvavan. 

Tuusulan kunnalle vähitellen lisääntyvä raskaan liikenteen määrä alueella luo painetta rajoittaa raskaan liikenteen kauttakulkua erityisesti Lahelassa, jossa mm. Lahelantie on osin kunnan hallinnoima asuntoalueen kautta kulkeva katu. Aktiivisten kivi- ja maa-aineshankkeiden johdosta kunta tarkkailee mm. raskaan liikenteen määrää hallinnassaan olevalla katu- ja tieverkolla ja varautuu tarvittaessa rajoittamaan raskaan liikenteen liikkumista sellaisilla hallinnassaan olevilla väylillä, joissa liialliseksi kasvava liikenne aiheuttaa ei hyväksyttäviä haittoja asutukselle, maankäytölle, väylästölle, liikenneturvallisuudelle tai liikenneverkon toiminnalle. Edellytämme, että hankkeessa toiminnan vaikutusten arviointiin, seurantaan, vaikutusten dokumentointiin sekä tiedon raportointiin osapuolille kiinnitetään erityistä huomiota ja toiminnasta aiheutuvat haitat hallitaan ja minimoida asianmukaisin toimin. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • merkitä tiedoksi ympäristö-, maa-aines- ja aloituslupahakemuksen liitteineen
  • antaa perusteluosan mukaisen lausunnon Etelä-Suomen aluehallintovirastolle toimitettavaksi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.
     

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto, valmistelijat, maankäyttö

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.