Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 13.2.2024

§ 15 Vesilaitoksen riskienhallintasuunnitelman ja valvontatutkimusohjelman hyväksyminen, Keuda Saaren kartano, Mäntsälä

TUUDno-2023-2433

Valmistelija

  • Mikko Lappalainen, terveystarkastaja, mikko.lappalainen@tuusula.fi

Perustelut

Perustiedot

Keuda Mäntsälän Saaren kartanon vesilaitos toimii talousvettä toimittavana laitoksena Mäntsälän Saaren kylässä. Toimintaa ylläpitää Keski-Uudenmaan koulutuskuntayhtymä Keuda, joka omistaa vedenottamon ja käsittelylaitoksen. Saaren opistoalueeseen kuuluu Mäntsälän kunnan Saaren ala-koulu ja päiväkoti, Helsingin yliopiston Saaren eläinklinikka ja Keudan ammattioppilaitos. Keudan omien oppilaitosrakennusten lisäksi alueella on yksityisasuntoja. Yhteensä kiinteistöjä on alueella noin 30. Alue on maatalouspainotteista seutua, eikä vedenjakelualueelta ole yhdysvesijohtoja muiden vesilaitosten verkostoihin. Vedenottamo on 1968 rakennettu siiviläputkikaivo, josta pumpattu vesi käsitellään ottamon vieressä olevassa pienessä käsittelylaitoksessa. Laitoksella vesi alkaloidaan lipeällä, ilmastetaan, aktiivihiilisuodatetaan ja UV-desinfioidaan ennen verkostoon syöttämistä. Terveysvalvonta valvoo laitoksen veden toimitusta vuosittain tehtävillä valvontatarkastuksilla.

Vesilaitos toimitti talousvettä vuonna 2022 keskimäärin 50 m3 vuorokaudessa. 

Valvontatutkimusohjelman hyväksyminen

Sosiaali- ja terveysministeriön asetusta talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta (1352/2015) sovelletaan asetuksen 2 §:n mukaan, kun talousvettä toimitetaan vedenjakelualueelle vähintään 10 m³ päivässä tai vähintään 50 henkilön tarpeisiin. Asetuksen 6 §:ssä todetaan, että kunnan terveydensuojeluviranomaisen tulee huolehtia siitä, että talousvettä toimittavalle laitokselle laaditaan valvontatutkimusohjelma. Ohjelma laaditaan yhteistyössä kunnan terveydensuojeluviranomaisen, talousvettä toimittavan laitoksen ja sille mahdollisesti vettä toimittavan laitoksen kesken ja siihen tulee sisältyä, mitä asetuksen 6 § toisessa momentissa on lueteltu. Valvontatutkimusohjelma on tarkistettava vähintään kerran kuudessa vuodessa.

Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on pyydettävä tarvittaessa lausunto aluehallintovirastolta.

Riskienhallintasuunnitelman hyväksyminen

Terveydensuojelulain 763/1994 19a § mukaan, talousvettä toimittavien laitosten on laadittava ja pidettävä ajantasalla suunnitelma riskienhallintaa varten (riskienhallintasuunnitelma). Kunnan terveydensuojeluviranomaisen on terveydensuojelulain 20 §:n mukaan hyväksyttävä talousvettä toimittavan laitoksen riskienhallintasuunnitelma.

Valtioneuvoston asetusta talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta 7/2023 sovelletaan asetuksen 1 § mukaan yli 10m3 vuorokaudessa talousvettä toimittavien laitosten riskinarviointiin ja riskienhallintaan. Asetuksen 3 § määritellään mitä tieoja riskienhallintasuunnitelman tulee sisältää. Keuda Mäntsälän Saaren kartanon vesilaitoksen riskinarviointi on toteutettu selainpohjaisella WSP-riskienhallintasuunnitelmalla. Riskinarviointi tehtiin yhteistyössä Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen Terveysvalvonnan ja vesiosuuskunnan kanssa 11.4.2023. Riskinarviointi täyttää terveydensuojelulain (763/1994) ja valtioneuvoston asetuksen 7/2023 mukaiset vaatimukset. Riskinarviointia päivitetään tarvittaessa ja se tarkastetaan viranomaisvalvonnan suunnitelmallisten tarkastusten yhteydessä.

Pyydetyt lausunnot

Etelä-Suomen aluehallintovirastolta (ESAVI) pyydettiin lausunto 5.12.2023 ja se pyydettiin toimittamaan 2.1.2024 mennessä.

ESAVI toteaa 19.12.2023 (ESAVI/47413/2023) päivätyssä lausunnossaan muun muassa seuraavaa:

Aluehallintovirasto huomauttaa 2026 viimeistään lisättävien muuttujien huomioimisesta suunnitelmassa sekä vesihuoltolakiin 12.1.2023 tulleista muutoksista tiedottamisen osalta. Lisäksi lausunnossa huomautetaan, että raakaveden hankintaan käytettävä pohjavesialueen tunnnus ei käy ilmi valvontatutkimusohjelmasta. 

Valvontatutkimusohjelma päivitettiin aluehallintoviraston lausunnon mukaisesti pohjavesialueen tunnuksen osalta 10.1.2024. Lausunnon mukaiset muutokset näytteenotossa toteutetaan 2026 näytteenottosuunnitelman päivityksellä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Miia Suurkuukka, terveysvalvonnanpäällikkö, miia.suurkuukka@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • hyväksyä terveydensuojelulain 20 § mukaan Keuda Mäntsälän Saaren kartanon riskienhallintasuunnitelman
  • toteaa, että riskienhallintasuunnitelma pidetään ajan tasalla, päivitetään tarvittaessa ja havaitut riskit huomioidaan valvontatutkimusohjelmassa
  • hyväksyä Keuda Mäntsälän Saaren kartanon valvontatutkimusohjelman 2024– 2029
  • toteaa, että valvontatutkimusohjelma on päivitettävä tarvittaessa, kuitenkin viimeistään vuonna 2029

Perustelut

Keuda Saaren kartano on tehnyt riskienhallintasuunnitelman yhteistyössä terveydensuojeluviranomaisen kanssa vuoden 2023 aikana. Riskienhallintasuunnitelmassa ja valvontatutkimusohjelmassa on tiedot mitä asetuksen 7/2023 3 § edellyttää. Valvontatutkimusohjelma 2024- 2029 täyttää Valtioneuvoston asetuksen 7/2023 vaatimukset. Valvontatutkimusohjelmassa on huomioitu Etelä-Suomen aluehallintoviraston 19.12.2023 antama lausunto.

Maksu

Talousvettä toimittavan laitoksen riskinarvioinnin hyväksymispäätöksestä peritään Keski- Uudenmaan ympäristökeskuksen ympäristöterveydenhuollon maksutaksan mukaisesti 228 euron maksu käsittelyaikaan perustuen (57€/h).

Päätöksen perusteena olevat asiakirjat

Keuda Saaren kartanon valvontatutkimusohjelma 2024–2029

Keuda Saaren kartanon riskienhallintasuunnitelma (Valvontatutkimusohjelman liitteet 4-6) 11.4.2023

Etelä-Suomen aluehallintoviraston lausunto 19.12.2023

Sovelletut säädökset

Terveydensuojelulaki 763/1994

Terveydensuojeluasetus 1280/1994

Sosiaali- ja terveysministeriön asetus talousveden laadusta ja valvonnasta sekä rakennusten vesilaitteistojen riskienhallinnasta 1352/2015

Valtioneuvoston asetus talousveden tuotantoketjun riskienhallinnasta ja omavalvonnasta 7/2023

Valtioneuvoston asetus vesihuollon tietojärjestelmästä ja tiedottamisesta 6/2023

Hallintolaki 434/2003

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 18.4.2023 § 52)

Keski-Uudenmaan ympäristökeskus ympäristöterveydenhuollon maksutaksa (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 14.12.2021 § 131)

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Keuda Mäntsälä Saaren kartano, Etelä-Suomen aluehallintovirasto 

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm