Valmistelija
Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Perustelut
Tuusulan vammaisneuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien vammaisten ihmisten, heidän omaistensa ja vammaisjärjestöjen yhteistyöelin, joka vaikuttaa vammaisten kuntalaisten elinoloja ja hyvinvointia koskevaan palveluiden ja toimintojen suunnitteluun, kehittämiseen ja toteuttamiseen kunnan alueella. Vammaisneuvosto on puolueeton ja riippumaton eikä aja yksittäisen vammaisjärjestön asioita.
Toimintasääntöjen mukaan kunnanhallitus nimeää vammaisneuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi kunnassa toimivien vammaisjärjestöjen edustajaksi seitsemän (7) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus nimeää neuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä tälle varajäsenen. Vammaisneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä sekä neuvostojen koordinaattorina toimii Tuusulan kunnan asiantuntija.
Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule suoraan sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. vammaisneuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa on kuitenkin syytä pyrkiä miesten ja naisten tasapuoliseen edustukseen.
Vammaisjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi vammaisneuvoston toimikaudeksi 09/2021–5/2023 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:
Jäsen |
Yhdistys |
Henkilökohtainen varajäsen |
Yhdistys |
|
|
|
|
Merja Heikkonen |
Keski-Uudenmaan Näkövammaiset ry |
Timo Koivisto |
Järvenpään seudun diabetesyhdistys |
Timo Kalpio |
Keski-Uudenmaan Kuulo ry |
Veikko Vainio |
Keski-Uudenmaan Kuulo ry |
Tuula Karlsson |
Tuusulanjärven Reuma ry |
Lahja Kurkivuori |
Tuusulanjärven Reuma ry |
Jukka Keränen |
Järvenpään Seudun Invalidit ry |
Timo Iivonen |
Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys |
Timo Laakso |
Helsingin ja Uuden- maan Neuroyhdistys |
Reima Adamsson |
TUUMI ry |
Jorma Laavola |
Kehitysvammaisten tuki ry |
Reino Vesterinen |
Uudenmaan Lihastautiyhdistys ry |
Mauno Lehtinen |
Keski-Uudenmaan Muistiyhdistys |
Kaj Pirhonen |
Keski-Uudenmaan Hengitysyhdistys ry |