Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 13.6.2023

§ 50 Ikäihmisten neuvoston asettaminen toimikaudelle 6/2023-5/2025

TUUDno-2021-2009

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Ikäihmisten neuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistyöelin. Ikäihmisten neuvosto edistää tuusulalaisten ikäihmisten oikeuksien toteutumista ja kehittää olemassa olevia sekä uusia palveluita ja tukitoimia.

Toimintasäännön mukaan kunnanhallitus nimeää ikäihmisten neuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi seitsemän (7) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus nimeää neuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä tälle varajäsenen. Ikäihmisten neuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä sekä neuvostojen koordinaattorina toimii Tuusulan kunnan asiantuntija.

Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. ikäihmisten neuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä miesten ja naisten mahdollisimman tasapuoliseen edustukseen.

Eläkeläisjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi ikäihmisten toimikunnan toimikaudeksi 09/2021–5/2023 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:


 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet Yhdistys
     
Anja Matikainen Kirsti Ruislehto Kellokosken Eläkeläiset ry
Leena Mäkelä Lea Sirola Tuusulan Seniorit ry
Kullervo Mäkinen Hilkka Kainsalo Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry
Annette Nieminen Ritva Nuutinen Tuusulan Eläkkeensaajat ry
Pirjo Yltävä Paula Hyttinen Hyrylän Eläkeläiset ry
Aune Savolainen Anders Holmberg Tuusulan seudun eläkeläiset ry
Leena Haatainen Maila Tikkanen Jokelan Eläkkeensaajat ry

 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • nimetä ikäihmisten neuvoston toimikaudeksi 9/2021-5/2023 seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Anja Matikainen Kirsti Ruislehto
Leena Mäkelä Lea Sirola
Kullervo Mäkinen Hilkka Kainsalo
Annette Nieminen Ritva Nuutinen
Pirjo Yltävä Paula Hyttinen
Aune Savolainen Anders Holmberg
Leena Haatainen Maila Tikkanen

 

  • nimetä ikäihmisten neuvostoon kunnanhallituksen edustajan sekä varaedustajan.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • nimetä ikäihmisten neuvoston toimikaudeksi 9/2021-5/2023 seuraavasti:

 

Jäsenet Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Anja Matikainen Kirsti Ruislehto
Leena Mäkelä Lea Sirola
Kullervo Mäkinen Hilkka Kainsalo
Annette Nieminen Ritva Nuutinen
Pirjo Yltävä Paula Hyttinen
Aune Savolainen Anders Holmberg
Leena Haatainen Maila Tikkanen

 

  • nimetä ikäihmisten neuvostoon kunnanhallituksen edustajaksi Lilli Salmen ja varaedustajaksi Ari Nymanin.

Valmistelija

  • Annukka Luoderanta, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, annukka.luoderanta@tuusula.fi
  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Ikäihmisten neuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien eläkeläis- ja vanhustyöjärjestöjen yhteistyöelin. Ikäihmisten neuvosto edistää tuusulalaisten ikäihmisten oikeuksien toteutumista ja kehittää olemassa olevia sekä uusia palveluita ja tukitoimia.

Toimintasäännön mukaan kunnanhallitus nimeää ikäihmisten neuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi seitsemän (7) jäsentä ja kullekin jäsenelle henkilökohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus nimeää neuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä tälle varajäsenen. Ikäihmisten neuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä ja koordinaattorina toimii Tuusulan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori.

Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. ikäihmisten neuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä miesten ja naisten mahdollisimman tasapuoliseen edustukseen.

Eläkeläisjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi ikäihmisten neuvoston toimikaudeksi 06/2023 - 05/2025, ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:


Tuusulan seudun eläkeläiset ry 
Anders Holmberg
varajäsen Aune Savolainen 

Eläkeliiton Tuusulan yhdistys ry 
Kalevi Piippo
varajäsen Elsi Luhtala 

Tuusulan seniorit ry 
Leena Mäkelä
varajäsen Lea Sirola 

Jokelan Eläkkeensaajat ry 
Maila Tikkanen 
varajäsen Tuula Rantila

Tuusulan Eläkkeensaajat 
Ulla Kuoppala
varajäsen Ritva Nuutinen

Kellokosken Eläkeläiset 
Anja Matikainen 
varajäsen Kirsti Ruislehto 

Hyrylän Eläkeläiset 
Pirjo Yltävä
varajäsen Paula Hyttinen

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää nimetä ikäihmisten neuvoston jäsenet toimikaudelle 2023-2025 eläkeläisjärjestöjen esityksen mukaisesti.

 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää nimetä ikäihmisten neuvoston jäsenet toimikaudelle 2023-2025 eläkeläisjärjestöjen esityksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Anja Matikainen todettiin hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteelliseksi (osallisuusjääviksi), ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.