Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 13.6.2023

§ 49 Lapsi- ja perheasiainneuvoston asettaminen toimikaudelle 6/2023-5/2025

TUUDno-2021-2008

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marjo-Kaisa Konttinen, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan lapsi- ja perheasiainneuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien lasten ja lapsiperheiden asioissa toimivien järjestöjen ja tahojen, lasten vanhempien edustajien sekä viranomaisten yhteistyöelin, jossa on tasapuolisesti edustajia Tuusulan eri alueilta.

Toimintasääntöjen mukaan kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi yhdeksän (9) jäsentä seuraavasti:

  • neljä vanhempien edustajaa eri puolilla kuntaa toimivien vanhempainyhdistysten nimeämistä vanhemmista sekä heille varajäsenet
  • kaksi edustajaa lapsi- ja nuorisojärjestöjen ehdottamista henkilöistä sekä heille varajäsenet
  • yksi Tuusulan seurakunnan nimeämä edustaja sekä hänelle varajäsen
  • kaksi Tuusulan nuorisovaltuuston nimeämää edustajaa sekä heille varajäsenet
     

Lisäksi kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä varajäsenen. Lapsi- ja perheasiainneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä sekä neuvostojen koordinaattorina toimii Tuusulan kunnan asiantuntija. Nuorisovaltuustosta lapsi- ja perheasiainneuvostossa jatkavat Ossi Jalkanen ja Niilo Jauhola.

Tasa-arvolain vaatimukset eivät tule sovellettavaksi vaikuttamistoimielinten kuten mm. lapsi- ja perheasiainneuvoston kokoonpanoon. Kokoonpanossa olisi kuitenkin hyvä pyrkiä miesten ja naisten mahdollisimman tasapuoliseen edustukseen.

Lapsi- ja perheasiainjärjestöt ovat esittäneet, että kunnanhallitus asettaisi lapsi- ja perheasiainneuvoston toimikaudeksi 09/2021–5/2023 ja nimeäisi jäseniksi järjestöjen ehdotusten mukaisesti seuraavat henkilöt ja henkilökohtaiset varajäsenet:

 

Jäsen

Yhdistys

Henkilökohtainen
varajäsen

Yhdistys

 

 

 

 

Satu Lintunen

Tuusulan seurakunta

Tommi Aulasmaa

Tuusulan seurakunta

Ulla Siimes

Riihikallion koulun
tuki ry

Susan Kuusela

Riihikallion koulun
tuki ry

Noora Allenius

Hem och skola i Klemetskog

Tiina Julin

Paijalan koti- ja kouluyhdistys

Katja Nurmi

Pertun koulun Vanhempainyhdistys

Tiina Remes

Kolsan koulun vanhempainyhdistys

Eevamari Vehkanen

Kellokosken koulun vanhempainyhdistys

Mari Vilkman

Kellokosken koulun vanhempainyhdistys

Marika Lähdeniemi

MLL Jokelan yhdistys ry

Sanna Ritari-Kallio

MLL Jokelan yhdistys ry

Julia Mali

Tuusulan 4H-yhdistys ry

Ninni Vanhanen

Kellokosken Alku ry

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • nimetä lapsi-​ ja perheasiainneuvoston toimikaudeksi 9/2021-5/2023 seuraavasti:

     

Jäsenet

Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Satu Lintunen Tommi Aulasmaa
Ulla Siimes Susan Kuusela
Noora Allenius Tiina Julin
Katja Nurmi Tiina Remes
Eevamari Vehkanen             Mari Vilkman
Marika Lähdeniemi Sanna Ritari-Kallio
Julia Mali Ninni Vanhanen

 

  • nimetä lapsi- ja perheasiainneuvostoon kunnanhallituksen edustajan sekä varaedustajan
  • nimetä lapsi- ja perheasiainneuvostoon kaksi (2) nuorisovaltuuston edustajaa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • nimetä lapsi-​ ja perheasiainneuvoston toimikaudeksi 9/2021-5/2023 seuraavasti:

     

Jäsenet

Henkilökohtaiset varajäsenet
   
Satu Lintunen Tommi Aulasmaa
Ulla Siimes Susan Kuusela
Noora Allenius Tiina Julin
Katja Nurmi Tiina Remes
Eevamari Vehkanen             Mari Vilkman
Marika Lähdeniemi Sanna Ritari-Kallio
Julia Mali Ninni Vanhanen

 

  • nimetä lapsi- ja perheasiainneuvostoon kunnanhallituksen edustajaksi Kati Lepojärven ja varaedustajaksi Ari Koposen
  • nimetä lapsi- ja perheasiainneuvostoon nuorisovaltuuston edustajiksi Ossi Jalkasen ja Niilo Jauholan.

Valmistelija

  • Annukka Luoderanta, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, annukka.luoderanta@tuusula.fi
  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan lapsi- ja perheasiainneuvosto on kunnanhallituksen nimeämä kunnan ja sen alueella toimivien lasten ja lapsiperheiden asioissa toimivien järjestöjen ja tahojen, lasten vanhempien edustajien sekä viranomaisten yhteistyöelin, jossa on tasapuolisesti edustajia Tuusulan eri alueilta.  
 
Toimintasääntöjen mukaan kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon toimikauttaan vastaavaksi ajaksi yhdeksän (9) jäsentä seuraavasti: neljä vanhempien edustajaa eri puolilla kuntaa toimivien vanhempainyhdistysten nimeämistä vanhemmista sekä heille varajäsenet, kaksi edustajaa lapsi- ja nuorisojärjestöjen ehdottamista henkilöistä sekä heille varajäsenet, yksi Tuusulan seurakunnan nimeämä edustaja sekä hänelle varajäsen, kaksi Tuusulan nuorisovaltuuston nimeämää edustajaa sekä heille varajäsenet. Lisäksi kunnanhallitus nimeää lapsi- ja perheasiainneuvostoon puhevaltaisen edustajansa sekä varajäsenen. Lapsi- ja perheasiainneuvosto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Neuvoston sihteerinä ja koordinaattorina toimii Tuusulan kunnan osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori.

Tuusulan seurakunta, nuorisovaltuusto, lapsi- ja nuorisojärjestöt sekä vanhempainyhdistykset ovat ehdottaneet edustajiaan lapsi- ja perheasiainneuvoston toimikaudelle 06/2023-05/2025 seuraavasti:


Tuusulan seurakunta 
Satu Lintunen
varajäsen Tommi Aulasmaa


Tuusulan nuorisovaltuusto 
Saana Ravanko
Teemu Jaaranen


Mannerheimin Lastensuojeluliiton Jokelan yhdistys ry 
Miia Nieminen
varajäsen Sanna Ritari-Kallio


Tuusulan 4H-yhdistys
Julia Mali 
varajäsen Annina Nuutinen 


Jokelan yläasteen ja lukion vanhempainkerho ry 
Anne Miettinen
varajäsen Katja Nurmi, Pertun koulun vanhempainyhdistys


Riihikallion Koulun Tuki ry 
Ulla Siimes
varajäsen Mia Neffling


Klemetskog Hem och Skola 
Johanna Karvonen
varajäsen Eva Byman


Kievari daghems föräldraförening 
Hanna Vesimäki 
varajäsen Anette Vihanto 


Kellokosken koulun vanhempainyhdistys 
Elina Harjuhahto

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • että lapsi- ja perheasiainneuvoston toimintasääntöä muutetaan siten, että vanhempainyhdistysten edustajien lukumäärää toimikaudella 2023-2025 lisätään 4:stä enintään 5:een, jotta neuvoston kokoonpano edustaa tasapuolisesti Tuusulan eri alueita
  • nimetä lapsi- ja perheasianneuvoston jäsenet ja varajäsenet toimikaudelle 2023-2025 asiaselostuksen mukaisesti.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • että lapsi- ja perheasiainneuvoston toimintasääntöä muutetaan siten, että vanhempainyhdistysten edustajien lukumäärää toimikaudella 2023-2025 lisätään 4:stä enintään 5:een, jotta neuvoston kokoonpano edustaa tasapuolisesti Tuusulan eri alueita
  • nimetä lapsi- ja perheasianneuvoston jäsenet ja varajäsenet toimikaudelle 2023-2025 asiaselostuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Katja Nurmi todettiin hallintolain 28.1 pykälän kohdan 1 mukaisesti esteelliseksi (osallisuusjääviksi), ja hän poistui kokouksesta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi.