Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 12.12.2023

§ 112 Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitysehdotus, lausunto

TUUDno-2022-2027

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Teija Hallenberg, kaavasuunnitelija, teija.hallenberg@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa vammaisneuvostolta. Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022välisenä aikana. Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta.

Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, vammaisneuvosto lausunto

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin,​ että ne tukisi heidän kotona-​asumista pidempään. Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Vammaisneuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-​,​ etätyö-​ tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa,​ sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista,​ yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia.

Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Vammaisneuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Vammaisneuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Kokouksessa todettiin, että kokous ei ole päätösvaltainen, joten asian käsittely siiretään seuraavaan kokoukseen.

Päätös

Vammaisneuvosto totesi, että kokous ei ole päätösvaltainen, joten asian käsittely siiretään seuraavaan kokoukseen.

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta. Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana. 

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa. 

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto  

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-​asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-​,​ etätyö-​ tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin. 

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella lautakunta päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-, etätyö- tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Lahelan orren toteutuksessa tulee huomioida pohjavesialueiden turvaaminen. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. Tuusulanjoen ja jokilaakson virkistysarvo on myös tärkeä tunnistaa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen joen varteen lisäisi jokilaakson virkistyskäyttöä. Alueen reitistöä tulisi kehittää, jotta liikkuminen Lahelan, Hyrylän (Mikkolan) ja Riihikallion välillä on mahdollista. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin." 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti yksimielisesti lausua seuraavasti:

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-, etätyö- tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Lahelan orren toteutuksessa tulee huomioida pohjavesialueiden turvaaminen. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. Tuusulanjoen ja jokilaakson virkistysarvo on myös tärkeä tunnistaa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen joen varteen lisäisi jokilaakson virkistyskäyttöä. Alueen reitistöä tulisi kehittää, jotta liikkuminen Lahelan, Hyrylän (Mikkolan) ja Riihikallion välillä on mahdollista. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin. 

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa ikäihmisten neuvostolta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana.

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, ikäihmisten neuvosto lausunto 

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Ikäihmisten neuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen.

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Ikäihmisten neuvosto korostaa lähipalveluiden ja lähiluonnon tarvetta ikäihmisten pärjäävyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ikäihmisten neuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella ikäihmisten neuvosto päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena on tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja korvamerkitä tilaohjelmassa tilat päiväsaikaan yhteisökäyttöön. Lisäksi tulisi selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Ikäihmisten neuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen.

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Ikäihmisten neuvosto korostaa lähipalveluiden ja lähiluonnon tarvetta ikäihmisten pärjäävyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ikäihmisten neuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin."
 

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen ikäihmisten neuvosto päätti yksimielisesti lausua seuraavasti:

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena on tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja korvamerkitä tilaohjelmassa tilat päiväsaikaan yhteisökäyttöön. Lisäksi tulisi selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Ikäihmisten neuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen.

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Ikäihmisten neuvosto korostaa lähipalveluiden ja lähiluonnon tarvetta ikäihmisten pärjäävyyden ja hyvinvoinnin edistämiseksi. Ikäihmisten neuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.
 

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta. Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana. 

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa. 

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto 22.11.2022

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten.  

Suunnittelussa tulisi erityisesti huomioida alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus, niin asumismuodon, hallintamuodon kuin eri-ikäisten tuusulalaisten asumisen mahdollisuuksista käsin. Ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet tulisi myös huomioida. Yleissuunnitelmassa tehtyjen ratkaisujen tulisi tukea ikäihmisten kotona-asumista pidempään.  

Yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää asuintaloihin yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta, kuten erilaisia harraste-, etätyö- tai työtiloja.  Lisäksi tulisi selvittää sujuvan asioinnin sote-palvelupisteitä ja liikkuvia sote-palveluita alueelle esimerkiksi yhteiskäyttötilojen yhteyteen. 
 
Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi huomioida luontovarojen ja vedenottamo- ja pohjavesialueiden koskemattomuus. Lahelan orren toteutuksessa tulee huomioida pohjavesialueiden turvaaminen. Katu- ja viheralueiden suunnittelussa on huomioitava turvallisuus ja esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen turvallinen ja esteetön kulku. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelan alueen ja Hyrylän yhdistävä tievaraus toteutuu.  

Lautakunta pitää tärkeänä, että alueella on riittävästi viher-, puisto- ja metsäalueita, jotka mahdollistavat asukkaiden hyvinvointia edistävät harrastukset. Tuusulanjoen ja jokilaakson virkistysarvo on myös tärkeä tunnistaa. Kevyen liikenteen väylän toteuttaminen joen varteen lisäisi jokilaakson virkistyskäyttöä. Alueen reitistöä tulisi kehittää, jotta liikkuminen Lahelan, Hyrylän (Mikkolan) ja Riihikallion välillä on mahdollista. 

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin. 

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Lapsi- ja perheasianneuvosto päättää

  • yhtyä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausuntoon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella lapsi- ja perheasiainneuvosto päättää yksimielisesti lausua seuraavasti: 

"Lapsi- ja perheasiainneuvosto yhtyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausuntoon ja toteaa lisäksi, että

  • suunnittelussa on huomioitava lasten turvallinen liikkuminen koko alueella ja erityisesti tulevan kampuksen kulkuväylien ja saattoliikenteen osalta
  • vaikutusten arvioinnissa on tärkeätä ottaa mukaan lapsivaikutusten arviointi.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lapsi- ja perheasiainneuvosto päätti lausua seuraavasti: 

Lapsi- ja perheasiainneuvosto yhtyy hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausuntoon ja toteaa lisäksi, että

  • suunnittelussa on huomioitava lasten turvallinen liikkuminen koko alueella ja erityisesti tulevan kampuksen kulkuväylien ja saattoliikenteen osalta
  • vaikutusten arvioinnissa on tärkeätä ottaa mukaan lapsivaikutusten arviointi
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän osalta välittömästi kokouksessa.

 

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelma nähtäville ja pyytää lausuntoa vammaisneuvostolta. Osallistumis-​ ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022välisenä aikana. Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelma, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta.

Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.

Lahelanpellon yleissuunnitelman päivitys OAS, vammaisneuvosto lausunto

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Vammaisneuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. 

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Vammaisneuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.
 

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Vammaisneuvosto päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella vammaisneuvosto päättää yksimielisesti lausua seuraavasti:

"Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Vammaisneuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. 

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Vammaisneuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Vammaisneuvoston mielestä tulisi pystyttää meluaita Lahelantielle välille Alikyläntie-muuntaja Sointulantietä vastapäätä. Lahelantien vilkas ja meluava liikenne tullee lisääntymään entisestään Lahelan kampuksen valmistuttua. Vanhimmat talot Minttutiellä, jotka rajoittuvat Lahelantielle, on rakennettu vuosina 1950-2000, jolloin liikenne on ollut rauhallista. Nyt isot perävaunulliset rekat kaahaavat Lahelantiellä päivittäin ja melu on jatkuvaa Minttutien asukkaille. Liikenne myös lisää saasteita kiinteistöjen pihoihin. Voisimme kuvitella, että asukkaiden asumisrauhaa parantaisi meluaita välille Alikyläntie-muuntaja Sointulantietä vastapäätä. Minttutien kiinteistöihin on kulku Minttutien kautta."

Päätös

Vammaisneuvosto päätti yksimielisesti lausua seuraavasti:

Yleissuunnittelutyön ensisijaisena tavoitteena tuottaa tietoa alueen asemakaavoitusta varten ja yhteensovittaa laajempia osakokonaisuuksia. Työllä pyritään myös herättämään keskustelua alueen kehittämisestä sekä asettamaan tavoitteita alueen jatkosuunnittelua varten. 

Alueen asumista ja liikkumista suunniteltaessa tulisi erityisesti huomioida ikäihmisten ja sinkkutalouksien kasvava lukumäärä ja heidän asumisensa ja liikkumisensa tarpeet. Asuntoja esteettömyyttä tarvitseville ja ikäihmisille tulisi suunnitella heidän tarpeisiin niin, että ne tukisi heidän kotona-asumista pidempään. Esteettömät yhteiskäyttötilat Lahelanpellon alueella tulee varmistaa tulevassa Lahelan kampuksessa ja selvittää esteettömien yhteiskäyttötilojen mahdollisuutta asuintaloihin. Vammaisneuvoston mielestä yhteiskäyttöisten tilojen, kuten erilaisten harraste-, etätyö- tai työtilojen, rakentaminen on kannatettavaa, sillä ne edistävät luontevasti alueen asukkaiden kohtaamista, yhteisöllisyyttä sekä tukevat kotona asumisen mahdollisuuksia. 

Katu- ja viheralueiden sekä virkistysreittien suunnittelussa on huomioitava esteettömyys ja erityisesti huolehdittava ajoneuvojen ja kevyen liikenteen esteetön kulku. Vammaisneuvosto painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Vammaisneuvoston mielestä tulisi pystyttää meluaita Lahelantielle välille Alikyläntie-muuntaja Sointulantietä vastapäätä. Lahelantien vilkas ja meluava liikenne tullee lisääntymään entisestään Lahelan kampuksen valmistuttua. Vanhimmat talot Minttutiellä, jotka rajoittuvat Lahelantielle, on rakennettu vuosina 1950-2000, jolloin liikenne on ollut rauhallista. Nyt isot perävaunulliset rekat kaahaavat Lahelantiellä päivittäin ja melu on jatkuvaa Minttutien asukkaille. Liikenne myös lisää saasteita kiinteistöjen pihoihin. Voisimme kuvitella, että asukkaiden asumisrauhaa parantaisi meluaita välille Alikyläntie-muuntaja Sointulantietä vastapäätä. Minttutien kiinteistöihin on kulku Minttutien kautta.

Valmistelija

Risto Kanerva, vapaa-aikapalveluiden päällikkö, risto.kanerva@tuusula.fi
Ulla Kinnunen, kulttuuri- ja museotoimenjohtaja, ulla.kinnunen@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja pyytää lausuntoa kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnalta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana.

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelman, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.
 

Suunnittelualueen sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Hyrylän keskustan ja kantatie 45:n länsipuolella Tuusulanjoen laaksossa. Länsi- ja pohjoisreunaltaan alue rajoittuu erillispientalojen asuinkortteleihin, itä- ja eteläosa rajautuu jokilaaksoon ja peltoalueisiin sekä pieneltä osalta Pähkinämäentiehen ja Hyrylän keskustaan. Tavoitteena on Lahelanpellon mahdollinen laajentuminen Lahelanpelto II ja Hyrylän ydintaajaman välillä. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 130 ha.


Sivistyksen lautakuntien lausunto:

Sivistyksen lautakunnat kasvatus- ja sivistyslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteavat yhteisessä lausunnossaan seuraavaa: 

Alueelle suunnitellaan Lahelan monitoimikampusta, jonka sijoittamiselle nähdään tällä hetkellä kaksi eri sijaintivaihtoehtoa.  

Eteläisempi sijainti mahdollistaa paremmat yhteydet Hyrylän keskustaan ja Mikkolan alueelle suunnitellun Lahelanorren kautta. Mikkolan alueen lapset on suunniteltu ohjattavaksi Lahelan monitoimikampukseen.  

Pohjoisempi sijainti palvelee paremmin Paijalan aluetta, josta yläkoululaiset tullaan ohjaamaan Lahelaan Rykmentinpuiston kampuksen pienentämisen myötä. Pohjoisempi sijainti tuo enemmän välimatkaa Riihikallion kampuksen ja Lahelan kampuksen välille, jolloin oppilasvirtojen ohjaaminen Stenbackan, Hernemäentien, Knaapilantien ja Jokitien alueelta Riihikallion kouluun helpottuu, mikäli oppilasvirtoja joudutaan tulevaisuudessa ohjaamaan kyseiseen kouluun. Liikenteen kannalta pohjoisempi sijainti tuo enemmän haasteita etenkin saattoliikenteen vuoksi.

Suunnitelluilla sijainneilla ei ole kampukselle sijoittuvan koulun ja päiväkodin toiminnan kannalta merkittävää vaikutusta. Päätöstä tehtäessä on syytä huomioida edellä mainittujen asioiden ohella myös maaperän vaikutukset rakentamisen kustannuksiin. Kummassakin vaihtoehdoissa on tärkeää mahdollistaa hyvät kevyenliikenteen yhteydet alueelle.  

Ehdotus

Esittelijä

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta päättää

  • antaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Katja Elo, kehittämispäällikkö, katja.elo@tuusula.fi
Markus Torvinen, opetuspäällikkö, markus.torvinen@tuusula.fi
Hannamari Vänni, varhaiskasvatuspäällikkö, hannamari.vanni@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kuntakehityslautakunta on 26.10.2022 päättänyt asettaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman nähtäville ja pyytää lausuntoa kasvatus- ja sivistyslautakunnalta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävillä 3.11.-5.12.2022 välisenä aikana.

Lahelanpellon alue on Hyrylästä länteen sijaitseva alue, joka on alkanut rakentua tiiviimmin 1970-luvun alun jälkeen ja uusimmat alueet Lahelan tien itäpuolella ovat vielä rakenteilla. Kunnanhallitus on 15.12.2008 hyväksynyt Lahelan alueen yleissuunnitelman, jota on tarkoitus päivittää vielä asemakaavoittamattomien alueiden osalta. Yleissuunnitelman päivittäminen on tarpeen, koska alueen maankäytön tavoitteet ovat osittain muuttuneet ja alueella on monia rakentamista rajoittavia tekijöitä, esimerkiksi pehmeä maapohja, arvokkaat luontoalueet sekä pohjavedenottamo. Alueiden rakentaminen edellyttää myös uusia tiejärjestelyjä sekä panostusta kevyen liikenteen, ulkoilureittien ja lähivirkistysalueiden kehittämiseen. Suunnitelman kulmakivi on Lahelan ja Lahelanpellon nykyisten ja tulevien asuinalueiden liittäminen Hyrylän keskustaan. Tarkoituksena on, että päivitettyä yleissuunnitelmaa voidaan käyttää apuna kaavoituksessa ja kunnallistekniikan suunnittelussa.
 

Suunnittelualueen sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Hyrylän keskustan ja kantatie 45:n länsipuolella Tuusulanjoen laaksossa. Länsi- ja pohjoisreunaltaan alue rajoittuu erillispientalojen asuinkortteleihin, itä- ja eteläosa rajautuu jokilaaksoon ja peltoalueisiin sekä pieneltä osalta Pähkinämäentiehen ja Hyrylän keskustaan. Tavoitteena on Lahelanpellon mahdollinen laajentuminen Lahelanpelto II ja Hyrylän ydintaajaman välillä. Suunnittelualueen pinta-ala on n. 130 ha.


Sivistyksen lautakuntien lausunto:

Sivistyksen lautakunnat kasvatus- ja sivistyslautakunta sekä kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta toteavat yhteisessä lausunnossaan seuraavaa: 

Alueelle suunnitellaan Lahelan monitoimikampusta, jonka sijoittamiselle nähdään tällä hetkellä kaksi eri sijaintivaihtoehtoa.  

Eteläisempi sijainti mahdollistaa paremmat yhteydet Hyrylän keskustaan ja Mikkolan alueelle suunnitellun Lahelanorren kautta. Mikkolan alueen lapset on suunniteltu ohjattavaksi Lahelan monitoimikampukseen.  

Pohjoisempi sijainti palvelee paremmin Paijalan aluetta, josta yläkoululaiset tullaan ohjaamaan Lahelaan Rykmentinpuiston kampuksen pienentämisen myötä. Pohjoisempi sijainti tuo enemmän välimatkaa Riihikallion kampuksen ja Lahelan kampuksen välille, jolloin oppilasvirtojen ohjaaminen Stenbackan, Hernemäentien, Knaapilantien ja Jokitien alueelta Riihikallion kouluun helpottuu, mikäli oppilasvirtoja joudutaan tulevaisuudessa ohjaamaan kyseiseen kouluun. Liikenteen kannalta pohjoisempi sijainti tuo enemmän haasteita etenkin saattoliikenteen vuoksi.

Suunnitelluilla sijainneilla ei ole kampukselle sijoittuvan koulun ja päiväkodin toiminnan kannalta merkittävää vaikutusta. Päätöstä tehtäessä on syytä huomioida edellä mainittujen asioiden ohella myös maaperän vaikutukset rakentamisen kustannuksiin. Kummassakin vaihtoehdossa on tärkeää mahdollistaa hyvät kevyenliikenteen yhteydet alueelle.

Ehdotus

Esittelijä

Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi

Kasvatus- ja sivistyslautakunta päättää

  • antaa Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta asiaselostuksen mukaisen lausunnon. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Teija Hallenberg, kaavasuunnitelija, teija.hallenberg@tuusula.fi
  • Annukka Luoderanta, osallisuus- ja hyvinvointikoordinaattori, annukka.luoderanta@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnanhallitus on 30.10.2023 § 410 päättänyt asettaa yleissuunnitelman päivitysehdotuksen nähtäville MRA 30 §:n mukaisesti ja pyytää siitä tarvittavat lausunnot. Lahelan yleissuunnitelman päivitysehdotus on nähtävillä 9.11 -​ 11.12.2023.

Sijainti

Suunnittelualue sijaitsee Tuusulan kunnassa,​ Lahelan alueella. Kohdealue sijoittuu Nahkelantien,​ Koskenmäentien,​ Tuusulanväylän,​ Pähkinämäentien ja Lahelantien väliselle alueelle,​ joka on nykytilassa pääosin maa-​ ja metsätalousaluetta. Alueen pohjois-​ ja länsiosissa sijaitsee nykyisellään myös asuintaloalueita. Alue rajautuu pääasiassa rakennettuihin alueisiin. Lännessä lähimmät rakennetut alueet ovat Haavisto,​ pohjoisessa Autiorinne ja Koskenmäki,​ idässä Hyrylä ja Mikkola sekä etelässä Lahelanniitty. Alueen halki kulkee Tuusulanjoki. Suunnittelualueen nykytilan peltoalue on laajalti viljelykäytössä,​ alueen keski-​ ja eteläosassa on metsäistä aluetta. Suunnittelualueella on harvakseltaan rakennettuja tontteja,​ pääasiassa alueen länsi-​ ja luoteisosassa.

Suunnittelutyön taustat ja tavoitteet

Tuusulan Lahelassa sijaitsevan kaava-​alueen edellinen yleissuunnitelma on vuodelta 2008. Yleissuunnitelma on osin vanhentunut ja osin jo toteutunut. Tämä suunnitelma 
on Lahelan kaava-​alueen yleissuunnitelman päivitys. Suunnitelmassa esitellään tarjouspyynnön mukaiset kolme maan käyttövaihtoehtoa alueelle. Jokaisesta vaihtoehdosta esitetään alueen liikenneverkko,​ korttelirakenne,​ rakennustehokkuus sekä karkeat arviot toteutuskustannuksista. Lahelanpellon alueelle suunnitellaan kaavoitettavaksi uusia pientaloalueita,​ kerrostaloalueita,​ koulurakennus ja kokoojakatuja.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta kiittää Lahelanpellon yleissuunnitelman päivityksen laatijoita erityisesti alueen luontoarvojen, kulttuurimaiseman ja virkistysnäkökulmien huomioimisesta suunnitelmassa. Suunnittelualuetta koskevat Tuusulan yleiskaavan linjaukset 2040 muun muassa pyöräilyn laatu- ja runkoverkosta, viheryhteystarpeista sekä ulkoilureiteistä on huomioitu yleissuunnitelman päivityksessä.

Yleissuunnitelmassa esitetty uusi rantareitti täydentäisi erinomaisesti olemassa olevaa jalankulun ja pyöräilyn reitistöä. Rantareitti parantaisi asukkaiden mahdollisuuksia päästä nauttimaan jokilaakson luonnosta, mikä lisäisi virkistysmahdollisuuksia ja voisi edistää hyvinvointia. Samanaikaisesti on erittäin tärkeää huomioida, että rantareitti ja muut suunnitellut kevyen liikenteen kulkuyhteyksien lisäykset alueella ja erityisesti jokilaaksossa eivät aiheuta esimerkiksi meluhaittoja kasvi- ja eläinkunnalle. Luonnon monimuotoisuuden tukeminen ja vaaliminen on myös osaltaan hyvinvoinnin ja terveyden edistämistä. On hienoa, että tämä huomioidaan yleissuunnitelman päivitysehdotuksessa, jossa Tuusulanjokilaakso ja siihen liittyvät viheralueet on jätetty pitkälti koskemattomiksi ja perinnealueita, kuten vanhoja peltoalueita, pidetään avoimina.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta kannattaa pohjoista vaihtoehtoa Lahelan koulun/ monitoimikampuksen sijoituspaikaksi. Sijaintivaihtoehtojen vertailussa eteläisen vaihtoehdon puolesta ei ole tullut esiin merkittävästi vahvempia perusteluja. Sen sijaan pohjoisemman sijainnin puolesta puhuvat sen varsin hyvä saavutettavuus eri liikkumismuodoilla, tontin parempi rakennettavuus sekä ennen kaikkea eteläistä vaihtoehtoa huomattavasti edullisemmat rakentamiskustannukset.

Alueen asukkaiden, erityisesti lasten ja nuorten, hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kannalta on olennaista, että alueelle vuosia suunniteltu, toimiva ja sisäilmaltaan terve lähikoulu toteutuu. Lahelan kouluhanketta on kuitenkin siirretty useita kertoja vuosia eteenpäin kunnan taloustilanteen ja/tai voimakkaiden investointien vuoksi. Rakentamiskustannuksiltaan lähes kaksi kertaa kalliimman eteläisen sijaintivaihtoehdon suunnittelun jatkaminen ei ole perusteltua.

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta pitää tärkeänä, että Lahelanpellon yleissuunnitelmassa huomioidaan alueen asumisen ratkaisujen monimuotoisuus. Alueen palvelu, erityisesti joukkoliikenneyhteyksiä, tulee kehittää asuinalueen laajentuessa ja asukasmäärän kasvaessa. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta painottaa yhteiskehittämisen tärkeyttä ja asukkaiden mukaan ottamista yleissuunnitelman päivityksen eri vaiheisiin.

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon Lahelan yleissuunnitelman päivitysehdotuksesta.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • antaa asiaselostuksen mukaisen lausunnon Lahelan yleissuunnitelman päivitysehdotuksesta.

Tiedoksi

Kaavoitus