Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta, kokous 12.12.2023

§ 107 Ikäystävällinen asuinympäristö Tuusulan keskustaan -hankkeen konsepti ja loppuraportti

TUUDno-2022-816

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Sara Tallsten

Perustelut

Ikääntyvien asumisen kehittäminen jatkuu Tuusulassa. Ympäristöministeriö on myöntänyt Tuusulan kunnalle rahoitusta ikäystävällisen asuinympäristön kehittämiseksi Tuusulan keskustaan. 
 
Hankkeen tavoitteena on suunnitella keskusta-alueelle ikäystävällinen asuinympäristö,

  • joka tarjoaa ikääntyneille sopivia monipuolisia asumisen ratkaisuja
  • joka aktivoi liikkumaan ja ulkoilemaan
  • josta löytyy kotona asumista tukevia palveluita
  • joka aktivoi ikääntyneen sosiaalisia kontakteja ja osallisuutta sekä tarjoaa yhteisöllistä toimintaa.

Lisäksi hankkeen aikana konseptoidaan tarkemmin ikäystävällistä asumiskorttelia (nk. HYPA-kortteli) Rykmentinpuistoon.
 
Loppukesästä järjestimme kilpailutuksen, jonka aikana valittiin yhteistyökumppaniksi Arkkitehtitoimisto MUUAN Oy työstämään konseptia yhdessä meidän kanssamme.
 
Nyt hankkeelle perustetaan ohjausryhmä, joka tukee ja sparraa konseptin suunnittelussa. 
Ohjausryhmän olisi tarkoitus kokoontua kolmisen kertaa hankkeen aikana. Hanke päättyy 04/2023. 
Ikäihmisten neuvostoa pyydetään nimeämään jäsen hankkeen ohjausryhmään. 

Ehdotus

Esittelijä

Sara Tallsten

Ikäihmisten neuvosto päättää

  • valita edustajan Ikäystävällinen asuinympäristö Tuusulan keskustaan -hankkeen ohjausryhmään.

---

Puheenjohtaja avasi keskustelun. Käydyn keskustelun perusteella ikäihmisten neuvosto päättää yksimielisesti nimetä Leena Mäkelän.

Päätös

Ikäihmisten neuvosto päätti 

  • nimetä Leena Mäkelän ikäihmisten neuvoston edustajaksi Ikäystävällinen asuinympäristö Tuusulan keskustaan -hankkeen ohjausryhmään.

Valmistelija

  • Riikka Uusikulku, hankekehityspäällikkö, riikka.uusikulku@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Ikääntyvien asumisen kehittäminen, Ikäystävällinen asuinympäristö Tuusulan keskustaan -hankkeen konsepti ja loppuraportti

Tuusulan kunta sai rahoituksen ikäystävällisen asuinympäristön kehittämiseksi Ympäristöministeriön Ikääntyneiden asumisen toimenpideohjelmasta keväällä 2022. Ministeriön myöntämä rahoitus hankkeelle oli 60 000 euroa. Hanke päättyi 30.6.2023.

Hankkeen aikana valmistui konsepti ikäystävällisestä asuinkorttelista. Tavoitteena on rakentaa kortteli, joka tarjoaa ikääntyneille sopivia asuntoja. Asuinympäristö on esteetön, ja se aktivoi asukkaita ulkoilemaan ja liikkumaan. Kortteliin on suunniteltu monenlaisia yhteistiloja ja piha-alueita, joissa on mahdollisuus tavata muita asukkaita ja osallistua harrastustoimintaan. Lisäksi korttelin palvelut tuovat helppoutta ja hyvinvointia arkeen. Korttelin asukkaiden lisäksi palveluita käyttävät niin lähiympäristön asukkaat kuin kyläilijätkin.

Ikäystävällisessä asuinkorttelissa kiinnitetään huomiota esteettömiin, helposti löydettäviin ja hyvin opastettuihin reitteihin. Talot erottuvat toisistaan esimerkiksi väreillä, ja oma rappu on helposti tunnistettavissa. Korttelipiha on jaoteltu kolmeen piha-alueeseen: yhdessä oleskeluun ja tapahtumiin keskittyvään palvelupihaan, liikkumista ja puuhastelua tarjoavaan aktiivipihaan ja luontoelämyksiä tuottavaan viherpihaan. Lisäksi korttelissa on monipuolisia yhteistiloja, kuten yhteisöolohuone, yhteiskeittiö, saunan takkahuone, monitoimitila, verstas ja vierashuone. Korttelin sydämenä toimivat ravintola ja respa, joka vastaa korttelin tapahtumista ja palveluista sekä toimii kohtauspaikkana. Tuusulalaiset seniorit ovat osallistuneet aktiivisesti korttelin suunnitteluun.

Ikäystävällinen kortteli sijaitsee Tuusulan keskustassa, Rykmentin puistotien alkupäässä (kortteli 5726). Keskustan kehittyvät palvelut ja toiminnot tukevat ikääntyvien kotona asumista.

Ikääntyneiden määrä kasvaa nopeasti kunnassa lähivuosien aikana. Tuusula on pientalovaltainen kunta, ja moni ikääntynyt asuu omakotitalossa. Senioreille tarvitaan asumista, joka tukee kotona asumista. Ikäystävällinen kortteli voi olla myös monisukupolvinen, ja naapurina voi olla niin nuori perhe kuin palveluasumisen piirissä oleva asukas.

Monet ikääntyneet toivovat voivansa asua kotona mahdollisimman pitkään. Myös ikäihmisten asumista koskevissa uusissa lakimuutoksissa painotetaan kotona asumista. Keski-Uudenmaan hyvinvointialueen palvelujen verkostosuunnitelmassa ympärivuorokautisen palveluasumisen osuutta vähennetään.

Talven 2023-2024 aikana konseptia ikäystävällisestä asuinkorttelista esitellään mahdollisille toteuttajatahoille ja palveluntuottajille. Senaatti-kiinteistöjen järjestämä tontinluovutuskilpailu on parhaillaan käynnissä ikäystävällisessä asuinkorttelissa.

Lisäksi Tuusulan kunta osallistuu Tampereen yliopiston ja ARAn koordinoimaan Tulevaisuuden senioriasuminen -hankkeeseen, joka on käynnissä 2023-2025.

Lisätiedot: hankekehityspäällikkö Riikka Uusikulku, p. 040 314 3040

Ehdotus

Esittelijä

  • Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  •  merkitä tiedoksi hankkeen loppuraportin ja konseptin ikäystävällisestä asuinkorttelista.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  •  merkitä tiedoksi hankkeen loppuraportin ja konseptin ikäystävällisestä asuinkorttelista.