Kuntakehityslautakunta, kokous 14.2.2024

§ 15 Vallunlenkki asemakaavamuutos, kaava nro 3662, ehdotuksen nähtäville asettaminen

TUUDno-2023-1352

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Vili Lustman, asemakaavasuunnittelija, vili.lustman@tuusula.fi

Perustelut

Perustelut

Kaavoitussuunnitelma ja kaavoituksen työohjelma

Kunnanvaltuusto hyväksyy vuosittain joulukuussa kaavoitussuunnitelman neljän vuoden jaksolle. Tämän jälkeen seuraavan vuoden alussa kunnanhallitus hyväksyy alkavan vuoden kaavoituksen työohjelma, jonka edistymistä seurataan osavuosikatsausten yhteydessä. Kaavoitussuunnitelman ja kaavoituksen työohjelman tavoitteena on ohjata kaavoituksen palvelualueen toimintaa ja kaavatöihin vaikuttavien luottamuselinten päätöksentekoa niin, että hankeluettelosta ensisijaisiksi nostetut hankkeet etenevät mahdollisimman nopeasti ja että niiden valmisteluun kohdennetaan ensisijaisesti resursseja.

Kumppanuuskaavoitushankkeissa laaditaan hakijan ja kunnan välille kaavoituksen käynnistämissopimus, kun hanke on todettu I-prioriteetin hankkeeksi eli ns. kärkihankkeeksi. Käynnistämissopimuksen hyväksymisen jälkeen kaavahanke käynnistyy.

Asemakaavamuutos

Tuusulan kunnan ja Suomen valtion (Senaatti-kiinteistöt) kesken on neuvoteltu valtion tarpeesta saada sijoitettua Tuusulaan uusi ulkomaalaisten säilöönottoyksikkö Maahanmuuttovirastolle. Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikön sopivaksi sijoituskohteeksi on neuvotteluissa todettu Vallun työpaikka-alueen kunnan omistamien kiinteistöjen 858-409-1-23, 858-409-2-390, 858-409-2-362 ja 858-409-1-100 alueet.

Uudisrakennus sisältäisi modernin säilöönottoyksikön toiminnallisuudet noin 90:lle säilöön otetulle henkilölle ja noin 60 yksikön työntekijälle. Yksikkö edellyttää noin 11 000 m2 aidattua tonttia, johon sijoittuisi noin 6000 k-m2 kolmikerroksinen rakennus ja piha- ja pysäköintialueet.

Hankkeen toiminta, sen edellyttämä tonttitehokkuus sekä kerroskorkeus ei vastaa korttelin lainvoimaista asemakaava ja täten on tarpeen tutkia hankkeen sijoittuminen asemakaavamuutoksella. Vallun työpaikka-alue on pääosin rakentamaton.

Kaavatilanne

Alueella on voimassa Vallun työpaikka-alueen (nro 3553) asemakaava, joka sai lainvoiman 9.12.2015. Korttelialueet on merkitty teollisuusrakennusten korttelialueeksi, merkinnällä TY-14. Alueelle saa rakentaa ympäristöhäiriötä aiheuttamattomia teollisuus- ja varastorakennuksia sekä toimistorakennuksia.

Lisäksi kullein rakennuspaikalle saa rakentaa yhden enintään 100 h-m2 kokoisen asunnon korttelin käyttötarkoituksen mukaiselle toiminnalle ja kiinteistön hoidolle välttämätöntä henkilökuntaa varten. Asuntoa varten on järjestettävä muusta toiminnasta erotettu piha leikkiä ja oleskelua varten. Pihaa on oltava vähintään 100 m2 asuntoa kohti. Asuntoon on järjestettävä turvallinen huolto- ja asiointiliikenteestä erotettu käynti. Asunnon parvekkeen tai pihan melutaso tulee olla päiväsaikaan (klo 7-22) enintään 55 dB(A) ja yöaikaan enintään 45 dB(A). Ulkovarastointialueet ja katokset on aidattava niin, että varastoitava materiaali ei haitallisesti näy kadulle, virkistysreiteille tai naapuritonttien käyttöpihojen suuntaan.

Autopaikkoja on varattava seuraavasti: toimistotilat 1 ap/ 50 k-m2, teollisuus- ja varastotilat 1 ap/ 100 k-m2, asunnot 2 ap/asunto. Autopaikat on erotettava muusta piha-alueesta istutuksilla.

Jokaisen rakennuspaikan pinta-alasta vähintään 10% tulee olla puilla ja pensailla istutettavaa aluetta, jota saa hyödyntää hulevesien käsittelyyn. Kullakin rakennuspaikalla tulee olla rajaojat tai hulevesien käsittelyyn varattua allastilavuutta 1m3 kutakin pinnoitettua 100 m2 kohden.

Harkinta

Vallun työpaikka-alueen asemakaava on ollut lainvoimainen loppuvuodesta 2015 lähtien. Työpaikka-alue on tällä hetkellä pääosin rakentamaton. Yritystonttien kysyntä suhteessa teollisuusrakennusten korttelialueen (TY-14) laajuuteen (n. 17 hehtaaria ja 66 000 k-m2 työpaikkarakentamista) mahdollistaa alueen käyttämisen muuhun, alueelle sopivaan käyttötarkoitukseen. Kaavamuutoksen jälkeen alueesta jää suurin osa kaavan nykyiseen käyttötarkoitukseen.

Työpaikka-alueiden kehittäminen ja työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen ovat keskeisiä valtuustokauden strategisia tavoiteita (Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä). Hanke tarjoaa merkittävän määrän työpaikkoja sen tarvitseman maa-alueen kokoon nähden.

Ottaen huomioon Jokelan Vallun työpaikka-alueen rakentumisen edistäminen ja Suomen valtion tarpeet on perusteltua käynnistää asemakaavan muutosprosessi ja nostaa hanke kaavoituksen työohjelmaan 2023 (kärkihankkeeksi).

Ehdotus

Esittelijä

Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää ehdottaa kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus päättää

  • lisätä Vallunlenkki, kaava nro 3662 asemakaavamuutoksen kaavoituksen työohjelmaan 2023
  • käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty.

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Vili Lustman, asemakaavasuunnittelija, vili.lustman@tuusula.fi

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • lisätä Vallunlenkki, kaava nro 3662 asemakaavamuutoksen kaavoituksen työohjelmaan 2023
  • käynnistää kaavamuutoksen valmistelun, kun kaavoituksen käynnistämissopimus on hyväksytty.

 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Vili Lustman, asemakaavasuunnittelija, vili.lustman@tuusula.fi

Perustelut

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Vallun työpaikka-aluetta Tuusulan Jokelan suuralueella. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikön sijoittaminen alueelle. Työpaikka-alueiden kehittäminen ja työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen ovat keskeisiä valtuustokauden strategisia tavoitteita (Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä).

Kaavaratkaisu on tehty Senaatti-kiinteistöjen hakemuksen johdosta ja kaavaratkaisun sisältö on neuvoteltu hakijan kanssa. Tuusulan kunta on tehnyt kumppanuuskaavoitussopimuksen kaavatyöstä hakijan kanssa. 

Asemakaavamuutoksella muutetaan osa olevan työpaikka-alueen korttelia 6023 säilöönottoyksikön sijoittamisen mahdollistavaksi säilöönottoyksikön korttelialueeksi (E-3), jossa sallittu kerrosluku nousee kahdesta kolmeen sekä poistetaan maanalaisen johdon varaus tarpeettomana.

Asemakaavan korttelialueille on määrätty tehokkuusluku e=0,40. Tämä vastaa noin 6 524 kerrosalaneliömetriä säilöönottoyksikön korttelialueella ja 4 573 kerrosalaneliömetriä teollisuusrakennusten korttelialueella. Alueella sallitun kokonaisrakennusoikeuden määrä ei muutu aiempaan vuonna 2015 lainvoiman saaneeseen Vallun työpaikka-alueen (nro 3553) asemakaavaan nähden.

Asemakaavamuutos mahdollistaa noin 90 uuden työpaikan sijoittumisen alueelle, joista noin 70 toisi säilöönottoyksikkö.

Koko kaavamuutosalue on kunnan omistama. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle mainittavia kustannuksia. Kaavamuutosalue sijaitsee jo rakennetun julkisen kadun varressa ja olevien kunnallistekniikan linjojen läheisyydessä, joten kaavan tultua lainvoimaiseksi kaavaratkaisun toteuttaminen voi alkaa nopeasti.

Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävillä 24.8.–22.9.2023 ja siitä esitettiin viranomaisilta viisi lausuntoa ja muilta osallisilta kuusitoista mielipidettä. Osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta järjestettiin kaikille avoin asukastilaisuus Jokela-talon Jokela-salissa 5.9.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Anne Olkkola, kaavoituspäällikkö, anne.olkkola@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta päättää

  • hyväksyä Vallunlenkki asemakaavamuutos, kaava nro 3662, osallistumis- ja arviointisuunnitelman mielipiteisiin ja lausuntoihin laaditut vastineet
  • ehdottaa kunnanhallitukselle, että

KUNNANHALLITUS päättää

  • asettaa Vallunlenkki asemakaavamuutos. kaava nro 3662, ehdotuksen MRA 27 §:n mukaisesti nähtäville muistutusten ja lausuntojen esittämistä varten

 

Lisäksi kuntakehityslautakunta päättää 

  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.