Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta, kokous 16.1.2024

§ 9 Mäntsälän Lemmikkilehto Oy, hallintopakkoasian käsittelyn päättäminen

TUUDno-2018-1096

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Natalia Heikkilä, ympäristötarkastaja

Perustelut

Asia

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt Mäntsälän Lemmikkilehto Oy:lle ympäristöluvan 11.10.2016 § 139 koskien hevosten, lemmikki- ja pieneläinten tuhkausta ja hautapaikkaa. Ympäristölupa on lainvoimainen. Ympäristöluvan lupamääräyksen 11 mukaan toiminnanharjoittajan on toimitettava Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle vuosittain maaliskuun loppuun mennessä edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto.

Sijainti

Toiminta sijoittuu Mäntsälän kunnan Mäntsälän kylän tilalle Lemmikkilehto RN:o 505-407-16-105, osoitteessa Poikkimetsäntie 1, 04600 Mäntsälä.

Asian käsittely

Valvontaviranomainen ei ole vastaanottanut vuosiyhteenvetoa 2019 määräaikaan mennessä.

Toiminnanharjoittajalle on toimitettu 15.6.2020 päivätty kehotus koskien vuosiraportin 2019 toimittamista. Toiminnanharjoittajaa on samalla kuultu ympäristönsuojelulain (527/2014, YSL) 175 §:n mukaisen määräyksen antamisesta ja uhkasakkolain (1113/1990) mukaisen tehosteen asettamisesta.

Toiminnanharjoittaja ei antanut asiassa vastinetta määräaikaan 10.7.2020 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Katariina Serenius

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää antaa Mäntsälän Lemmikkilehto Oy:lle ympäristönsuojelulain 175 § mukaisen määräyksen:

Päävelvoite

Toiminnanharjoittajan on toimitettava vuoden 2019 vuosiraportti kahden (2) kuukauden kuluessa tämän määräyksen tiedoksisaannista. Vuosiraportissa tulee olla ympäristöluvan (11.10.2016 § 139) lupamääräyksen 13 mukaiset tiedot.

Tehoste

Päävelvoitteen noudattamiseksi Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta asettaa ympäristönsuojelulain 184 §:n ja uhkasakkolain 6 §:n mukaisen kiinteän 1 000 euron uhkasakon.

Päätöksen noudattaminen

Tätä hallintopakkomääräystä on noudatettava muutoksenhausta huolimatta, jollei muutoksenhakuviranomainen toisin päätä (ympäristönsuojelulaki 200 §).

Perustelut

Oikeusohjeet

YSL:n 6 §:n mukaan toiminnanharjoittajan on oltava selvillä toimintansa ympäristövaikutuksista, ympäristöriskeistä ja niiden hallinnasta sekä haitallisten vaikutusten vähentämismahdollisuuksista (selvilläolovelvollisuus).

Ympäristölupamääräyksen 13 mukaan luvan saajan on vuosittain maaliskuun loppuun mennessä toimitettava Keski-Uudenmaan ympäristökeskukseen vuosiyhteenveto, josta käy ilmi vähintään seuraavat tiedot:

  •  tuhkatuista eläimistä (eläinten laatu ja määrä)
  •  polttouunien käyttöajoista (erikseen pieni ja iso uuni)
  •  mahdollisista toimintahäiriöistä, nuohouksista ja huolloista
  •  muodostuneista jätteistä ja niiden määristä sekä toimituskohteista
  •  polttoöljyn kulutuksesta

YSL:n 175 §:n mukaan valvontaviranomainen voi kieltää sitä, joka rikkoo ympäristönsuojelulakia taikka sen nojalla annettua säännöstä tai määräystä, jatkamasta tai toistamasta säännöksen tai määräyksen vastaista menettelyä taikka määrätä asianomaisen täyttämään muulla tavoin velvollisuutensa. YSL:n 184 §:n mukaan viranomainen voi tehostaa antamaansa kieltoa tai määräystä uhkasakolla.

YSL:n 185 §:n mukaan ennen tässä luvussa tarkoitetun määräyksen antamista viranomaisen on varattava sille, jota määräys koskee, tilaisuus tulla kuulluksi asiassa siten kuin hallintolaissa säädetään. Tarvittaessa on kuultava myös muita asianosaisia, muita valvontaviranomaisia, lupaviranomaista ja yleistä etua valvovia viranomaisia.

Tosiseikat

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on myöntänyt Mäntsälän Lemmikkilehto Oy:lle ympäristöluvan 11.10.2016 § 139 koskien eläinten tuhkausta. Ympäristölupa on lainvoimainen. Ympäristöluvan lupamääräyksen 13 mukaan toiminnanharjoittajan on toimitettava edellistä vuotta koskeva vuosiyhteenveto Keski-Uudenmaan ympäristökeskukselle maaliskuun loppuun mennessä.

Toiminnanharjoittaja ei ole toimittanut ympäristöluvassa 11.10.2016 § 139 velvoitettua vuosiraporttia vuoden 2019 osalta valvontaviranomaiselle eikä jättänyt vastinetta annettuun määräaikaan mennessä.

Sovelletut oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014, YSL): 6, 52, 62, 175, 184, 185, 200 §;

Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen toimintasääntö (Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta 11.2.2020 § 15);

Uhkasakkolaki (1990/1113): 6 §

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

  • Tuuli Kuisma, ympäristötarkastaja, tuuli.kuisma@tuusula.fi

Perustelut

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta on päätöksellään 18.8.2020 § 86 antanut Mäntsälän Lemmikkilehto Oy:lle ympäristönsuojelulain (527/2014) mukaisen velvoittavan määräyksen koskien vuoden 2019 vuosiraportin toimittamista. Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta antoi seuraavan päävelvoitteen:

Toiminnanharjoittajan on toimitettava vuoden 2019 vuosiraportti kahden (2) kuukauden kuluessa tämän määräyksen tiedoksisaannista. Vuosiraportissa tulee olla ympäristöluvan (11.10.2016 § 139) lupamääräyksen 13 mukaiset tiedot.

Määräyksen tehosteeksi ympäristölautakunta asetti ympäristönsuojelulain 184 §:n ja uhkasakkolain 6 §:n mukaisen kiinteän 1 000 euron uhkasakon.

Mäntsälän Lemmikkilehto Oy toimitti vuoden 2019 vuosiraportin 18.9.2020.

Ehdotus

Esittelijä

  • Marjo Alho, ympäristövalvontapäällikkö, marjo.alho@tuusula.fi

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunta päättää

  • lopettaa hallintopakkopäätöstä (18.8.2020 § 86) koskevan valvonta-asian käsittelyn.
     

Perustelut

Keski-Uudenmaan ympäristölautakunnan antamaa päävelvoitetta on noudatettu.

Sovellettavat oikeusohjeet

Ympäristönsuojelulaki (527/2014): 175, 179, 184, 185 §

Hallintolaki (434/2003): 54, 57, 59 §

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Päätösote ja valitusosoitus: kirje/ Mäntsälän Lemmikkilehto Oy
Uhkasakkolain 19 §:n mukainen rekisteröinti / Maanmittauslaitos

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

VALITUSVIRANOMAINEN

Tähän päätökseen saa hakea valittamalla muutosta Vaasan hallinto-oikeudelta. Asian käsittelystä perittävästä maksusta valitetaan samassa järjestyksessä kuin pääasiasta.

VALITUSAIKA

Määräaika valituksen tekemiselle on kolmekymmentä (30) päivää tämän päätöksen tiedoksisaannista. Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Tavallinen tiedoksianto

  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä tai kuulutuksen julkaisemisesta viranomaisen verkkosivuilla.
  • Päätöksen katsotaan tulleen viranomaisen tietoon kuitenkin kirjeen saapumispäivänä.
  • Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianomaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä.

Todisteellinen tiedoksianto

  • Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon sinä päivänä, jona päätös on luovutettu asianosaiselle tai hänen lailliselle edustajalleen.
  • Postitse saantitodistusta vastaan lähetetystä asiakirjasta katsotaan asianosaisen saaneen tiedon saantitodistuksen osoittamana aikana.
  • Käytettäessä todisteellista sähköistä tiedoksiantoa päätös katsotaan annetun tiedoksi, kun asiakirja on noudettu viranomaisen osoittamalta palvelimelta, tietokannasta tai muusta tiedostosta.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

VALITUSOIKEUS on:

  • asianosaisella
  • rekisteröidyllä yhdistyksellä tai säätiöllä, jonka tarkoituksena on ympäristön-, terveyden- tai luonnonsuojelun taikka asuinympäristön viihtyisyyden edistäminen ja jonka toiminta-alueella kysymyksessä olevat ympäristövaikutukset ilmenevät
  • toiminnan sijaintikunnalla ja muulla kunnalla, jonka alueella toiminnan ympäristövaikutukset ilmenevät
  • valtion valvontaviranomaisella ja vaikutusalueen kunnan ympäristönsuojeluviranomaisella
  • muulla asiassa yleistä etua valvovalla viranomaisella.

VALITUSVIRANOMAINEN

Valituskirjelmä liitteineen on toimitettava Vaasan hallinto-oikeudelle.

Vaasan hallinto-oikeuden kirjaamon yhteystiedot

käyntiosoite:                        Korholmanpuistikko 43
postiosoite:                          PL 204, 65101 Vaasa
puhelin:                                029 56 42780
faksi:                                    029 56 42760
sähköposti:                          vaasa.hao@oikeus.fi
sähköinen asiointipalvelu:   https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet#/
aukioloaika:                         maanantaista perjantaihin kello 8.00 – 16.15.

VALITUKSEN MUOTO JA SISÄLTÖ

Vaasan hallinto-oikeudelle osoitettu valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimuksen perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Valituskirjelmään on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

OIKEUDENKÄYNTIMAKSU

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm

PÖYTÄKIRJA

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää Keski-Uudenmaan ympäristökeskuksen kirjaamosta.

Postiosoite:                            PL 60, 04301 Tuusula             
Käyntiosoite:                          Hyrylänkatu 8 C, Tuusula, 4. krs
Sähköpostiosoite:                  yaktoimisto@tuusula.fi
Puhelinnumero:                     (09) 87181 (vaihde)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9.00 – 15.00.

Asianosaiselle lähetettävään valitusosoitukseen merkitään lähettämispäivä:

Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi kirjeellä, joka on lähetetty ____________________

Päätös on annettu asianosaiselle tiedoksi sähköpostilla, joka on lähetetty suoraan tietojärjestelmästä (lähetyspäivä näkyy saatteessa).