Tekninen lautakunta, kokous 21.8.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 68 Yksityistieavustukset 2018, myöhästynyt hakemus

TUUDno-2017-1347

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

YKSITYISTIEAVUSTUKSET 2018

Yksityistielain 95 §:n mukaan kunta päättää sen varoista yksityisen tien tienpitoon myönnettävistä avustuksista, avustuksen ehdosita ja käytön valvonnasta samoin kuin yksityisen tien tekemisen tai kunnossapidon ottamisesta kokonaan tai osaksi kunnan suoritettavaksi.

Tuusulan kunta on varannut vuoden 2018 yksityistieavustuksiin 76 500 euroa. Avustuksien jaossa kunta huomioi tien pituuden, kunnossapidon avustusluokan ja käytettävissä oleva määrärahat. Kunnossapidon avustusluokka määräytyy Tiehallinnon julkaisun Yksityisteiden valtionavustukset, avustusmenettelyn käsikirjan mukaan.

Käytetyt yksityisteiden kunnossapitoluokkien laskennalliset maksut €/km ovat seuraavat.

- luokka 1          1 150 €

- luokka 2          1 000 €'

- luokka 3             850 €

- luokka 4            700 €

Yksityisteiden kunnoassapitoavustuksanomuksien on tullut yhteensä 114 tiekunnalta.

Kuntakehityksen ja tekniikan toimiala esittää, että vuonna 2018 kunnossapitoavustuksiin varattu 76 500 määräraha jaettaisiin seuraavasti:

Yksityistieavustuksiin varatusta summasta 76 500 € jaetaan niille 114 yksityistieavustusta hakeneelle tienhoitokunnalle niin, että kullekin tienhoitokunnalle myönnetään 59,73 % kunnossapitokuokan laskennallisista keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista yhteensä 76 480 €.

Ehdotus

Esittelijä

Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää, että

  • tienhoitokunnille maksetaan kunnossapitoavustusta esitetyn liitteen mukaisesti
     
  • avustukset maksetaan heinäkuun 2018 loppuun mennessä.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

 

Jäsenet Lassi Lemmelä ja Raimo Stenvall ilmoittivat olevansa esteellisiä tiehoitokuntien jäseninä ja poistuivat kokouksesta tämän asian käsittelyn ajaksi. Varapuheenjohtaja Marjut Kylliäinen toimi puheenjohtajana tämän asian käsittelyn ajan.

Valmistelija

  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Tuusulan kunta on varannut vuoden 2018 yksityistieavustuksiin 76 500 euroa. Yksityistieavustuksiin varatusta summasta 76 500 euroa jaettiin niille 114 yksityistieavustusta hakeneelle tiehoitokunnalle niin, että kullekin tiehoitokunnalle myönnettiin 59,73 % kunnossapitoluokan laskennallisista keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista yhteensä 76 480 euroa. Yksityistieavustusmääräraha ei näin ollen ole enää jäljellä.

Fastintien ja Sydänmaantie -tiehoitokuntien sihteeri on jättänyt seuraavan jälkikäsittelypyynnön 18.6.2018 yksityistieavustuksiin:

"Fastintie on Kellokoskella sijaitseva Tuusulan pohjoisin tie, joka alkaa Linjatien länsipäästä ja päättyy Kaukasten kylään Kivistöntielle. Fastin metsätien tiekunnassa on n. 60 osakasta. Tiehoitokunnan asiat on hoidettu pääasiassa parin henkilön talkootyönä. Hoitokuntaan on ollut erittäin hankalaa saada jäseniä ja toisaalta tieisännöinnin hankkiminen ostopalveluna on sen kustannusten vuoksi ollut hankala saada läpi.

Fastin metsätien yksityistieavustus vuodelle 2018 harmillisesti jäänyt hakematta. Pitkäaikainen puheenjohtajamme on aina avustukset omatoimisesti hoitanut ja nyt kun asiasta ei ole erillistä kirjettä tai muuta muistutusta hänelle tullut, on hakemuksen jättö unohtunut. Kunnan avustus on ollut elintärkeä tekijä tien liikennekelpoisuuden varmistamisessa. Puheenjohtajamme on käynyt tuomassa hakemuksen viime perjantaina.

Pyydämme, että tekninen lautakunta käsittelee pahasti myöhässä toimitetun hakemuksemme ja sen avulla voimme pitää tien käyttökunnossa suunnitellusti. Tiehoitokunnan toiminnan varmistaminen on tulevan vuosikokouksemme asialistalla ja pidämme huolen, että jatkossa asioiden hoitaminen ei ole yhden henkilön varassa.

Hän on puheenjohtajana myös Sydänmaantie-tienhoitokunnassa, jossa on päässyt tapahtumaan sama tilanne."

Avustukset määräytyvät tien pituuden ja kunnossapitoluokan mukaan:

  • Fastintien tiekunnan kunnossapitoluokka on 2 ja tien pituus 4,45 km. Avustus olisi ollut yhteensä 2 658 euroa kunnan 59,73 % avustuksen mukaan laskettuna.
  • Sydänmaantien tiekunnan kunnossapitoluokka on 4 ja tien pituus 1,4 km. Avustus olisi ollut yhteensä 585 euroa kunnan 59,73 % avustuksen mukaan laskettuna.

VASTINE:

Tekninen lautakunta on 17.12.2014 päättänyt muuttaa yksityistieavustusten hakumenettelyä alla olevan perustelutekstin mukaiseksi. Uusi hakukäytäntö on otettu käyttöön kokonaisuudessaan vuoden 2016 yksityistieavustuksia haettaessa.

"137 § YKSITYISTIEAVUSTUSTEN HAKUMENETTELYN MUUTTAMINEN

TL § 137/17.12.2014  Yksityistieavustusten hakumenettely on vuodelta 1989 ja osaltaan se perustuu 25 vuoden takaisiin budjettiaikatauluihin ja toimintamalleihin.

Poimintoja teknisen lautakunnan 10.5.1989 § 131 päätöksen asiatekstistä koskien yksityistieavustuksia:

- yksityistieavustuksiin osoitetusta määrärahasta varataan enintään 20 % rakentamisavustuksiin ja loppuosa eli vähintään 80 % kunnossapitoavustuksiin

- Avustusta maksetaan 90 % kyseisen kunnossapitoluokan keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista vähennettynä mahdollisella valtion avustuksella. Tekninen lautakunta vahvistaa vuosittain nämä keskimääräiset kunnossapitokustannukset

- jos laskettujen kunnossapitoavustusten kokonaismäärä ylittää jäljellä olevan määrärahan, kaikkia kunnossapitoavustuksia vähennetään samassa suhteessa niin, ettei talousarviomäärärahaa ylitetä

- sekä rakentamis- että kunnossapitoavustusta haetaan kirjallisella lomakkeella

- seuraavaa kalenterivuotta koskevat hakemukset toimitetaan kuntaan edellisen vuoden loppuun mennessä

- kunnossapitoavustukset maksetaan tiekunnille kesäkuun loppuun mennessä

- rakennustoimisto (nyk. tekninen toimi) on postittanut hakemukset tiekunnille hyvissä ajoin ennen kalenterivuoden loppua

Yksityistieavustusten maksaminen on riippuvainen kunnan vuosibudjetista, eikä niitä voida päättää ennen budjetin vahvistamista. Avustukset maksetaan vuosittain kesäkuun loppuun mennessä, joten ei ole tarvetta saada avustushakemuksia käsiteltäväksi ennen vuoden vaihdetta.

Kuntastrategiaan pohjautuen yhtenä asiakaspalvelun kehittämistoimenpiteenä on sähköisen asioinnin lisääminen, mitä voitaisiin käyttää myös yksityistieavustusten hakumenettelyssä.

Muutosehdotuksia yksityistieavustusten hakumenettelyyn:

- avustusta maksetaan kyseisen yksityistien kunnossapitoluokan mukaisista keskimääräisistä kunnossapitokustannuksista vähennettynä mahdollisella valtion avustuksella kulloinkin talousarvioon varatun määrärahan puitteissa.

- tekninen lautakunta vahvistaa vuosittain nämä keskimääräiset kunnossapitokustannukset päättäessään yksityistieavustusten jakamisesta

- sekä rakentamis- että kunnossapitoavustusta haetaan ensisijaisesti sähköisesti lomakkeella, mutta myös perinteinen paperilomakkeelle tehty anomus kelpuutetaan

- kuluvaa kalenterivuotta koskevat hakemukset tulee tehdä kyseisen vuoden helmikuun loppuun mennessä. Myöhästyneitä hakemuksia ei käsitellä.

- avustusten hakemisajankohdasta tiedotetaan hakuajan alussa kunnan verkkosivuilla sekä paikallisessa sanomalehdessä

- kunta ei postita, muuten kuin erikseen tilattaessa, yksityistieavustuksen hakukaavakkeita

Muutosesitykset avustusten hakumenettelyyn koskevat pelkästään avustusten hakulomakkeiden toimittamista hakijoille, hakuajankohtaa sekä tiedottamista. Avustusten jakoperiaatteet sekä päätökset tehdään kuten ennenkin.

Vuoden 2015 avustusten hakupaperit toimitetaan vuoden 2015 alussa perinteisesti paperiversioina tiekuntien puheenjohtajille uudesta toimintatavasta kertovan tiedotteen kanssa.

Muutoksesta tiedotetaan tiekuntia kirjeitse ja Tuusulan kunnan verkkosivuilla."


Budjetoidut avustusmäärärahat on jaettu teknisen lautakunnan kokouksessa 15.5.2018 niiden tiehoitokuntien kesken, jotka olivat jättäneet avustushakemuksen määräaikaan 28.2.2018 mennessä. Avustusten myöntäminen jälkikäteen johtaisi talousarvioon varattujen määrärahojen ylittymiseen ja loisi ennakkotapauksen hyväksyä jatkossakin myöhästyneet hakemukset. Tämä johtaisi käytännössä avustusten jatkuvaan hakumahdollisuuteen, jolloin koko avustusten jakojärjestelmä ja sen budjetointi tulisi muuttaa kokonaisuudessaan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää ettei yksityistieavustusta makseta Fastintien ja Sydänmaantien tiehoitokunnille asiaselostuksen mukaisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Fastintien ja Sydänmaantien tiehoitokunnat, Jari Huttunen, Päivi Värjymaa, Keijo Salminen, Antti Kyynäräinen, Matti Karppi