Tekninen lautakunta, kokous 13.6.2017

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 94 Tuusulan ostaman joukkoliikenteen kilpailuttaminen

TUUDno-2017-327

Valmistelija

  • Jukka-Matti Laakso, liikenneinsinööri, jukka-matti.laakso@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Linjojen 64, 67 ja 974 sekä Sampo -liikenteen hankinta vuosille 2015–2016 sisältää option sopimusten jatkamisesta koko vuodelle 2017 sekä vuodelle 2018 kahdessa noin puolen vuoden jaksossa (1.1.2018-30.6.2018 ja 1.7.2018-31.12.2018). Aiemmin on tehty päätös vuotta 2017 koskevan option käyttämisestä. Tällä hetkellä on ajankohtaista käsitellä sopimusten jatkaminen vuodelle 2018.

Tuusulan kunta liittyy HSL:een 1.1.2018. Joukkoliikenneyksikkö on käynyt keskustelua sopimustilanteesta HSL:n edustajien kanssa. HSL:n esitys on, että sisäisessä liikenteessä käytettäisiin sopimusten mahdollistamat optiot koko vuoden 2018 osalta. Näin rytmitettäisiin HSL:n Tuusulaa koskevia liikennehankintoja tarkoituksenmukaisella tavalla. Samalla on todettu, että tässä vaiheessa vuotta 2017 ei ole vielä valmisteltu liikenteen ostosopimusten kannalta riittävällä yksityiskohtaisuudella Tuusulan HSL-liittymisen mukanaan tuomia matkalippujen muutosasioita. Lippujen kelpoisuudesta sopimusten kohteena olevassa Tuusulan sisäisessä liikenteessä tulee vielä sopia erikseen kunnan, HSL:n ja liikennöitsijän kesken myöhemmin vuoden 2017 aikana.

Joukkoliikenneyksikön näkökulmasta sopimusten optioiden käyttäminen vuoden 2018 osalta on myös tarkoituksenmukaista. Mm. tulevien vuosien liikenteen järjestelyjen suunnitteluun HSL-jäsenkuntana saadaan näin aikaa ennen seuraavien hankintojen toteuttamista.

Seuraavassa on esitetty lyhyet tilannekatsaukset sopimusten kattamasta liikenteestä.

Linjan 64 (Hyrylä–Rusutjärvi–Rannikonmäki & vastasuunta) tarve on vakaa. Linja palvelee kouluvuoden aikana vilkkainta arkiliikennettä Rusutjärven alueen ja Hyrylän välillä sekä Rusutjärven koulun oppilaiden matkustusta.

Linjan 67 (Hyrylä–Lahela–Myllykylä–Riihikallio–Hyrylä ja Hyrylä–Riihikallio–Myllykylä–Lahela–Hyrylä) toimii alueella, jossa muu liikennöinti on paikallisessa mittakaavassa vilkasta. Linjan 67 reittikäytäviä palvelevassa seutuliikenteessä tulee todennäköisesti tapahtumaan muutoksia kesän 2018 jälkeen, mutta yksityiskohdista ei ole vielä tietoa. Nykymuotoisen linjan 67 tarpeen paikallisessa koulu- ja asiointimatkustuksessa katsotaan edelleen olevan olemassa kesään 2018 asti. Tämän jälkeen on mahdollista, että linjan 67 liikennettä sovitellaan seutuliikenteen kanssa uudelleen sopimuksen mahdollistamissa puitteissa.

Linja 974 (Hyrylä–Riihikallio–Vallinoja–Korso & vastasuunta) kulkee Fallbackantien osalta reitillä, jossa Tuusulan alueella ei ole muuta linja-liikennepalvelua. Linjalla on merkitystä Hyrylän ja Sulan työpaikka-alueiden työmatkaliikenteelle, mutta myös mm. Riihikallion kouluun liittyvälle koulumatkaliikenteelle. Nykyisin linjalla tehtävien HSL-alueen (Vantaa) U-liikennenousujen määrä on linjan matkustukselle merkittävä ja HSL:n niistä maksama nousukorvaus laskee linjan liikennöinnin korvauskustannuksia. Matkustus linjalla kasvanee, mahdollisesti selvästikin, HSL-liittymisen ja lippujärjestelmämuutosten myötä.

Sampo-liikenne kattaa kutsuohjatun liikennöinnin kunnan alueella sekä linjatunnuksilla 62 (Hyrylä-Ristikivi) ja 63 (Hyrylä-Paijala-Järvenpää ras) ajettavat reittiliikenteen vuorot. Kolmen auton Sampo -kalustolla tarjotaan liikennöintiajan puitteissa kohtuullinen kutsuohjattu palvelutaso kunnan alueella yhteysväleillä, joilla linjaliikennettä ei ole tai se ei sovellu matkalaisten kulkumuodoksi. Sampo-palvelulla on edelleen merkittävä rooli vastattaessa mm. tiettyihin sosiaali- ja terveystoimen asiakkaiden kuljetustarpeisiin.

Vuonna 2016 ko. liikenteen hankinnan nettokustannukset Tuusulan kunnalle ovat olleet yhteensä noin 541 350 € (alv 0). Kokonaisuudessaan tarkasteltavassa liikenteessä tehtiin vuonna 2016 noin 84 500 matkaa:

  • Linja 64: noin 50 400 € (alv 0 %), noin 13 700 matkaa
  • Linja 67: noin 94 000 € (alv 0 %), noin 10 400 matkaa
  • Linja 974: noin 71 800 € (alv 0 %), noin 36 900 matkaa
  • Sampo-liikenne: noin 325 150 € (alv 0 %), noin 23 530 matkaa

Liikennöinnistä liikennöitsijälle maksettava korvaus on sidottu joukkoliikenteen kokonaiskustannusindeksiin, joka on jo muutaman vuoden ajan ollut kohtuullisen vakaa. Indeksissä on kuitenkin ollut hieman kasvua viimeisen vuoden aikana. Indeksiin ja sen myötä hankinnan kustannustasoon ennakoidaan noin 1-2 % nousua vuonna 2017 ja 2018.

Tuusulan HSL-liittymisen myötä ko. sopimusten hallinta siirretään HSL:lle 1.1.2018 alkaen. Vuonna 2018 Tuusulan kunnan maksama korvaus ko. liikennöinnistä muuttuu osaksi HSL:n kunnalta laskuttamaan kuntaosuusmaksua.

Joukkoliikenneyksikkö esittää, että linjojen 64, 67, 974 sekä Sampo-liikenteen hankinnan optio käytetään koko vuoden 2018 osalta (ajalle 1.1.2018–31.12.2018).

Liikenteiden ostosopimukset ovat nähtävinä kokouksessa.

Liitteenä edellisten kokousten päätökset Tekninen lautakunta § 60 18.6.2014 ja § 79 27.8.2014.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää, että

  • Linja 64 ostosopimusta jatketaan ajalta 1.1.2018–31.12.2018
  • Linja 67 ostosopimusta jatketaan ajalta 1.1.2018–31.12.2018
  • Linja 974 ostosopimusta jatketaan ajalta 1.1.2018–31.12.2018
  • Sampo-liikenteen ostosopimusta jatketaan ajalta 1.1.2018–31.12.2018
  • liikenteen oston edellytyksenä on, että valtuusto myöntää kuntakehityksen ja tekniikan toimialalle riittävät joukkoliikennemäärärahat vuoden 2018 budjetissa.

Päätös

Hyväksyttiin.

Tiedoksi

Korsisaari Oy, HSL, Uudenmaan Ely-keskus, Järvenpään kaupunki/Sari Piela, Jukka-Matti Laakso