Valtuusto, kokous 8.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 118 Kevyen liikenteen väylän loppuun saattaminen Jokelan Lepolassa, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2018-1347

Perustelut

Lilli Salmi esitti seuraavan hänen ja usean muun valtuutetun allekirjoittaman aloitteen:

"Höyhensaarentien ja Ridasjärventien risteysalueen kevyen liikenteen väylä on jäänyt kunnalta keskeneräiseksi kun Iltalenkin alueen tiestöä rakennettiin. 

Alueen asukkaat ovat ilmaisseet kunnalle huolen risteyksen turvallisuudesta kävelijöiden ja pyöräilijöiden kannalta jo useasti. Huolesta huolimatta kunta ei ole tehnyt kevyen liikenteen väylää valmiiksi. Iltalenkin alueen läpi kulkee päivittäin paljon isoja ja pieniä kyläläisiä, kävellen, pyöräillen sekä lastenrattaiden kanssa. Tällä hetkellä tienkäyttäjä joutuu siirtymään Höyhensaarentien suuntaiselta pyörätieltä autotielle päästäkseen Ridasjärventien suuntaiselle pyörätielle, koska näiden kahden tien välistä pyörätietä ei ole tehty valmiiksi. Risteyksestä puuttuvat myös valot sekä asianmukaiset liikennemerkit. Keskeneräinen osuus on noin 50 metriä pitkä. Se vaatii yhden rumpuputken ja asfaltoinnin. Ikään kuin tämä työ olisi unohtunut joltakin.

Ehdotankin, että kunta tekee tämän vaarallisen risteysalueen valmiiksi ensitilassa. "

Ehdotus

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.