Valtuusto, kokous 8.10.2018

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 107 Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerho, maankäyttösopimus ja esisopimus alueiden vaihdosta, Kirkonmäki, Rykmentinpuisto

TUUDno-2018-589

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi
Päivi Hämäläinen, maankäyttöpäällikkö, paivi.hamalainen@tuusula.fi

Perustelut

Asiaselostus

Suomen Valtio, jota edustaa Senaatti-kiinteistöt omistaa Tuusulan kunnassa kiinteistön 858-401-1-7. Osalle kiinteistöä on laadittu maankäyttösopimus. Maankäyttösopimusalueen pinta-ala on noin 14 774 m². 

Asemakaava 

Tuusulan kunta on laatinut Rykmentinpuiston asemakaavaluonnoksen, joka on ollut nähtävillä 13.2. - 14.4.2014. Osalle asemakaavaluonnosaluetta Kunta on laatinut Kirkonmäki -nimisen asemakaavaehdotuksen (nro 3573).  

Maankäyttösopimus 

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueiden luovutusta koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaava-alueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin, maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n, Rykmentinpuiston aiesopimuksen, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.  

Kirkonmäen asemakaavaehdotuksessa maanomistajan omistamalle alueelle tuleva arvonnousu on yhteensä 784 120 euroa, josta aiesopimuksen perusteella kunnalle tuleva sopimuskorvausosuus on 60 % eli 470 472 euroa. Alueiden rakennusoikeuden arvon määritys perustuu ulkopuolisen arvioitsijan tekemään Rykmentinpuiston hinta-arvioon. Maanomistaja maksaa sopimuskorvauksesta rahana 73 352 euroa ja suorittaa loppuosan korvauksesta 397 120 euroa alueluovutuksina.

Kunta saa Kirkonmäen asemakaavaehdotuksen mukaista A-23 -korttelialuetta korttelista 5738 noin 2178 m² (1241 k-m²). Yleiset alueet noin 10 210 m² maanomistaja luovuttaa kunnalle ilman erillistä korvausta, osana maankäyttösopimuskorvausta.

Koska kyseessä on maapoliittisesta ohjelmasta poikkeavan maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen hyväksyminen, on päätösvalta valtuustolla. 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

 VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Suomen valtion / Senaatti-kiinteistöjen välillä 10.4.2018 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen alueiden luovuttamisesta koskien kiinteistöä 858-401-1-7
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopulliseen luovutuskirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen luovutuskirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3573) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Suomen valtion / Senaatti-​kiinteistöjen välillä 10.4.2018 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen alueiden luovuttamisesta koskien kiinteistöä 858-​401-​1-​7
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopulliseen luovutuskirjaan pieniä,​ teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen luovutuskirjan,​ joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä,​ kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3573) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi

Perustelut

Khall § 120/11.3.2013      
Rykmentinpuiston osayleiskaavassa yhtiön omistama alue on merkitty keskustatoimintojen alueeksi (C). Ravintolarakennus (entinen upseerikerho) on osoitettu kaavamerkinnällä sr (kulttuurihistoriallisesti arvokas rakennus).

Osayleiskaavan kunnanvaltuusto on hyväksynyt kokouksessaan 7.5.2012 (päätöksestä on valitettu).

Yhtiö ja kunta ovat neuvotelleet ja allekirjoittaneet sopimuksen asemakaavoituksen käynnistämiseksi. Sopimuksen mukaan tuleva asemakaava laaditaan Rykmentinpuiston osayleiskaavassa esitettyjä periaatteita noudattaen. Tuleva asemakaavan sisältö sekä muut yksityiskohdat ratkaistaan asemakaavatyön yhteydessä.

Sopimus on valmisteltu valtuuston 12.12.2011 hyväksymän Tuusulan kunnan ja Senaatti-kiinteistöjen välisen käynnistämissopimuksen periaatteita noudattaen ja sopimus on kunnan normaalien sopimuskäytäntöjen mukainen.

Kaavoituksen kohteena olevan alueen osalta kyse on yhdyskuntarakennetta eheyttävän jo rakennetun keskusta-alueen asemakaavoittamisesta, jolloin maapoliittisen ohjelman periaatteita noudattaen kaavoituksen käynnistämissopimuksen hyväksymisestä päättää kunnanhallitus.

Lisätiedot: kuntakehitysjohtaja Hannu Haukkasalo, p. 040 314 3020 ja projektipäällikkö Kalervo Lankinen, p. 040 314 2013.

Liitteenä sijaintikartta ja allekirjoitettu sopimus.

Ehdotus/Kj
Kunnanhallitus päättää
–  hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerhon välillä 6.2.2013 allekirjoitetun asemakaavoituksen käynnistämissopimuksen.

Päätös
Ehdotus hyväksyttiin.

__________

Khall 24.9.2018
Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerho omistaa Tuusulan kunnassa sijaitsevat määräalat 858-401-1-8-M602 ja 858-401-1-792-M602. Maanomistajan omistamalle alueelle on laadittu maankäyttösopimus. Maankäyttösopimusalueen pinta-ala on noin 5 178 m². 

Asemakaava 

Tuusulan kunta on laatinut Rykmentinpuiston asemakaavaluonnoksen, joka on ollut nähtävillä 13.2. - 14.4.2014. Osalle asemakaavaluonnosaluetta Kunta on laatinut Kirkonmäki-nimisen asemakaavaehdotuksen (nro 3573).  

Maankäyttösopimus 

Maanomistajan kanssa on neuvoteltu maankäyttösopimus ja alueiden vaihtoa koskeva esisopimus. Sopimuksella maanomistaja osallistuu asemakaava-alueen rakentamista palvelevan sisäisen ja ulkoisen yhdyskuntarakentamisen kunnalle aiheuttamiin kustannuksiin, maankäyttö- ja rakennuslain 91 b §:n, kunnan maapoliittisen ohjelman ja valtuuston päätöksen mukaisesti.  

Asemakaavaehdotuksessa C-3 keskustatoimintojen korttelialueeksi merkityllä alueella sijaitsee olemassa oleva ravintolarakennus, joka on merkitty suojeltavaksi kaavamääräyksellä sr-24. C-3 alueelle ei ole osoitettu lisärakennusoikeutta. Maanomistajan omistamalle alueelle on asemakaavaehdotuksessa osoitettu lisärakennusoikeutta kaavamerkinnällä A-23 noin 1 718 k-m², tästä määrästä vähennetään 500 k-m² eli korvauksen perusteeksi määräytyy 1 218 k-m². Hintatasolla 310 €/k-m², alueen arvonnousu on 377 580 euroa, joka on korvauksen peruste.

Sopimuskorvauksen määrä on puolet edellä esitetystä arvonnoususta, jolloin korvattava summa on 188 790 euroa.

Esisopimus

Kunta omistaa noin 4 291 m²:n (4 282 k-m²) suuruisen osan tulevasta A-23 korttelista 5739 ja myy sen Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerholle 1 327 420 euron myyntihinnalla (4 282 k-m² x 310 €/k-m² = 1 327 420 €). Maanomistaja luovuttaa sopimusalueella olevat katualueet, pinta-alaltaan noin 220 m², korvauksetta kunnalle. 

Alueiden rakennusoikeuden arvon määritys perustuu ulkopuolisen arvioitsijan tekemään Rykmentinpuiston hinta-arvioon.

Koska kyseessä on maapoliittisesta ohjelmasta poikkeavan maankäyttösopimuksen ja alueiden luovutusta koskevan esisopimuksen sekä esisopimuksen mukaisen lopullisen vaihtokirjan hyväksyminen, on päätösvalta valtuustolla.

Ehdotus

Esittelijä

Harri Lipasti, vt. hallintojohtaja, harri.lipasti@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että 

 VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerhon välillä 13.9.2018 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen alueiden vaihdosta, jolla Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerho luovuttaa Tuusulan kunnalle korvauksetta yhteensä noin 220 m²:n suuruiset määräalat määräaloista 858-401-1-8-M602 ja 858-401-1-792-M602 ja kunta luovuttaa 1 327 420 euron kauppahinnalla Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerholle yhteensä noin 4 291 m²:n suuruisen määräalan, joka muodostuu koko kiinteistöstä 858-401-1-83, määräalasta kiinteistöjä 858-401-1-785 ja 858-1-9903-24 sekä määräalan määräalasta 858-401-1-8-M501.
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopulliseen vaihtokirjaan pieniä, teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen vaihtokirjan, joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3573) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Päivi Hämäläinen oli asiantuntijana kokouksessa.

Valmistelija

  • Tuija Palkki, maankäyttöinsinööri, tuija.palkki@tuusula.fi

Ehdotus

VALTUUSTO päättää 

  • hyväksyä Tuusulan kunnan sekä Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerhon välillä 13.9.2018 allekirjoitetun maankäyttösopimuksen ja esisopimuksen alueiden vaihdosta,​ jolla Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerho luovuttaa Tuusulan kunnalle korvauksetta yhteensä noin 220 m²:n suuruiset määräalat määräaloista 858-​401-​1-​8-​M602 ja 858-​401-​1-​792-​M602 ja kunta luovuttaa 1 327 420 euron kauppahinnalla Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerholle yhteensä noin 4 291 m²:n suuruisen määräalan,​ joka muodostuu koko kiinteistöstä 858-​401-​1-​83,​ määräalasta kiinteistöjä 858-​401-​1-​785 ja 858-​1-​9903-​24 sekä määräalan määräalasta 858-​401-​1-​8-​M501.
  • oikeuttaa allekirjoittajien tarvittaessa tekemään lopulliseen vaihtokirjaan pieniä,​ teknisluonteisia tarkistuksia ja allekirjoituksillaan hyväksymään esisopimuksen mukaisen lopullisen vaihtokirjan,​ joka allekirjoitetaan kolmen kuukauden kuluessa siitä, kun aluetta koskeva asemakaava (nro 3573) on tullut voimaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Kiinteistö Oy Hyrylän Upseerikerho, kuntakehitys ja tekniikka, maankäyttöposti, kaavoitus, taloushallinto, KuntaPro

Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Sörnäistenkatu 1
00580 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
Faksi 029 56 42079
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.