Valtuusto, kokous 7.2.2022

§ 17 Jokelan tiilitehtaan kunnostaminen Jokelan 150-vuotisjuhlaan, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2022-290

Perustelut

Pohjois-Tuusulan alueen valtuutetut jättivät valtuuston puheenjohtajalle seuraavan aloitteen:

"Esitämme, että Tuusulan kunta ryhtyy välittömiin toimenpiteisiin Jokelan vanhan tiilitehtaan tuotantorakennuksen restauroimiseksi sen kulttuuri- ja teollisuushistoriallista arvoa vastaavaan asuun ja käyttöön.  Tavoitteena on saada tiilitehdas kunnostettua vuoden 2024 kevääseen mennessä, jolloin sekä tehdas että sen ympärille kasvanut kylä täyttävät 150 vuotta. 

Vuonna 1874 perustettu Jokelan tiilitehdas oli aikanaan kahdella tiilentuotannossa käytetyllä rengasuunillaan Euroopan suurimpia ja ajanmukaisimpia tiilitehtaita.  Yhdessä Kolsan tiilitehtaan kanssa se muodosti Jokelasta Suomen merkittävimmän tiiliteollisuuspaikkakunnan.  Vuonna 1960 toimintansa lopettaneella Jokelan tiilitehtaalla säilynyt noin 50 metriä pitkä, 16-kamarinen holvattu rengasuuni, joka on Suomessa ainoa laatuaan jäljellä oleva.  
Tiilitehtaan rakennuskanta tuli Tuusulan kunnan omistukseen vuonna 1985.  Kunnan varikkotoimintojen poistuttua alueelta tiilitehtaan rakennukset ovat jääneet toissijaiseen käyttöön tai tyhjilleen.  Erityisesti pitkä tuotantorakennus (konehuone – keinokuivaamo – uuninsuojarakennus -yhdistelmä) on päässyt huonoon kuntoon, ja vaarana lisäksi on, että sään ja lintujen lisäksi ilkivalta turmelee sen arvokasta kokonaisuutta. 
Kuntaa velvoittaa kiireellisiin toimenpiteisiin erityisesti se, että tuotantorakennus rengasuuneineen on suojeltu rakennussuojelulailla.

Jokelan tiilitehdas on kunnostettava ympärivuotiseksi museo- ja kulttuuritilaksi sekä kyläläisten kohtaamispaikaksi mahdollistaen myös esim. ravintolatoiminnan  

Tiilitehtaan kunnostaminen monitoimitilaksi on ollut pitkään jokelalaisten toiveena sekä Jokelan kehittämistoimikuntien toimenpideohjelmassa.  Jokelalaiset yhdistykset ovat vuosien varrella kehittäneet tiilitehtaalle ja sen piha-alueelle erilaisia tapahtumia varikkokaluston lomaan.  Myös Tuusulan museotoimi on nyt ryhtynyt aktiivisesti toimeen tiilitehtaan hyväksi teettämällä mm. opastetauluja sekä raivaamalla uuninsuojarakennuksen mahdollistaen siihen kesäkaudeksi sekä museon aukioloa että uusimpana tulokkaana kesäravintolatoimintaa. 
Jokelalaiset yhdistykset ovat yhdistäneet voimansa, ja ryhtyneet järjestämään Jokelan 150-vuotisjuhlavuotta. Vuoden kohokohdaksi toivotaan sitä, että kunnostettu tiilitehdas voitaisiin avata kyläläisten olohuoneeksi ja juhlatilaksi. Yhdistykset lupaavat järjestää kunnostetulle tiilitehtaalle tapahtumia ja aktiivista ympärivuotista käyttöä juhlavuoden jälkeenkin.
Katsomme, että tiilitehdasmuseo toisi merkittävän lisän Tuusulan kunnan imagoon, ja sillä olisi myös valtakunnallinen merkitys, koska Suomesta puuttuu teollisen tiilenvalmistuksen historiaa esittelevä museo. Niin perinteiset rakennusmateriaalit kuin ruukinmiljööt ja teollisuushistoriakin kiinnostavat suurta yleisöä.  Tiilitehdasturisteja voisi houkutella myös junayhteydellä suoraan kohteeseen.  

Koko tiilitehdasmiljöö saatettava arvoiseensa kuntoon ja käyttöön  

Samanaikaisesti tiilitehtaan restaurointiprojektin kanssa tulee tehtaan piha-alueen virkistyskäyttö-mahdollisuuksia jatkojalostaa esim. konsertti- ja tapahtuma-areenaksi.  Jatkossa tiilitehtaan muutkin jäljellä olevat rakennukset tulee kunnostaa täydentämään kokonaisuutta ja palvelutarjontaa.  
Museotoiminnan ja yleisötapahtumien järjestäminen tiilitehtaalla on kuitenkin haastavaa, koska piha-alueelta ja vanhasta tuotantorakennuksesta puuttuvat yleisö- ja wc-tilat.  Ratkaisuna tähän on rakentaa kiinni tuotantorakennuksen rautatien puoleiseen päätyyn saavutettavuuden vaatimukset täyttävä  huoltorakennus - samalta paikalta puretun ns. kuivan tiilen varaston perustuksille.  

Kiireellisimmät toimenpiteet tiilitehtaan suojelemiseksi 

Ensivaiheessa rakennuskonservaattorin on arvioitava tarpeet välittömille toimenpiteille uuninsuojarakennuksen ja rengasuunin sekä keinokuivaamon ja tiilirakenteisen konehuoneen suojelemiseksi lisävaurioilta, ja antaa arvionsa rakennuskannan restauroimistarpeesta ja toimenpiteistä. 

Samanaikaisesti tuotantorakennuksen kunto tulisi arvioida ja laatia kokonaisvaltainen suunnitelma sen kunnostamisesta ja mahdollisesta lisärakentamisesta sekä tiilitehdasalueen tulevasta käytöstä.  

Lisäksi merkitään tiilitehdasprojekti ja sen toteuttamismääräraha Tuusulan teknisen ja sivistystoimen vuosien 2023 ja 2024 toiminta- ja taloussuunnitelmaan sekä investointisuunnitelmaan."

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.


Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.