Valtuusto, kokous 7.2.2022

§ 13 Tuusulan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt

TUUDno-2021-2283

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnalta pyydetään kommentteja/lausuntoa eettiseen ohjeistoon ja ohjeeseen epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä. Lausunnot ja kommentit tulee antaa 16.1.2022 mennessä. Ohjeistoa muokataan tulleiden kommenttien pohjalta. Kunnan johtoryhmä ja poliittinen johtoryhmä käsittelevät muutokset tammikuussa. Eettisten ohjeiden kokonaisuus on kunnanhallituksen käsittelyssä tammikuussa ja valtuustossa helmikuussa.

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt on laadittu kunnan vaikuttavan ja toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta toiminnan tavoista. Sisältöjä on laadittu syksyn 2021 aikana yhteisissä seminaareissa ja työpajoissa. Eettisten ohjeiden kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä valtuustoseminaarin jälkeen. Toimielinten pelisäännöt täydentävät kokonaisuutta eettisen ohjeiston hyväksynnän jälkeen.

Valmistelu on osa poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen toimenpiteitä, jotka on linjattu valtuustossa kesällä 2021. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet tulevat linjaamaan kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä valtuustokaudella 2021-2025.

Ehdotus

Esittelijä

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää

  • antaa lausunnon eettisestä ohjeistosta ja ohjeesta epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä.

Päätös

Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päätti

  • antaa alla olevan lausunnon 

    Tuusulan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt, hyte-lautakunnan lausunto

    Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan mielestä on erinomaista, että eettinen ohjeisto on laadittu ja että ohjeista keskustellaan. Lautakunta on tyytyväinen ohjeistukseen, mutta esittää, että epäasiallisen käytöksen käsittelemisen ohjeeseen piirretään kaavio, miten erilaisissa tilanteissa menetellään ja miten prosessi epäasiallisen käytöksen käsittelemisessä etenee. 

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tarkastuslautakunnalta pyydetään kommentteja/lausuntoa eettiseen ohjeistoon ja ohjeeseen epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä. Lausunnot ja kommentit tulee antaa 16.1.2022 mennessä. Ohjeistoa muokataan tulleiden kommenttien pohjalta. Kunnan johtoryhmä ja poliittinen johtoryhmä käsittelevät muutokset tammikuussa. Eettisten ohjeiden kokonaisuus on kunnanhallituksen käsittelyssä tammikuussa ja valtuustossa helmikuussa.

 

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt on laadittu kunnan vaikuttavan ja toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta toiminnan tavoista. Sisältöjä on laadittu syksyn 2021 aikana yhteisissä seminaareissa ja työpajoissa. Eettisten ohjeiden kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä valtuustoseminaarin jälkeen. Toimielinten pelisäännöt täydentävät kokonaisuutta eettisen ohjeiston hyväksynnän jälkeen.

 

Valmistelu on osa poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen toimenpiteitä, jotka on linjattu valtuustossa kesällä 2021. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet tulevat linjaamaan kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä valtuustokaudella 2021-2025.

Ehdotus

Esittelijä

Jussi Salonen, jussi.salonen@luottamus.tuusula.fi

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt, tarkastuslautakunnan lausunto

 

Tarkastuslautakunta pitää tarpeellisena eettisen ohjeiston laatimista, myös toimielinten pelisääntöjä. Lautakunta on tyytyväinen eettisen ohjeiston laadintaprosessiin, jossa luottamushenkilöitä on osallistettu ja sitoutettu ohjeiston laadinnassa. Lautakunnan näkemys on, että osana eettistä ohjeistusta on syytä olla mukana myös epäasiallisen käytöksen käsittelemisen ohjeisto. Lautakunta on tyytyväinen nyt esillä olevaan luonnokseen.

 

Tarkastuslautakunta korostaa toisen/toisten aitoa kuuntelemista, vastaanottokykyä myös omista ajatuksista poikkeaville näkemyksille. Näin rakentuu ymmärrys ja tieto eri osallisten arvoista ja näkemyksistä heidän toimintaansa ohjaavina tekijöinä.

 

Useassa kohtaa ohjeistusta esillä on tieto, tiedon jakaminen avoimesti, tasapuolisesti ja samansisältöisesti, tiedon saatavuus, tiedon välittäminen, tiedon hankkiminen sekä sähköiset alustat. Viimeisen jo kaksi vuotta kestäneen pandemian aikana näissä tavoitteissa on edetty. Tarkastuslautakunta kuitenkin toteaa, että näiden hyvien tavoitteiden toteuttamisessa on vielä hyvin paljon työtä edessä. Osin tämä johtuu organisaatiokulttuurista, joka muuttuu hitaammin kuin tahtotila, osin myös eri toimijoiden eritasoiseen tekniseen osaamiseen ja motivaatioon liittyvistä seikoista. On toimintatapoja, joista on luovuttava uusien toimintatapojen hyväksi.

 

Tarkastuslautakunta tähdentää, että eettisen ohjeiston ja pelisääntöjen toteutuminen myös käytännössä niin luottamushenkilöiden, viranhaltijoiden kuin toimielintenkin toiminnassa on keskinäisen luottamuksen, vuorovaikutuksen ja kunnan tuloksellisen ja tarkoituksenmukaisen toiminnan kannalta äärimmäisen tärkeää kuntalaisille yhdessä tekemämme palvelutehtävän onnistumisessa.

 

Päätös

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt, tarkastuslautakunnan lausunto

 

Tarkastuslautakunta pitää tarpeellisena eettisen ohjeiston laatimista, myös toimielinten pelisääntöjä. Lautakunta on tyytyväinen eettisen ohjeiston laadintaprosessiin, jossa luottamushenkilöitä on osallistettu ja sitoutettu ohjeiston laadinnassa. Lautakunta on tyytyväinen nyt esillä olevaan luonnokseen, johon sisältyy myös epäasiallisen käytöksen käsittelemisen ohjeisto. Epäasiallisen käytöksen käsittelemisen ohjeisto on oltava mukana tässä kokonaisuudessa.

 

Epäasiallisen käytöksen käsittelemisen ohjeiston osalta tarkastuslautakunta kehottaa harkitsemaan ensimmäisen askeleen osalta sitä, että asian voi nostaa esille myös jokin toinen taho kuin epäasiallista käytöstä kokenut. Usein herjattu yksilö ei tahdo tai uskalla tuoda asiaa esille ja näin epäasiallinen käytös saa jatkua.

 

Tarkastuslautakunta korostaa toisen/toisten aitoa kuuntelemista, vastaanottokykyä myös omista ajatuksista poikkeaville näkemyksille. Näin rakentuu ymmärrys ja tieto eri osallisten arvoista ja näkemyksistä heidän toimintaansa ohjaavina tekijöinä. Tähän sisältyy myös toisen ihmisen kunnioittaminen. Kuunteleminen menettää merkitystään ilman kunnioitusta.

 

Useassa kohtaa ohjeistusta esillä on tieto, tiedon jakaminen avoimesti, tasapuolisesti ja samansisältöisesti, tiedon saatavuus, tiedon välittäminen, tiedon hankkiminen sekä sähköiset alustat. Viimeisen jo kaksi vuotta kestäneen pandemian aikana näissä tavoitteissa on edetty. Tarkastuslautakunta kuitenkin toteaa, että näiden hyvien tavoitteiden toteuttamisessa on vielä hyvin paljon työtä edessä. Osin tämä johtuu organisaatiokulttuurista, joka muuttuu hitaammin kuin tahtotila, osin myös eri toimijoiden eritasoiseen tekniseen osaamiseen ja motivaatioon liittyvistä seikoista. On toimintatapoja, joista on luovuttava uusien keinojen hyväksi. Sähköisten alustojen käyttööoton myötä on vähennettävä  esimerkiksi sähköpostin käyttöä.

 

Tarkastuslautakunta tähdentää, että eettisen ohjeiston ja pelisääntöjen toteutuminen myös käytännössä  on toimijoiden keskinäisen luottamuksen, vuorovaikutuksen ja kunnan tuloksellisen ja tarkoituksenmukaisen toiminnan kannalta äärimmäisen tärkeää. Luottamushenkilöt, viranhaltijat ja toimielimet yhdessä ovat vastuussa kuntalaisille tekemämme palvelutehtävän onnistumisesta.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tekniseltä lautakunnalta pyydetään kommentteja/lausuntoa eettiseen ohjeistoon ja ohjeeseen epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä. Ohjeistoa muokataan tulleiden kommenttien pohjalta. Kunnan johtoryhmä ja poliittinen johtoryhmä käsittelevät muutokset tammikuussa. Eettisten ohjeiden kokonaisuus on kunnanhallituksen käsittelyssä tammikuussa ja valtuustossa helmikuussa.

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt on laadittu kunnan vaikuttavan ja toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta toiminnan tavoista. Sisältöjä on laadittu syksyn 2021 aikana yhteisissä seminaareissa ja työpajoissa. Eettisten ohjeiden kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä valtuustoseminaarin jälkeen. Toimielinten pelisäännöt täydentävät kokonaisuutta eettisen ohjeiston hyväksynnän jälkeen.

Valmistelu on osa poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen toimenpiteitä, jotka on linjattu valtuustossa kesällä 2021. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet tulevat linjaamaan kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä valtuustokaudella 2021-2025.

Ehdotus

Esittelijä

Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta katsoo eettisten ohjeiden edistävän yhteistyötä sekä avoimuutta kunnan toiminnassa.

---

Puheenjohtajan avattua keskustelun Liisa Palvas teki alla olevan muutosehdotuksen Hanna Catanin kannattamana:

"Esitän seuraavia lisäyksiä ja muutoksia lautakunnan lausuntoon, § 3 Tuusulan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt

Lautakunta toteaa,

1. että eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt tulisi sisältää yleisten periaatteiden lisäksi ns. aukikirjoituksen, miten ko. kohta on tarkoitus käytännössä toteuttaa
2. että ongelmatilanteiden ratkaisuun otetaan käyttöön valtion hallinnossa käytössä oleva puheeksiottamismalli ja sen dokumentointi
3. että selvitetään kunnan tarjoamat sähköiset alustat tai muu käsittelytapa (kohta 2.5)

Lisäksi lautakunta esittää seuraavia lisäyksiä eettisiin ohjeisiin ja toimielinten pelisääntöihin

Eettiset ohjeet

1. Eettiset ohjeet, lisättävä kohtaan 2.3 ”henkilökohtainen koskemattomuus” omana kohtanaan
2. Eettiset ohjeet, lisäys kohtaan 2.5. ”toimintatavat ja -työkalut”   (Valtuustoryhmien yhteistyö, puheenjohtajien rooli, toimintatavat ja –työkalut)
3. Lisäys kohtaan 4.: Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamuselimissä.

Kunnan tulee selvittää mahdollisuutta nimetä viranhaltijoista kaksi häirintäyhdyshenkilöä.

Häirintäyhdyshenkilöiden valitseminen tapahtuu häirintäyhdyshenkilökoulutuksen suosituksien mukaan."

Lautakunta hyväksyi lisäykset yksimielisesti

Keskustelun jatkuttua Marjut Kylliäinen ehdotti Cecilia Veikkolaisen kannattaman alla olevaa lisäystä:
"Lisäksi lautakunta päätti pyytää uudelleenmuotoilua kohdan  2.2. lausekkeisiin 3 ja 5, koska ne ovat ristiriidassa keskenään."

Lautakunta hyväksyi lisäyksen yksimielisesti

Päätös

Tekninen lautakunta päätti ehdottaa seuraavia lisäyksiä Tuusulan kunnan eettisiin ohjeisiin ja pelisääntöihin:

  • että eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt tulisi sisältää yleisten periaatteiden lisäksi ns. aukikirjoituksen, miten ko. kohta on tarkoitus käytännössä toteuttaa
  • että ongelmatilanteiden ratkaisuun otetaan käyttöön valtion hallinnossa käytössä oleva puheeksiottamismalli ja sen dokumentointi
  • että selvitetään kunnan tarjoamat sähköiset alustat tai muu käsittelytapa (kohta 2.5)
  • Eettiset ohjeet, lisättävä kohtaan 2.3 ”henkilökohtainen koskemattomuus” omana kohtanaan
  • Eettiset ohjeet, lisäys kohtaan 2.5. ”toimintatavat ja -työkalut”  (Valtuustoryhmien yhteistyö, puheenjohtajien rooli, toimintatavat ja –työkalut)
  • lisäys kohtaan 4.: Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamuselimissä
  • kunnan tulee selvittää mahdollisuutta nimetä viranhaltijoista kaksi häirintäyhdyshenkilöä
  • häirintäyhdyshenkilöiden valitseminen tapahtuu häirintäyhdyshenkilökoulutuksen suosituksien mukaan.

Lisäksi lautakunta päätti pyytää uudelleenmuotoilua ohjeiden kohdan  2.2. lausekkeisiin 3 ja 5, koska ne ovat ristiriidassa keskenään. 

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Kuntakehityslautakunnalta pyydetään kommentteja/lausuntoa eettiseen ohjeistoon ja ohjeeseen epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä. Ohjeistoa muokataan tulleiden kommenttien pohjalta. Kunnan johtoryhmä ja poliittinen johtoryhmä käsittelevät muutokset tammikuussa. Eettisten ohjeiden kokonaisuus on kunnanhallituksen käsittelyssä tammikuussa ja valtuustossa helmikuussa.

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt on laadittu kunnan vaikuttavan ja toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta toiminnan tavoista. Sisältöjä on laadittu syksyn 2021 aikana yhteisissä seminaareissa ja työpajoissa. Eettisten ohjeiden kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä valtuustoseminaarin jälkeen. Toimielinten pelisäännöt täydentävät kokonaisuutta eettisen ohjeiston hyväksynnän jälkeen.

Valmistelu on osa poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen toimenpiteitä, jotka on linjattu valtuustossa kesällä 2021. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet tulevat linjaamaan kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä valtuustokaudella 2021-2025.

Ehdotus

Esittelijä

Heikki Lonka, kuntakehitysjohtaja, heikki.lonka@tuusula.fi

Kuntakehityslautakunta  katsoo eettisten ohjeiden edistävän yhteistyötä sekä avoimuutta kunnan toiminnassa.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan eettiset ohjeet ja toimielinten pelisäännöt on laadittu kunnan vaikuttavan ja toimivan johtamisen ja yhteistyön tueksi sekä lisäämään avoimuutta toiminnan tavoista. Valmistelu on osa poliittisen johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen toimenpiteitä, jotka linjattiin valtuustossa kesällä 2021. Valtuuston hyväksymät eettiset ohjeet tulevat linjaamaan kunnassa toimivien luottamushenkilöiden ja viranhaltijoiden toimintaa ja yhteistyötä valtuustokaudella 2021-2025. 

Tuusulan kuntastrategiassa 2021-2025 on linjattu strategian yhteinen toimintatapa "Me teemme yhdessä uutta", jota tukee eettisissä ohjeistossa työstetyt linjaukset. Eettisen ohjeiston sisältöjä on laadittu syksyn 2021 aikana yhteisissä seminaareissa ja työpajoissa. Kokonaisuutta on täydennetty ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä lokakuun valtuustoseminaarin jälkeen. 

Toimielinkohtaisesti laadittavat ja hyväksyttävät pelisäännöt täsmentävät ja konkretisoivat eettisiä ohjeita kunkin toimielimen osalta esim. kokouksiin, valmisteluun ja yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä. Toimielinten pelisääntöjen laadinnasta päättää kukin toimielin omaehtoisesti.
 
Valtuustoryhmillä ja lautakunnilla oli mahdollisuus kommentoida/lausua eettisestä ohjeistosta ja ohjeesta epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä 30.11.-16.1.2022. Ohjeistoa on muokattu tulleiden kommenttien pohjalta.

Eettisen ohjeiston osa-alueet:

  • Vastuullinen ja johdonmukainen johtaminen
  • Perehtyminen ja tiedolla johtaminen
  • Arvostava käytös ja rakentava keskustelukulttuuri
  • Ennakoiva osallistuminen valmistelussa oleviin asioihin
  • Valtuustoryhmien yhteistyö ja puheenjohtajien rooli, toimintatavat ja työkalut
  • Kunnioittava ja asiallinen somekäyttäytyminen
  • Yhteisiin toimintatapoihin sitoutuminen


Epäasiallisen käytöksen käsitteleminen luottamustoimielimissä

Eettistä ohjeistoa täydennettiin ohjeella epäasiallisen käytöksen käsittelemisestä lokakuun valtuustoseminaarin jälkeen. Epäasiallisen tai vastuuttoman käytöksen puheeksi ottaminen sekä yhdessä sovitut toiminta- ja käsittelytavat tilanteiden ratkaisemiseksi nähtiin tärkeänä nostaa osaksi ohjeistoa. Ohjeisto haluttiin laatia mahdollisia tilanteita ennakoiden ja niitä mahdollisesti ennaltaehkäisten.

Kunkin työryhmän, toimielimen sekä valtuustoryhmän puheenjohtajistolla on erityinen vastuu ja velvollisuus toisia kunnioittavan, avoimen ja osallistavan ilmapiirin luomisessa. Kokouksissa puheenjohtaja huolehtii siitä, että kaikki osalliset tulevat kuulluiksi ja huomioonotetuiksi. On väistämätöntä, että erityisesti luottamushenkilöinä toimittaessa mielipiteet törmäävät ja se voi aiheuttaa voimakkaita tunteita. Näissäkin tapauksissa tulee käyttäytyä asiallisesti. 

Puheenjohtajistot (puheenjohtaja, varapuheenjohtajat) tullaan kouluttamaan työrauhaa uhkaavien tilanteiden hallintaan muun perehdytyksen ohella.

Eettisen ohjeiston valmistelun eteneminen

Eettisten ohjeiden ja toimielinten pelisääntöjen pohja-aineistona on käytetty johtamisjärjestelmän uudistuksen 2. vaiheen arviointia (syksy 2020) sekä toimielinten itsearvioinnin tuloksia valtuustokauden lopussa (kevät 2021). Ohjeiston valmistelu käynnistyi valtuuston ja lautakuntien yhteiskokouksessa 14.9.2021, jossa työskenneltiin toimielimittäin. Kunnanhallituksen seminaarissa 17.9.2021 käytiin Erätauko-dialogit Tuusulan yhteisistä toimintatavoista, eettisistä ohjeista ja toimielinten pelisäännöistä. Eettisten ohjeiden 1. luonnos käsiteltiin valtuustoasiain valmistelutoimikunnassa ja poliittisessa johtoryhmässä ennen lokakuun valtuustoseminaaria. Valtuustoseminaarissa 29.10.2021 työskenneltiin eettisten ohjeiden ja valtuuston pelisääntöjen työstämiseksi. Seminaarin työskentelyn pohjalta laadittiin eettisten ohjeiden 2. luonnos, joka lähetettiin valtuustoryhmien ja lautakuntien käsiteltäväksi ja kommentoitavaksi 30.11.2021-16.1.2022. Lausuntojen pohjalta viimeisteltiin nyt hyväksyttävänä oleva eettinen ohjeisto. 

Toimielinten pelisääntöjen valmistelu ja hyväksyminen

Toimielinten on mahdollista luoda ja hyväksyä omat pelisääntönsä eettisten ohjeiden hyväksynnän jälkeen. Toimielinkohtaisesti laadittavat ja hyväksyttävät pelisäännöt täsmentävät ja konkretisoivat eettisiä ohjeita kunkin toimielimen osalta esim. kokouksiin, valmisteluun ja yhteistyöhön liittyvissä kysymyksissä.

Toimielinten pelisäännöt valmistellaan toimielimittäin, niiden määrittämässä aikataulussa eettiiseen ohjeistoon ja jo kerättyyn pohja-aineistoon perustuen. Toimielin voi myös päättää, että se ei laadi omia pelisääntöjä. Tällöin toimitaan eettisten ohjeiden pohjalta. Pelisääntöjen valmisteluun voidaan myös palata myöhemmin tämän valtuustokauden aikana, kun eettisen ohjeiston soveltamisesta on kokemusta.

Valtuuston pelisäännöt

Valtuuston pelisääntöjä valmisteltiin eettisen ohjeiston rinnalla valtuuston ja lautakuntien yhteiskokouksessa syyskuussa, valtuustoasiain valmistelutoimikunnassa ja valtuustoseminaarissa lokakuussa. Valtuuston pelisäännöt voidaan hyväksyä ja ottaa käyttöön eettisten ohjeiden hyväksynnän myötä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • osaltaan hyväksyä eettiset ohjeet
  • ehdottaa valtuustolle, että 

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä eettiset ohjeet
  • hyväksyä valtuuston pelisäännöt.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kehittämispäällikkö Heidi Hagman oli asiantuntijana kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä eettiset ohjeet
  • hyväksyä valtuuston pelisäännöt.

---

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun Elisa Laitila esitti Kati Lepojärven, Margita Winqvistin ja Annika Lappalaisen kannattamana, että kunnassa nimetään viranhaltijoista kaksi häirintäyhdyshenkilöä, jotka edustavat eri sukupuolia.

Valtuusto hyväksyi esityksen yksimielisesti.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Lisäksi valtuusto päätti, että

  • kuntaan nimetään viranhaltijoista 2 häirintäyhdyshenkilöä, jotka edustavat eri sukupuolia.

Tiedoksi

hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.