Valtuusto, kokous 7.2.2022

§ 12 Kuntastrategia 2021–2025, keino-ohjelmien hyväksyminen

TUUDno-2021-2051

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula uudistaa kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Strategia laaditaan vuosille 2021–2025.

Strategiakausi vaihtui kuntavaalien jälkeen uusien luottamushenkilöiden aloittaessa toimikautensa elokuussa. Valtuustokauden aluksi laadittiin kaikkien valtuustoryhmien hyväksymä pormestariohjelma, joka toimii kuntastrategian pohjana.

Uutta kuntastrategiaa on valmisteltu alkuvuodesta 2021 lähtien ja se on laadittu päätöksentekijöiden, tuusulalaisten ja kunnan henkilöstön yhteistyönä. Strategiaperustasta, eli visiosta, päämääristä, valtuustokauden tavoitteista ja yhteisestä toimintatavasta, on määrä päättää valtuustossa lokakuussa. Strategiakokonaisuudesta, strategiaa teoiksi vievistä vuoden 2022 tavoitteista ja talousarviosta päätetään joulukuussa 2021.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • ottaa kuntastrategia 2021–2025 valtuuston 4.10.2021 esityslistalle
  • tehdä esityksensä valtuustolle 27.9.2021 kokouksessaan.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula uudistaa kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Strategia laaditaan vuosille 2021–2025. 

Strategiakausi vaihtui kuntavaalien jälkeen uusien luottamushenkilöiden aloittaessa toimikautensa elokuussa. Valtuustokauden aluksi laadittiin kaikkien valtuustoryhmien hyväksymä pormestariohjelma, joka toimii kuntastrategian pohjana. 

Uutta kuntastrategiaa on valmisteltu alkuvuodesta 2021 lähtien ja se on laadittu päätöksentekijöiden, tuusulalaisten ja kunnan henkilöstön yhteistyönä. Strategiaperustasta, eli visiosta, päämääristä, valtuustokauden tavoitteista ja yhteisestä toimintatavasta, on määrä päättää valtuustossa lokakuussa. Strategiakokonaisuudesta, eli strategiaperustasta johdetuista strategiaa teoiksi vievistä vuoden 2022 tavoitteista ja talousarviosta päätetään joulukuussa 2021. 

Strategiaprosessi 

Uusi kuntastrategia on laadittu päätöksentekijöiden, tuusulalaisten ja kunnan henkilöstön yhteistyönä. Strategian laadintaa on johdettu kuntatoimialalta käsin ja kunnan johtoryhmä on ohjannut työtä.

Strategiavalmistelu käynnistyi alkuvuodesta 2021 toimintaympäristön tarkastelulla ja analyysillä.Työssä hyödynnettiin tietoa muuttuvasta maailmasta ja arvioitiin muutosten vaikutuksia Tuusulalle ja tuusulalaisten elämiin. Henkilöstön ja päätöksentekijöiden näkemyksiä kerättiin keväällä strategiakyselyissä, kunnanhallituksen seminaarissa ja toimialueiden työskentelyssä. Myös asukkaat otettiin mukaan strategian uudistamiseen. Toukokuussa käytiin dialogia tuusulalaisten kanssa Erätauko-menetelmää hyödyntäen. Dialogisuuden kautta haluttiin saada näkyväksi hiljaisia signaaleja toimintaympäristön muutoksesta ja Tuusulan tulevaisuudesta.

Kesä-elokuussa strategiatyö eteni painopisteiden ja strategisten valintojen määrittelyyn. Valmistelua tehtiin toimialueilla ja niiden johtoryhmissä sekä toimialueiden yhteiskokouksissa. Vanhan ja uuden valtuuston yhteisseminaarissa kesäkuussa työskenneltiin uuden strategian laadinnan parissa. Työskentely jatkui elokuussa ja syyskuussa kunnanhallituksen seminaareissa. Syyskuussa toteutettiin strategian uudistamiseen liittyvät kuntalais, henkilöstö- ja päätöksentekijäbarometrit osana Valtiovarainministeriön rahoittamaa Open Agenda hanketta. Syyskuussa toteutettiin pidettiin myös valtuuston ja lautakuntien yhteistilaisuus strategian uudistamiseen liittyen. 

Strategian visio ja päämäärät sekä valtuustokauden tavoitteet ovat syntyneet tämän työskentelyn pohjalta. Strategiavalmistelun aikana todettiin, että valtuustokaudella 2017–2021 käytössä olleen yhteisen toimintatavan "me teemme yhdessä uutta" toivottiin jatkuvan myös valtuustokaudelle 2021–2025.

Strategiaperusta

Visio

Tuusulan visio on ”Elämisen taidetta kestävästi kasvavassa Tuusulassa”. Visio sitoo Tuusulan uudistetun brändin osaksi strategiaa. Elämisen taiteella tarkoitetaan, että jokaisen tuusulalaisen elämä on arvokasta ja jokaisella on mahdollisuus kasvaa täyteen potentiaaliinsa Tuusulassa. Tuusulalla on mahdollisuudet hyvään ja kestävään kasvuun, mutta sen edellytyksenä on vahva kuntatalous.

Strategiset päämäärät

Tuusulan visiota toteuttavia strategisia päämääriä on kolme:
•    Tuusulassa on mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä
•    Tuusulassa on hyvä elää
•    Tuusula kehittyy kestävästi

Mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä -päämäärän alle on asetettu viisi valtuustokauden tavoitetta veto- ja pitovoiman, asumisen ja elinympäristön, yritysten ja työpaikkojen sekä vapaa-ajan, harrastamisen ja kulttuurin näkökulmista. 

Tuusulassa on hyvä elää -päämäärän alle on asetettu viisi valtuustokauden tavoitetta hyvinvoinnin, osallisuuden ja yhteisöllisyyden, oppimisen ja osaamisen sekä turvallisuuden näkökulmista.

Tuusula kehittyy kestävästi -päämäärän alle on asetettu neljä tavoitetta kestävyys- ja ilmastotekojen, luonnon monimuotoisuuden, liikkumisen ja talouden näkökulmista.

Valtuustokauden tavoitteet

Valtuustokauden tavoitteet on johdettu strategian visiosta, päämääristä ja yhteisestä toimintatavastamme. Tavoitteita laatiessa on huomioitu pormestariohjelma sekä osallistavan strategiaprosessin aikana esiin nousseita keskeisiä asioita. Valtuustokauden tavoitteita on 14.

Päämäärä: Tuusulassa on mahdollisuuksia kasvaa ja menestyä

1. Tarjoamme laadukkaat ja saavutettavat palvelut uudistuvassa ympäristössä

2. Luomme tiiviimpiä keskusta-alueita, jotka mahdollistavat monipuolisemmat palvelut

3. Tarjoamme monipuolisia asumisen mahdollisuuksia varmistamalla tonttitarjonnan ja erilaiset asumismuodot

4. Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä

5. Tarjoamme upeat ja uudistuvat mahdollisuudet kulttuuriin, vapaa-aikaan ja harrastamiseen.


Päämäärä: Tuusulassa on hyvä elää

6. Kehitämme hyvinvoinnin edellytyksiä ja mahdollisuuksia. Ehkäisemme yksinäisyyttä, eriytymistä ja pahoinvointia

7. Vahvistamme kunnan, asukkaiden ja yhteisöjen yhteistyötä ja kumppanuutta8. Olemme osallisuuden edelläkävijä ja jatkamme demokratian eri muotojen ja osallistumisen tapojen kehittämistä.

8. Olemme osallisuuden edelläkävijä ja jatkamme demokratian eri muotojen ja osallistumisen tapojen kehittämistä.

9. Olemme kasvatuksen ja koulutuksen kärkikunta vahvistaen yhdenvertaisuutta ja elinikäistä oppimista

10. Varmistamme arjen ja lähiympäristön turvallisuuden


Päämäärä: Tuusula kehittyy kestävästi

11. Rakennamme kestävää tulevaisuutta ja edistämme ilmastotekoja kaikessa toiminnassa

12. Vaalimme viherympäristöä, vesistöjä ja niiden saavutettavuutta sekä luonnon monimuotoisuutta

13. Kehitämme monipuolista ja sujuvaa liikkumista Tuusulassa ja seudulla

14. Kasvamme taloudellisesti kestävästi rakenteita ja toimintatapoja uudistaen
 

Valtuustokauden tavoitteet asetetaan valtuustokaudeksi 2021–2025. Valtuustokauden tavoitteita toteuttamaan määritetään vuositavoitteita ja toimenpiteitä talousarvion laadinnan yhteydessä. Vuositavoitteet ja toimenpiteet saavuttamalla edetään kohti valtuustokauden tavoitteita. 

Valtuustokauden tavoitteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan kerran vuodessa tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä. Valtuustokauden tavoitteista johdettujen vuositavoitteiden ja toimenpiteiden etenemistä seurataan ja arvioidaan neljännesvuosiraporteissa sekä tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen yhteydessä.

Yhteinen toimintatapa

Yhteinen toimintatapamme on ”Me teemme yhdessä uutta”:

  • Me 
    Me olemme asukkaita, yhteisöjä, yrityksiä, luottamushenkilöitä ja kunnan työntekijöitä. Me teemme ja toteutamme kunnan strategian. Me luomme kasvavan Tuusulan tarinaa ja tulevaisuutta. 
     
  • Teemme
    Teemme uutta Tuusulaa toisiamme ymmärtäen. Saamme tuloksia aikaan ja onnistumme yhdessä. Meistä jokainen on merkityksellinen ja voimme tehdä elämisen taidetta joka päivä. Autamme ja kannustamme toisiamme sekä kerromme myönteisiä tarinoita Tuusulasta!
     
  • Yhdessä
    Saamme voimaa yhteistyöstä, jota rakennamme jokaisessa kohtaamisessa ja keskustelussa. Arvostamme moninaisuutta ja kunnioitamme erilaisuutta. Kannamme vastuuta toistemme hyvinvoinnista. Tarvitsemme kaikkien ideat käyttöön. Yhdessä olemme enemmän. 
     
  • Uutta
    Uutta syntyy luovasti ideoiden. Uutta syntyy rohkeudesta yrittää ja erehtyä. Olemme edelläkävijöitä ja suuntaamme kestävään tulevaisuuteen. Iloitsemme yhdessä pienistäkin onnistumisista!
     

Strategiset indikaattorit

Jokaiselle valtuustokauden tavoitteelle määritetään yksi tai useampi indikaattori, joiden avulla seurataan tavoitteen saavuttamista. Indikaattoreiden avulla seurataan ja arvioidaan kuinka valtuustokauden tavoitteiden saavuttamisessa edetään. Strategiset indikaattorit hyväksytään strategiakokonaisuuden yhteydessä joulukuussa 2021.

Keinot

Kuntastrategian laadinnan yhteydessä määritettiin strategiset keinot, jotka toimivat strategian toteuttamisen tukena. Strategisina keinoina ovat digitalisaatio, vaikuttaminen ja yhteistyö sekä osaaminen ja kyvykkyydet. Keinoja konkretisoidaan erillisissä strategisissa asiakirjoissa, jotka tuodaan päätöksentekoon niiden valmistuttua.

Strategiakokonaisuus

Strategiakokonaisuus muodostuu strategiaperustasta ja siitä johdetuista vuositavoitteista ja toimenpiteistä, indikaattoreista sekä strategisista keinoista. Strategiakokonaisuudesta päätetään valtuustossa 13.12.2021. Strategiakokonaisuus täydentyy vuoden 2022 aikana strategiaa toteuttavien strategisten asiakirjojen myötä.

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • osaltaan hyväksyä strategiaperustan vuosille 2021–2025
  • ehdottaa valtuustolle, että
     

VALTUUSTO

  • hyväksyy Tuusulan strategiaperustan vuosille 2021–2025.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Kansliapäällikkö Virpi Lehmusvaara selosti asiaa kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä Tuusulan strategiaperustan vuosille 2021–2025.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Virpi Lehmusvaara, kansliapäällikkö, virpi.lehmusvaara@tuusula.fi
Heidi Hagman, kehittämispäällikkö, heidi.hagman@tuusula.fi
Teemu Laakso, kehittämisjohtaja, teemu.laakso@tuusula.fi
Satu Kuivasto, henkilöstöjohtaja, satu.kuivasto@tuusula.fi

Perustelut

Tuusula uudisti kuntastrategiaansa vuoden 2021 aikana. Kuntastrategia laadittiin vuosille 2021–2025. Strategiaperustasta, eli visiosta, päämääristä (3), valtuustokauden tavoitteista (14) ja yhteisestä toimintatavasta päätettiin valtuustossa lokakuussa 2021.  

Strategiaperustasta johdettiin vuositavoitteet ja toimenpiteet vuodelle 2022 sekä indikaattorit valtuustokaudelle 2021-2025 ja niistä päätettiin valtuustossa talousarvion hyväksynnän yhteydessä joulukuussa 2021.  

Kuntastrategian laadinnan yhteydessä määritettiin kolme strategista keinoa, jotka toimivat strategian toteuttamisen tukena. Strategiaperustaa täydentävistä strategisista keino-ohjelmista on määrä päättää valtuustossa alkuvuodesta 2022.   

Strategiset keinot 
 
Keino-ohjelmat syventävät ja täsmentävät hyväksyttyä strategiaperustaa. Keinot tehdä strategiasta totta löytyvät digitalisaation hyödyntämisestä, vaikuttamisesta ja yhteistyöstä (edunvalvonta) sekä osaamisesta ja kyvykkyyksistä (henkilöstön hyvinvointi ja johtaminen). Keino-ohjelmissa kuvataan ohjelman nykytila ja lähtötilannearvio sekä siihen vaikuttavat muutosvoimat. Ohjelmissa on määritetty keskeiset kehittämisen kärjet (3-5).  

Keino-ohjelmat on laadittu kunnan toimialueiden ja luottamushenkilöiden yhteistyönä syksyllä 2021. Ohjelmien toteutumista seurataan vuosittain laadittavassa strategiaraportissa ja ne tarkistetaan valtuustokausittain kuntastrategian laadinnan yhteydessä. Keino-ohjelmilla on runsaasti yhdyspintoja muihin Tuusulan kunnan strategisiin asiakirjoihin ja -ohjelmiin. 

Digitalisaation sekä osaamisen ja kyvykkyyksien ohjelmat tuodaan valtuuston käsittelyyn helmikuussa, vaikuttamisen ja yhteistyön ohjelma maaliskuussa 2022. 

Digitalisaatio-ohjelma 2021-2025

Digitalisaatio osaltaan mahdollistaa kunnalle toimintakyvyn ja elinvoiman säilyttämisen myös tulevaisuudessa. Digitalisaatio edellyttää sekä ajattelutavan että toimintatavan syvällistä muutosta. Tarpeita digitalisaation hyödyntämiselle kunnassa tuovat seuraavat asiat:  

  • asiakaskunnan monimuotoistuminen ja palveluvaateiden kasvu (personoidut palvelut), 
  • asiakkaiden tarpeet organisaatioiden rajat ylittäviä, kuntalaisten halu olla aktiivisia toimijoita ja tekijöitä,  
  • laajojen tietomäärien hallinnointi ja tiedon jakaminen ei ole enää mahdollista manuaalisesti,  
  • monituottaja-yhteistyön yleistyminen,  
  • henkilöstön tahto tehdä (asiakas)työtä ajasta ja paikasta riippumatta,  
  • kilpailu muiden kaupunkien kanssa elinvoimasta ja positiivisesta imagosta,  
  • julkisen talouden paineet lisätä tuottavuutta,  
  • kypsynyt teknologia mahdollistaa uudenlaisten palveluiden kehittämisen sekä 
  • lainsäädäntö ja kansalliset digihankkeet edellyttävät palveluiden digitalisointia.  

 

Tunnistetuista ja priorisoiduista Tuusulan digitarpeisiin vaikuttavista muutostekijöistä jalostettiin digitalisaatio-ohjelman kehittämisen kärjet. 

Digitalisaatio-ohjelman keskeiset kehittämisen kärjet ovat: 

  • Kuntalaisille sujuva arki sähköisillä palveluilla 
  • Vuorovaikutteinen kunta - kuntalaisten digitaalinen osallistaminen 
  • Tiedolla johdettu, datapohjainen Tuusula 
  • Kustannustehokkuutta digitalisaatiolla sekä 
  • Ajanmukaiset digikyvykkyydet kunnan uudistumista kiihdyttävänä pohjana 

 

Kehittämisen kärkiä toteuttavat tavoitteet ja toimenpiteet on esitelty liitteenä olevassa digitalisaatio-ohjelmassa. 

Osaaminen ja kyvykkyydet -ohjelma 2021-2025

Osana strategian valmistelutyötä tunnistettiin, että henkilöstön osaamisen kehittäminen on yksi strategisesti merkittävimmistä keinoista, jolla voidaan tukea kuntastrategian toteutumista. Strategian valmistelussa arvioitiin henkilöstön osaamisen kehittämisen nykytilaa ja muutostarpeita peilaten toimintaympäristön ja työelämän muutoksiin. Tuusulan kunnan riskiarviossa on tunnistettu toiminnallisina riskeinä organisaation ohuus ja haavoittuvuus, henkilöstön saatavuus, osaaminen, hyvinvointi sekä organisaation ja henkilöstön kyky sopeutua muutoksiin. Osaamisen kehittämisen ohjelmalla etsitään osaltaan myös keinoja näiden riskien hallintaan. 

Kunnan strategian toteuttamista tukeva keino 0saaminen ja kyvykkyydet voidaan jakaa kolmeen kärkeen, jotka nousevat niin osaamisen kehittämisen nykytilan arvioinnin, työelämän muutosten ja muiden muutosvoiminen synnyttäminen tarpeiden ja vaatimusten pohjalta. 

Osaaminen ja kyvykkyydet -ohjelman keskeiset kehittämisen kärjet ovat  

  • Osaamisen kehittämisen suunnittelu perustuu strategiaan ja on luonteeltaan ennakoivaa 
  • Johtamisella luodaan mahdollisuuksia osaamisen kehittämiselle 
  • Rakenteita ja menetelmiä muotoillaan tukemaan paremmin organisaation ja henkilöstön osaamistarpeita 

 

Kehittämisen kärkiä toteuttavat tavoitteet ja toimenpiteet on esitelty liitteenä olevassa osaaminen ja kyvykkyydet -ohjelmassa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää 

  • osaltaan hyväksyä digitalisaatio-ohjelman sekä osaamisen ja kyvykkyyksien -ohjelman vuosille 2021–2025 
  • todeta, että Vaikuttaminen ja yhteistyö -ohjelma tulee hyväksyttäväksi valtuuston kokoukseen maaliskuussa 2022 
  • ehdottaa valtuustolle, että  

 

VALTUUSTO päättää

  • hyväksyä digitalisaatio-ohjelman sekä osaaminen ja kyvykkyydet -ohjelman vuosille 2021–2025. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Henkilöstöjohtja Satu Kuivasto ja kehittämisjohtaja Teemu Laakso olivat asiantuntijoina kokouksessa.

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • hyväksyä digitalisaatio-​ohjelman sekä osaaminen ja kyvykkyydet -​ohjelman vuosille 2021–2025. 

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

henkilöstöpalvelut, kehittämispalvelut

Muutoksenhaku

Päätöksestä ei saa tehdä kuntalain 136 §:n mukaan oikaisuvaatimusta eikä kunnallisvalitusta, koska päätös koskee vain valmistelua tai täytäntöönpanoa.