Valmistelija
Liisa Vaahtera, hallintosihteeri
Perustelut
Hallintosäännön 113 §:n mukaan toimielimen jäsenten ja esittelijän lisäksi kokouksessa on läsnäolo- ja puheoikeus
- pormestarilla, kunnanhallituksen varapuheenjohtajilla ja kansliapäälliköllä.
Toimielin päättää muiden henkilösten läsnäolo- ja puheoikeudesta.
Nuorisovaltuusto voi nimetä lautakuntien kokouksiin edustajansa, jolla on läsnäolo ja puheoikeus. Nuorisovaltuuston edustajalle ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta lautakuntien erikseen rajaamissa asioissa.
Toimielimen esittelijä tai puheenjohtaja voi päättää asiantuntijan kuulemisesta yksittäisessä asiassa. Asiantuntija voi olla läsnä kokouksessa asiasta käytävän keskustelun päättymiseen asti.
Hallintosäännön 120 § mukaan sosiaali- ja terveyslautakunnan esittelijänä toimii toimialajohtaja. Toimialajohtaja on 17.5.2017 tekemällään päätöksellä delegoinut toimivaltaansa siten, että sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden esittelijän toimivat sosiaali- ja terveystoimialan tulosaluepäälliköt.
Ehdotus
Esittelijä
Päivi Klami, hallinto- ja kehittämispäällikkö
Sosiaali- ja terveyslautakunta päättää, että
- viranhaltijoista sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksiin vakituisesti osallistuvat esittelijän lisäksi sihteeri sekä tulosalueiden päälliköt
- pyytää nuorisovaltuustoa valitsemaan jäsenistään edustajan sosiaali- ja terveyslautakunnan kokouksiin lautakunnan toimiajaksi
- sosiaali- ja terveyslautakunnan yksilöasioiden kokouksiin osallistuvat lautakunnan jäsenet ja esittelijän toimii tulosaluepäällikkö, jonka tulosalueella tehtyä päätöstä oikaisuvaatimus koskee sekä lautakunnan sihteeri
ja toteaa, että
- sosiaali- ja terveystoimen johtajalla ja lautakunnan puheenjohtajalla on oikeus kutsua kokouksiin asiakohtaisia asiantuntijoitaja
- nuorisovaltuuston edustajana vuonna 2017 on Moona Harmanen