Konsernijaosto, kokous 30.9.2024

§ 39 Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus, hallitusjäsenehdokkaan valinta

TUUDno-2021-2085

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan konserniohjeen mukaan kunnan konsernijaosto päättää hallitusjäsenehdokkaiden nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolainmukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin voidaan nimetä kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tasa-arvolain 4a §:n 2 momentin mukaan, jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Kunnanhallitus on syksyllä 2019 nimennyt toimikaudeksi syksy 2019 - syksy 2021 tytäryhteisöjen hallitusehdokkaat. Nyt päätöksentekoon tuodaan kunnan tytäryhtiöiden hallitusjäsenyydet toimikaudelle syksy 2021 - syksy 2023.

  • Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy
  • Kiinteistö Oy Tuusulan Lahelankankaan toimitalo
  • Kiinteistö Oy Riihikallion Lähipalvelukeskus
  • Kiinteistö Oy Tuusulan Vanha Kunnantalo
  • Tuusulan Kansanopiston Oy
  • Kellokosken Jäähalli Oy
  • Tuusulan Jäähalli Oy
  • Tuusulan Tekonurmi Oy
  • Tuusulan Tenniskeskus Oy
  • Kiinteistö Oy Riihikallion Päiväkotikeskus
  • Kiinteistö Oy Kerava-Tuusula Paloasema
     

Luettelo kunnan tytäryhtiöistä ja kuvaus hallitusjäsenten valinnan periaatteista on esityksen liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • nimetä toimikaudeksi syksy 2021 - syksy 2023 hallitusehdokkaat seuraaviin yhtiöihin:
    • Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallitukseen viisi (5) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja
    • Kiinteistö Oy Tuusulan Lahelankankaan toimitalon hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
    • Kiinteistö Oy Riihikallion Lähipalvelukeskuksen hallitukseen viisi (5) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtaja
    • Kiinteistö Oy Tuusulan Vanhan Kunnantalon hallitukseen kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet
    • Kellokosken Jäähalli Oy:n hallitukseen kolme (3) jäsentä
    • Tuusulan Jäähalli Oy:n hallitukseen kolme-viisi (3–5) jäsentä ja puheenjohtaja
    • Tuusulan Tekonurmi Oy:n hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
    • Tuusulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen kaksi (2) jäsentä ja puheenjohtaja
    • Kiinteistö Oy Riihikallion päiväkotikeskuksen hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
    • Kiinteistö Oy Kerava-Tuusula Paloaseman hallitukseen kaksi (2) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtaja
    • Tuusulan Kansanopiston Oy:n nykyinen hallitus jatkaa toistaiseksi. Tilannetta arvioidaan uudestaan Keudan mahdollisen ostopäätöksen jälkeen loppuvuodesta 2021.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • nimetä jäsenehdokkaat Tuusulan kunnan tytäryhtiöihin toimikaudeksi syksy 2021 - syksy 2023 seuraavasti:
     
    • Tuusulan kunnan kiinteistöt Oy:n hallitukseen viisi (5) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet, puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja

 

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
   
Pasi Hyvämäki (Kok.), pj Tytti Nikkanen (Kok.)
Kari Friman (TuPu), varapj Liisa Palvas (TuPu)
Janne Hermunen (PS) Teresa Hellgren (PS)
Maritta Mitronen (Kesk.) Pentti Mattila (Kesk.)
Kirsti Ruislehto (SDP) Petteri Lahtinen (Vihr.)

 

 

 

 



 

  • Kiinteistö Oy Tuusulan Lahelankankaan toimitalon hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
     
Jäsen 
 
Markku Vehmas, pj
Harri Lipasti
Mikko Simpanen

 

 

 


 

  • Kiinteistö Oy Riihikallion Lähipalvelukeskuksen hallitukseen viisi (5) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtaja
     
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
   
Nina Salmela (Kok.) Daniel Levander (Kok.)
Pekka Salminen (TuPu) Asta Juntunen (TuPu)
Maarit Heino (PS) Veijo Viiru (PS)
Mauno Lehtinen (SDP) Heli Karjalainen (Vihr.)
Hannu Kantola, pj Harri Lipasti

 

 

 

 



 

  • Kiinteistö Oy Tuusulan Vanhan Kunnantalon hallitukseen kaksi (2) jäsentä ja heille henkilökohtaiset varajäsenet

 

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
   
Juha Karjula (Kok.) Erkka Jaakkola (Kok.)
Anne Vähätalo (TuPu) Pirjo Rahkala (TuPu)

 

 

 

 

  • Kellokosken Jäähalli Oy:n hallitukseen kolme (3) jäsentä
     
Jäsen
 
Mats Fagerström (TuPu)
Sirpa Viiru (PS)
Sami Mantela (Kesk.)

 

 

 


 

  • Tuusulan Jäähalli Oy:n hallitukseen kolme-viisi (3–5) jäsentä ja puheenjohtaja
     
Jäsen
 
Antti Ellonen (Kok.), pj
Maria Ulvinen (Kok.)
Tiina-Kaisa Laakso-Liukkonen (TuPu)
Sami Rumbin (PS)
Jani Peltonen (SDP)

 

 

 

 



 

  • Tuusulan Tekonurmi Oy:n hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
     
Jäsen
 
Mika Mäki-Kuhna (Kok.), pj
Laura Nyholm (TuPu)
Vesa Korpaeus (PS)

 

 

 


 

  • Tuusulan Tenniskeskus Oy:n hallitukseen kaksi (2) jäsentä ja puheenjohtaja
     
Jäsen
 
Pekka Ruotsalainen (Kok.), pj
Jari Anttalainen (TuPu)

 

 


 

  • Kiinteistö Oy Riihikallion päiväkotikeskuksen hallitukseen kolme (3) jäsentä ja puheenjohtaja
     
Jäsen
 
Ilkka Ruuska
Markku Vehmas, pj
Mikko Simpanen

 

 

 


 

  • Kiinteistö Oy Kerava-Tuusula Paloseman hallitukseen kaksi (2) jäsentä, heille henkilökohtaiset varajäsenet ja puheenjohtaja
     
Jäsen Henkilökohtainen varajäsen
   
Tomas Nylund (Kok) Juha Karjula (Kok)
Markku Vehmas, pj Harri Lipasti

 

 

 

 

  • Tuusulan Kansanopiston Oy:n nykyinen hallitus jatkaa toistaiseksi. Tilannetta arvioidaan uudestaan Keudan mahdollisen ostopäätöksen jälkeen loppuvuodesta 2021.

Valmistelija

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Tuusulan kunnan konserniohjeen mukaan kunnan konsernijaosto päättää hallitusjäsenehdokkaiden nimeämisestä tytäryhteisöjen hallituksiin. Hallitusjäsenehdokkaiksi tulee nimetä ja valita tasa-arvolainmukaisesti tasapuolisesti naisia ja miehiä. Tytäryhteisöjen hallituksiin voidaan nimetä kuntakonsernin ulkopuolisia henkilöitä, mikäli se on kuntakonsernin kokonaisedun näkökulmasta perusteltua.

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tasa-arvolain 4a §:n 2 momentin mukaan, jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Konsernijaosto on syksyllä 2021 nimennyt toimikaudeksi syksy 2021 - syksy 2023 tytäryhteisöjen hallitusehdokkaat. Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen hallituksen puheenjohtaja Hannu Kantola ja varapuheenjohtaja Harri Lipasti ovet pyytäneet eroa hallituksesta.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • nimetä hallituksen puheenjohtajaehdokkaan ja varapuheenjohtajaehdokkaan Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • nimetä hallituksen puheenjohtajaehdokkaaksi Markku Vehmaksen ja varapuheenjohtajaehdokkaaksi Heli Hippeläisen Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskuksen hallitukseen jäljellä olevaksi toimikaudeksi.

 

Valmistelija

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

KOy Riihikallion lähipalvelukeskus Oy:n hallitukseen valitaan jäsen Pekka Salmisen tilalle.

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tasa-arvolain 4a §:n 2 momentin mukaan, jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita hallitusjäsenehdokkaan Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskukselle.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • valita Niina Toikan hallitusjäsenehdokkaaksi Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskukseen.

Valmistelija

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus Oy:n hallitukseen valittu Niina Toikka on eronnut kunnan palveluksesta, joten hänen tilalleen tulee valita uusi jäsen.

Tytäryhteisöjen hallituksella tulee kollektiivina olla toimialan tuntemuksen lisäksi riittävä liiketoiminnan ja talouden osaaminen sekä kyky ohjata toimitusjohtajaa yhteisölle asetettujen tavoitteiden saavuttamiseksi.

Tasa-arvolain 4a §:n 2 momentin mukaan, jos julkista valtaa käyttävällä toimielimellä tai virastolla, laitoksella taikka kunta- tai valtioenemmistöisellä yhtiöllä on hallintoneuvosto, johtokunta tai muu luottamushenkilöistä koostuva johto- tai hallintoelin, toimielimessä tulee olla tasapuolisesti sekä naisia että miehiä, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Ehdotus

Esittelijä

Markku Vehmas, vt. kansliapäällikkö, markku.vehmas@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • valita Kirsi Kurtin hallitusjäsenehdokkaaksi Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskukseen.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Talousjohtaja Markku Vehmas selosti asiaa kokouksessa.

Valmistelija

  • Kari Ora, talousjohtaja, kari.ora@tuusula.fi

Perustelut

Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus yhtiön hallituksessa ovat olleet jäseninä Markku Vehmas ja varajäsenenä Heli Hippeläinen.

Markku Vehmas on ilmoittanut 17.9.2024 halukkuutensa luopua hallituksen puheenjohtajan tehtävästä. Varajäsen Heli Hippeläinen ei ole enää Tuusulan kunnan palveluksessa.

Yhtiöjärjestyksen mukaan yhtiön hallituksessa on vähintään kolme ja enintään seitsemän varsinaista jäsentä. Kullekin henkilölle on valittava henkilökohtainen varajäsen. Hallituksen jäsenen toimikausi päättyy ensimmäisen vaalia seuraavan varsinaisen yhtiökokouksen päättyessä. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kari Ora, talousjohtaja, kari.ora@tuusula.fi

Konsernijaosto päättää

  • esittää omistajaohjeenaan, että Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus pitää ylimääräisen yhtiökokouksen yhden uuden hallituksen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä nimeämiseksi
  • nimetä Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus hallituksen jäsenehdokkaat
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Konsernijaosto päätti

  • esittää omistajaohjeenaan, että Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus pitää ylimääräisen yhtiökokouksen yhden uuden hallituksen jäsenen ja hänen henkilökohtaisen varajäsenensä nimeämiseksi
  • nimetä Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus hallituksen jäsenehdokkaaksi Kari Oran ja hänen varajäseneksi Sanna Senelius-Piiparisen
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Tiedoksi

valitut, talouden ohjaus, Kiinteistö Oy Riihikallion lähipalvelukeskus/Heidi Karhu

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, kirjaamo
osoite: PL 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupiste TuusInfoon os. Autoasemankatu 1, 04300 Tuusula.