Valtuusto, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 88 Vanhat muuntamot kuntoon, aloite (lisäpykälä)

TUUDno-2024-1426

Perustelut

Tuusulan Vihreiden, Sosiaalidemokraattien, Vasemmiston, Svenska folkpartietin ja Tuusulan Puolesta ryhmän esittämä aloite 17.6.2024:

Vanhat muuntamot kuntoon

Tuusulan valtuuston Keskustan, RKP:n, KD:n ja TuPu:n valtuustoryhmät esittävät, että alueen vanhat muuntamot kunnostetaan edustaviksi.

Tuusulan kunnan alueella sijaitsee 11 pagodikattoista muuntamoa. Nämä pienet, valkoiset tiilirakennukset ovat kaunistaneet tuusulalaista maisemaa 1930-luvulta lähtien. Muuntamon malli on omantakeinen, eikä niitä ole muualla Suomessa. Muuntamon suunnittelija oli Tuusulan Seudun Sähkölaitoksen johtaja Lauri Lindberg. Kirjailija Kaisa Luukkonen on kirjoittanut myös kirjan ”Tuusulan Vanhat muuntamot”. Vanhat muuntamot ovat osa Tuusulan kulttuurihistoriaa ja sijaitsevat näkyvillä paikoilla teiden varsilla.

Vanhoja muuntajia on jokaisen isomman kylän keskustassa. Ne ovat tärkeitä kuntalaisille, jonka näkee mm. siitä, että OSB:ussa on tehty useampanakin vuonna ehdotus muuntajien kunnostamiseksi. Toivoisimme, että muuntamot eivät pääsisi rapistumaan ja ilahduttavaisivat meitä kauneudellaan tulevaisuudessakin.

Tuusula, Elämisen Taidetta

Tuusulassa 17.6.2024
Anu Åberg

psta

Tuusulan Keskustan valtuustoryhmä
Tuusulan Ruotsalaisen Kansanpuolueen valtuustoryhmä
Tuusulan Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Tuusulan Puolesta valtuustoryhmä