Valtuusto, kokous 17.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 77 Yritystonttien hinnoittelu, Ristikiven työpaikka-alue, Etelä-Tuusula

TUUDno-2024-354

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Henrik Virta, maanmittausinsinööri, henrik.virta@tuusula.fi

Perustelut

Hallintosäännön mukaisesti asemakaavan mukaisten tonttien ja yritystonttien tontinosien hinnoittelusta päättää kunnanvaltuusto. Kuntalain (410/2015) 130 §:n mukaisesti kunnan tulee hinnoitella markkinoilla kilpailutilanteessa toimiville tahoille luovuttamansa yritys- ja tuottajamuotoiset tontit markkina-arvon mukaisesti perustuen puolueettoman arvioitsijan arvioon. Tätä hintapäätösesitystä varten kunta on tilannut kuntalain pykälän 130 mukaisesti ulkopuolisen puolueettoman auktorisoidun kiinteistöarvioijan hinta-arvion.

Tätä päätöstä koskevat korttelialueet sijoittuvat Ristikiven työpaikka-alueelle Ristikiventien eteläpuoli -nimiselle asemakaava-alueelle (kaavanumero 3420) sekä Ristikiventien ympäristö -nimiselle rakennuskaava-alueelle (kaavanumero 3151).  

Hinnoiteltavat kohteet ja hintaesitykset:

1) Tontti 858-11-2211-9, jonka asemakaavan mukainen käyttötarkoitus on TY (teollisuusrakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia).

Pinta-ala on noin 2 000 m².

Rakennusoikeutta on 700 k-m² (rakennustehokkuus e=0,35).

Esitys myyntitavasta on tarjouskilpailu ja pohjahinnaksi esitetään 56 000€  (80 euroa / k-m²).

Tarjouskilpailua voidaan hyödyntää erityisesti tilanteissa, joissa kohteelle on paljon kysyntää ja/tai hankkeet ovat keskenään yhdenvertaisia.

2) Kiinteistöstä 858-407-4-140 muodostuva tontinosa korttelissa 31043, jonka rakennuskaavan mukainen käyttötarkoitus on T-7 (teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue).

Tontinosan pinta-ala on noin 178 m².

Tontinosalla on rakennusoikeutta 62 k-m² (rakennustehokkuus e=0,35).

Esitys tontinosan kiinteäksi  myyntihinnaksi on 4 960 euroa (80 euroa / k-m²).

Ehdotus

Esittelijä

Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää ehdottaa valtuustolle, että

VALTUUSTO päättää

  • asettaa Ristikiventien eteläpuoli -nimisellä asemakaava-alueella (kaavanumero 3420) sijaitsevan yritystontin 858-11-2211-9 tarjouskilpailun pohjahinnaksi 56 000 euroa (80 euroa / k-m²).
  • asettaa Ristikiventien ympäristö -nimisellä rakennuskaava-alueella (kaavanumero 3151) sijaitsevan yritystontin tontinosan kiinteäksi myyntihinnaksi 4 960 euroa (80 euroa/k-m²).
  • että tämä päätös hinnoittelusta ja myyntitavoista on voimassa 31.12.2025 saakka.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 

Valmistelija

  • Henrik Virta, maanmittausinsinööri, henrik.virta@tuusula.fi

Ehdotus

Valtuusto päättää

  • asettaa Ristikiventien eteläpuoli -​nimisellä asemakaava-​alueella (kaavanumero 3420) sijaitsevan yritystontin 858-​11-​2211-​9 tarjouskilpailun pohjahinnaksi 56 000 euroa (80 euroa / k-​m²).
  • asettaa Ristikiventien ympäristö -​nimisellä rakennuskaava-​alueella (kaavanumero 3151) sijaitsevan yritystontin tontinosan kiinteäksi myyntihinnaksi 4 960 euroa (80 euroa/k-​m²).
  • että tämä päätös hinnoittelusta ja myyntitavoista on voimassa 31.12.2025 saakka.

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin. 


Muutoksenhaku

VALITUSOSOITUS

Valitusoikeus ja valituksen perusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai päätös on muuten lainvastainen.
Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksin vain se, joka on tehnyt oikaisuvaatimuksen. Jos päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksin myös se, jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun muutettu päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.

Valitusviranomainen
Päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella Helsingin hallinto-oikeudelta.
Valitusviranomaisen yhteystiedot
Helsingin hallinto-oikeus
Radanrakentajantie 5
00520 Helsinki
Puhelin 029 56 42000
sähköposti helsinki.hao@oikeus.fi

Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

MRL 188 §:n 3 momentin mukaan kaavan tai rakennusjärjestyksen hyväksymistä koskevan päätöksen katsotaan tulleen asianosaisten tietoon samaan aikaan, kun päätöksen katsotaan kuntalain 140 §:n mukaisesti tulleen kunnan jäsenen tietoon.

Muista kuin em. päätöksistä asianosaisen katsotaan saaneen tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana. Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Valituksen muoto ja sisältö 
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta. Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

1) päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
2) miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
3) vaatimusten perustelut;
4) mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.
Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
     

Valitusasiakirjojen toimittaminen
Valitusasiakirjat on toimitettava valitusviranomaisille ennen valitusajan päättymistä. Jos määräajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valitusasiakirjat toimittaa valitusviranomaiselle ensimmäisenä sen jälkeisenä arkipäivänä.
Asiakirjat toimitetaan viranomaisen asiointiosoitteeseen lähettäjän omalla vastuulla. Tämä voidaan tehdä myös postitse, sähköisesti tai lähetin välityksellä. Postiin valitusasiakirjat on jätettävä niin ajoissa, että ne ehtivät perille valitusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä.

Oikeudenkäyntimaksu
Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään.
Ajantasainen tieto oikeudenkäyntimaksuista löytyy https://oikeus.fi/tuomioistuimet/fi/index/asiointijajulkisuus/maksut/oikeudenkayntimaksuthallinto-oikeudessa.htm