Kunnanhallitus, kokous 22.4.2024

§ 161 Kunniamerkkiesitykset vuodelle 2024

TUUDno-2024-383

Valmistelija

  • Antti-Pekka Röntynen, hallintojohtaja, antti-pekka.rontynen@tuusula.fi

Perustelut

Etelä-Suomen aluehallintoviraston on pyytänyt kunnilta itsenäisyyspäivänä myönnettäviä Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan ritarikuntien kunniamerkkejä koskevat valtiovarainministeriön toimialan esitykset viimeistään 30.4.2024. 

Valtuustoryhmiltä saadaan esitykset kokoukseen mennessä ja päätöksen liite muodostetaan ennen kokousta näiden esitysten pohjalta. 

Edellytyksenä kunniamerkin antamiselle kunnalliselle luottamushenkilölle on pitkäaikainen ja ansiokas toiminta kunnallishallinnon alalla. Yleensä on vaadittu 10 – 15 vuotta kestänyttä aktiivista toimintaa luottamushenkilönä. Kunnanvaltuuston ja kunnanhallituksen puheenjohtajana pitkän ajan toimineelle on tavallisesti myönnetty korkeampi kunniamerkki kuin muille luottamushenkilöille.

Yhtenä edellytyksenä on, että edellisen kunniamerkin myöntämisestä on kulunut vähintään seitsemän vuotta. Toisen kunniamerkin saaminen edellyttää aina saajan virka-aseman, toimenkuvan tai työtehtävän muuttumista entistä vaativammaksi ja henkilön erityistä ansioituneisuutta uusissa tehtävissä. 

Vuonna 2023 kunniamerkkiä haettiin kuudelle luottamushenkilönä toimineelle, joista yhdelle myönnettiin haettu kunniamerkki. 

Liite päivitetään kokouksessa valtuustoryhmien ehdotusten pohjalta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Kalle Ikkelä, pormestari, kalle.ikkela@tuusula.fi

Kunnanhallitus päättää

  • hakea kunniamerkit liitteenä esitetyn mukaisesti
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Päätös

Kunnanhallitus päätti

  • hakea kunniamerkit liitteenä esitetyn mukaisesti
  • tarkastaa ja hyväksyä pöytäkirjan tämän asian osalta välittömästi kokouksessa.

Kokouskäsittely

Puheenjohtajan avattua asiasta keskustelun, kunnanhallitus lisäsi liitteeseen valtuustoryhmien ehdotusten pohjalta esityksiä kunniamerkkien saajiksi. ​​​Muutokset huomioitu pöytäkirjan liitteessä. 

Tiedoksi

Etelä-Suomen aluehallintovirasto