Valtuusto, kokous 15.4.2024

§ 47 Lahelan kampuksen kustannusten hallinnan ja tehokkaamman toteutuksen sekä kunnan investointien kokonaisuuden tarkastelu ja tuominen valtuustolle, aloite  (lisäpykälä)

TUUDno-2024-844

Perustelut

Kati Lepojärvi esitti seuraavan hänen ja muun valtuutetun aloitteen:

Tuusulan palveluverkkouudistus käynnistettiin viime valtuustokaudella vastauksena vakaviin ja laajoihin sisäilmaongelmiin, joista mm. kouluissamme ja päiväkodeissamme kärsittiin ja kärsitään yhä. Pormestariohjelmaan kirjattiin v. 2017 lupauksemme sisäilmaongelmien nollatoleranssille ja tämä sitoumuksemme toistettiin v. 2021 pormestariohjelmassa 

Olemme toteuttaneet palveluverkkosuunnitelmaamme niin tiukasti aikataulun mukaisesti kuin omilla toimillamme olemme kyenneet sitä toteuttamaan. Valtuusto päätti heti alkuun v. 2018 palveluverkkototeutusta aikatauluttaessa, että Rykmentinpuiston ja Lahelan koulukampukset toteutetaan samanaikaisesti. Molempien alueiden kouluissa ja päiväkodeissa on todettu laajoja sisäilmaongelmia ja osa toimii väistöissä.

Ennen kuin Lahelan päiväkoti-koulukampus on valmis, kertyy kunnalle jatkuvia korkeita menoja väistötilojen vuokrista sekä olemassa olevien, sisäilmaongelmaisten kiinteistöjen korjaus- ja tiivistyskustannuksista. Lahelan kampushankkeen jatkuvan lykkäämisen myötä näitä kustannuksia syntyy väistämättä ja ennakoimattomasti.

Hankesuunnitteluvaiheessa Lahelan kampushankkeen kustannusarvio nousi myös yllättäen aivan ennenkuulumattoman korkeaksi suhteessa Tuusulan muihin kampushankkeisiin, kuten viimeisimmät Riihikallion ja Rykmentinpuiston hankkeet. Hankkeen rakennuskustannuksiksi on arvioitu: 4 037 e/brm2 (alv 0%). Hankkeen ensikertaisiksi kalustamiskustannuksiksi on arvioitu n. 2300 e/hlö (oppilaat + henkilöstö). (vrt. Rykmentinpuiston hankesuunnitelmassa rakennuskustannukset 2 873 €/brm2 ja kalustaminen 500€/hlö, Riihikallion 2530 €/brm2 ja kalustaminen 500€/hlö) Lahelan maapohjan haasteellinen rakennettavuus ja paalutustarve selittävät osittain kustannusnousua.

Elinkaarihanke ainoana toteutusvaihtoehtona aiheuttaa kunnalle huomattavasti korkeampia kustannuksia ja vähäisempää tarjouskilpailua, mutta on myös iso riskinotto, huomioiden rakennusalan hankalan tilanteen. Onko elinkaarihankkeen tarjoava yritys nykyisessä haasteellisessa maailman- ja taloustilanteessa ylipäänsä toiminnassa suunnitellun parinkymmenen vuoden sopimuskauden ajan? Tätä ei ole kunnassa ennakoitu.

Samalla pelataan vaarallista peliä asukkaiden terveydellä. Palveluverkkosuunnitelmasta päätettäessä sovittiin, että lapsille ja henkilöstölle taataan terveelliset, turvalliset ja toiminnalliset työskentelytilat koko Tuusulan alueella. Tämä oli koko palveluverkkouudistuksen lähtökohta ja päätavoite. Lahelan ja etelä-Tuusulan kylien alueella asuvien lasten ja siellä työskentelevien työntekijöiden yhdenvertaiset perusoikeudet myös verrattuna muihin Tuusulan alueisiin eivät ole toteutuneet. Tuusulan tulisikin edellyttää talousviisasta ja asukkaiden terveyttä vaalivaa palveluverkkosuunnittelua ja -toteutusta.

Esitän, että

  • Lahelan kampushankkeen tehokkaamman ja kustannustehokkaamman toteutuksen mahdollistamiseksi avataan tarjouskilpailu kaikille toteutusmahdollisuuksille, ei pelkästään elinkaarihanketoteutuksille. Tuodaan päätöksentekoon eri toteutusvaihtoehtojen kustannusvertailu.
  • Lisäksi valmistellaan valtuustolle selvitys Tuusulan kunnan investointien kokonaisuudesta. Tässä selvityksessä tuodaan esille kunnan eri toimialojen investoinnit ja niiden aikataulutus, sekä arvioidaan kunkin hankkeen toteutuksen kiireellisyyttä ja mahdollisuuksia kustannussäästöihin.
     

Kunnanvaltuutetuilla tulee olla mahdollisuus vaikuttaa kunnan arvovalintoihin koskien esimerkiksi niitä hankkeita, joita kunta kustannussyistä päättää lykätä ja mitä toteuttaa. Tätä punnintaa varten valtuutetut tarvitsevat perusteellista ja kaikki eri vaihtoehdot huomioivaa valmistelutietoa.
 

Päätös

Aloite lähetettiin kunnanhallituksen valmisteltavaksi.