Perustelut
Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee Vallun työpaikka-aluetta Tuusulan Jokelan suuralueella. Kaavan tavoitteena on mahdollistaa Maahanmuuttoviraston säilöönottoyksikön sijoittaminen alueelle. Työpaikka-alueiden kehittäminen ja työpaikkaomavaraisuuden kasvattaminen ovat keskeisiä valtuustokauden strategisia tavoitteita (Tarjoamme yrityksille laadukkaita palveluita, osaavaa työvoimaa ja työpaikkatontteja erinomaisilla liikenneyhteyksillä).
Asemakaavamuutos mahdollistaa noin 90 uuden työpaikan sijoittumisen alueelle, joista noin 70 toisi säilöönottoyksikkö. Koko kaavamuutosalue on kunnan omistama. Kaavaratkaisun toteuttamisesta ei aiheudu kunnalle mainittavia kustannuksia. Kaavamuutosalue sijaitsee jo rakennetun julkisen kadun varressa ja olevien kunnallistekniikan linjojen läheisyydessä, joten kaavan tultua lainvoimaiseksi kaavaratkaisun toteuttaminen voi alkaa nopeasti.
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunnan lausunto:
Tuusulan kunnan kaavojen lausuntopyyntökäytäntö muuttuu. Kunta lähettää lausuntopyynnön lautakunnille ja vaikuttamistoimielimille ainoastaan siinä tapauksessa, että lausuntopyyntö nähdään tarpeellisena kaavatyön aloituskokouksessa tai jos lautakunta tai vaikuttamistoimielimet sitä erikseen haluavat saatuaan tiedon kaavan nähtävillä olosta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta on päättänyt lausua kaavasta seuraavaa:
Kaavamuutosalueen suunnittelussa tulisi liikenneyhteyksien sujuvoittamisen lisäksi kiinnittää huomiota yleiseen liikkumisen turvallisuuden parantamiseen. Suunnittelualue yhdistyy Jokelan keskukseen ja juna-asemaan yhtenäisen kevyen liikenteen reitistön kautta. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta toivoo, että kaavatyön edetessä katu- ja liikennesuunnittelussa tarkasteltaisiin erityisesti Ridasjärventien ylittävän kevyen liikenteen väylän turvallisuutta.
Kaavaratkaisun arvioidaan parantavan edellytyksiä toteuttaa luonnonympäristön kannalta myönteistä ympäristöä sekä lisäävän alueen vehreyttä. Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta haluaa tuoda esiin, että kaava-alueen kehittämisessä ja täydennysrakentamisessa on huomioitava myös ulkoilureittien ja virkistysalueen säilyminen kaikille saavutettavina.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tiina Simons, sivistysjohtaja, tiina.simons@tuusula.fi
Hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen lautakunta päättää antaa Vallunlenkin asemakaavamuutoksesta, kaavasta nro 3662, asiaselostuksessa esitetyn lausunnon.