Tekninen lautakunta, kokous 23.4.2024

§ 51 Koneiden ja kuljetusvälineiden käyttömaksut 1.10.2024 alkaen

TUUDno-2024-754

Valmistelija

  • Jari Huttunen, kunnossapitopäällikkö, jari.huttunen@tuusula.fi

Perustelut

Voimassa olevat koneiden ja kuljetusvälineiden käyttömaksut ovat vuodelta 2020.  Maksuja peritään pääasiassa toisille laskentayksiköille sekä tienhoitokunnille tehtävistä töistä. Lisäksi käyttömaksuja peritään,​ mikäli kalustoa käytetään esimerkiksi roskaantuneiden alueiden siivoamiseen tai muihin virka-​aputöihin, ​joista voidaan laskuttaa ulkopuolisia tahoja.

Koneiden ja kuljetusvälineiden käyttömaksuja määriteltäessä on lähtökohtaisesti pyritty kattamaan koneen käyttökulut ja pitämään hinta kuitenkin kohtuullisena verrattuna esim. kunnan puitesopimuskoneisiin.

Kunnan puitesopimuskoneiden tuntihinnat on sidottu maanrakennusalan konekustannusindeksiin (2010=100), kokonaisindeksissä on mukana maanrakennuskoneet sekä hoito ja kunnossapitokoneet. Kyseistä indeksiä on käytetty vuosittain tehdyissä puitesopimuskoneiden hinnantarkistuksissa, kokonaisindeksi on noussut vuodesta 2020 vuoden 2023 loppuun mennessä 36%.

Hoito- ja kunnossapitokoneiden indeksi kuvaa parhaiten kunnan kunnossapidon koneiden käyttökulujen muutoksia on muuttunut vuodesta 2020 vuoden 2023 loppuun mennessä 31,5% .

Voimassa olevia kunnan koneiden käyttömaksuja tulee päivittää paremmin vastaamaan nykyistä kalustoa ja sen kulutasoa.

Laskutettavien töiden määrä on erittäin vähäinen ja näin ollen taksojen muutoksella on vain pieni merkitys kassavirtoihin. Virallista taksaa kuitenkin tarvitaan lähinnä tilanteissa,​ joissa kunta pyrkii oikeusteitse laskuttamaan taikka perimään auto- tai konetyöstä aiheutuneita kustannuksia ulkopuolisilta tahoilta​.

Liitteenä olevassa esityksessä olevat maksut sisältävät autojen ja koneen kaikki käyttökulut, kuten kuljettajan palkkakulut sekä mahdolliset työkalut ja koneiden lisälaitteet.

Ehdotus

Esittelijä

  • Petri Juhola, yhdyskuntatekniikan päällikkö, petri.juhola@tuusula.fi

Tekninen lautakunta päättää

  • vahvistaa uudet koneiden ja kuljetusvälineiden käyttömaksut 1.10.2024 alkaen

Päätös

Ehdotus hyväksyttiin.

Tiedoksi

Pormestari, kansliapäällikkö, kunnanhallitus, kasvu ja ympäristö, talouspalvelut

Muutoksenhaku

Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla. Oikaisuvaatimuksen saa tehdä se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen) sekä kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Tiedoksisaanti
Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, 7 päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä, 3 päivän kuluttua sähköpostin lähettämisestä, saantitodistuksen osoittamana aikana tai erilliseen tiedoksisaantitodistukseen merkittynä aikana.
Tiedoksisaantipäivää tai sitä päivää, jona päätös on asetettu nähtäväksi yleiseen tietoverkkoon, ei lueta määräaikaan.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan
- muutoksenhakijan nimi ja kotikunta
- postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset muutoksenhakijalle voidaan toimittaa.
Jos oikaisuvaatimuksen tekijän puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä, kirjelmässä on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta. Asiamiehen, ellei tämä ole asianajaja tai julkinen oikeusavustaja, on liitettävä oikaisuvaatimuskirjelmään valtakirja.
Oikaisuvaatimuksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset oikaisuvaatimuksen tekijälle voidaan toimittaa.
Oikaisuvaatimuksen tekijän, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava oikaisuvaatimuskirjelmä. Sähköistä asiakirjaa ei tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimus on toimitettava Tuusulan kunnalle virka-aikana ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä käyttäen alla olevia yhteystietoja:
Tuusulan kunta, tekninen lautakunta
osoite: Kotorannankuja 10, Pl 60, 04301 Tuusula
sähköposti: kirjaamo@tuusula.fi
puh. vaihde: 09 87 181

Oikaisuvaatimuksen voi toimittaa myös henkilökohtaisesti tai asiamiehen välityksellä Tuusulan kunnan asiakaspalvelupisteeseen os. Autoasemankatu 2, 04300 Tuusula. Avoinna ma-to klo 8.00-15.00 ja pe klo 8.00-12.00.